Hyvä tietää Arabiemiraateissa & Vaikeuksien kautta voittoon

Oon saanut jonkin verran kysymyksiä liittyen meidän Dubain, Abu Dhabin ja Sharjahin reissuun, että koin tarpeelliseksi tehdä vielä pientä yhteenvetoa matkasta postauksen muodossa. Kerron vähän enemmän asenne- ja kulttuurieroista sekä myös eroavaisuuksista eri emiraattien välillä ja vähän myös meidän kameran sightseen -kierroksesta ympäri Dubaita.

Me lähdettiin Sharjahiin, koska se sijaitsee lyhyen matkan päässä Dubaista ja siksi, että siellä on selkeästi Dubaita halvempaa. Kannattiko tää järjestely ja miten suuresti naapuriemiraatit Dubai ja Sharjah erosivatkaan toisistaan? 

Kuvituksena random räpsyjä Dubaista, Sharjahista ja Abu Dhabista (:

Koin ensimmäisen kulttuurishokkini jo Dubain lentokentällä, kun vessakopista löytyikin vessanpöntön sijaan tällänen…

Dubaissa näkyy niin paljon länsimaalaisia ja muualta tulevia ihmisiä, että on mahdoton erottaa kuka on paikallinen ja kuka turisti. Englannilla pärjää loistavasti, sillä kaupoissa ja ravintoloissa palvellaan pääsääntöisesti englanniksi. Katukuvassa näkee naisia polvet ja olkapäät paljastavissa vaatteissa sekä pariskuntia kävelemässä käsi kädessä. Alkoholiakin saa useimmista hotelleista ja baareista. Liikkuminen Dubaissa käy helposti taksilla tai vuonna 2010 avatulla maan yläpuolella kulkevalla metrolla, vaikka etäisyydet ovatkin pitkiä. Dubain hintataso huitelee samoissa luvuissa Suomen kanssa, tosin joissain ravintoloissa saattaa olla hieman halvempaa riippuen paikan tasosta. Yllä oleva kuva on napattu Dubain Burj Khalifasta. Aivan kuvan yläreunassa näkyy meidän tukikohta Sharjah hämyisenä pilvenpiirtäjärykelmänä, etäisyyttä sen 10 kilometrin verran. 

Sharjahissa olikin sitten vähän tiukemmat säännöt pukeutumisen ja alkoholin suhteen. Naisilla ei yksinkertaisesti ollut asiaa hotellin ulkopuolelle olkapäät paljastavassa topissa tai polvet paljastavassa hamosessa, ellei sitten ole valmis vastaanottamaan paikallisten paheksuntaa ja kylmiä katseita. Paikalliset eivät ilmeisesti ole tottuneet näkemään naisia ilman silmänrei’illä varustettua kokomustaa kaapua, joten tällänen polviaan vilautteleva länkkärinainen olis varmasti heille pieni nähtävyys. Koko emiraatissa vallitsee lisäksi täysi alkoholikielto, myös hotelleissa. Olishan se mojito ollut ihan kiva nostaa huulille siinä altaan reunalla, mutta eih kun vesilinjalla mentiin. Olipa ainakin paljon levänneempi olo kotiin tullessa kuin esim. Espanjan reissu jälkeen… Jonkun legendan mukaan Sharjahin sheikin poika olisi kuollut alkoholin käytön seurauksena ja tämän jälkeen sheikki kielsi alkoholin täysin koko emiraatissa. 

Myöskään minkäänlaista läheisyyttä (kuten käsi kädessä kävelyä ihanalla laguunirantakadulla auringon laskiessa omalla häämatkalla) ei ollut sopivaa harrastaa julkisilla paikoilla. Mikä oli erikoista niin se, että nähtiin  tosi monia miehiä kävelemässä yhdessä käsi kädessä. Ei siinä muuten mitään ihmeellistä ole, mutta kun niitä näkyi joka paikassa ihan mahdottomasti. Utelin tästä Dubaissa asuvalta kaverilta ja hänen mukaan se on vain tälläinen herrojen välinen syvän ystävyyden merkki. Vähän eri meininki kuin Suomessa siis.

Sharjah ei tosiaan ollut mikään turistirysä, sillä me ainakin saatiin siellä oikeen etsimällä etsiä muita länsimaalaisia. Sharjah on tosi suosittu lomakohde muslimien keskuudessa, joten ehkä me ei vaan erotettu turisteja paikallisista… Hotellilla oli meidän lisäksi vain muutama suomalainen, ympärillä kuului lähinnä puheensorinaa arabiaksi ja venäjäksi. Oon ihan tyytyväinen, että otettiin hotelli Sharjahista Dubain sijaan, sillä tulipahan nähtyä vähän tuota toistakin puolta Arabiemiraateista. Sharjah kun on selkeästi köyhempää aluetta. Abu Dhabilla onkin suuri merkitys Sharjahin kulujen kattamisessa. Ei Sharjah kuitenkaan mitään ghettoa ollut, vaan enemmänkin sellainen Dubain kylkeen kasvanut esikaupunkialue.Sharjahissa oli koko ajan käsittämätön määrä lapsiperheitä, en sitten tiedä olivatko turisteja vai paikallisia. Laajat puistoalueet täyttyivät lapsiperheiden leireistä varsinkin perjantaina, heidän ainoana vapaapäivänään. En tiedä tekeekö kaikki tuolla kuusi päiväistä työviikkoa, mutta se on ainakin yleinen käytäntö. Puistoista ja erilaisista lasten leikkipaikoista pidettiinkin tuolla erityistä huolta. Meidän hotelli tarjosi joka päivä kaksi kertaa kyydit Deiran metroaseman ja ostoskeskuksen eteen ja sieltä takaisin illemmalla Sharjahiin. Matka Sharjahista Deiraan on noin 5 kilometriä ja loput 5 kilometriä Dubaihin taittuikin metrolla tai taksilla. Me valittiin aina metro halvemman hinnan vuoksi ja sillä oli kyllä muutenkin helppo kulkea. Ilman tätä hotellin kuljetusta olisi ollut hieman hankalampaa ja vaivalloisempaa lähteä Dubaihin, vaikka matka olikin vain sen 10 kilometriä. Olisihan Dubaissa ollut nähtävää koko viikoksi, mutta sinne ei jaksanut joka päivä lähteä. Aluksi hieman harmitti, että meidän majoitus oli Dubain sijaan Sharjahissa, mutta jälkeenpäin aattelen, että tulipahan nähtyä erilaisia paikkoja. 

Kuten aiemmassa postauksessa jo mainitsin, niin ruuhkat Sharjahin ja Dubain välillä olivat aikamoiset. Puolen tunnin matkaan saattoi mennä parikin tuntia, siinä sitten vaan kuunneltiin taksimittarin raksuttamista ja toisteltiin mielessämme jotain vihanhallintamantraa. Kumpa metro olisikin yltänyt Sharjahiin asti! Toinen ongelmallinen asia taksilla matkustaessa oli se, että taksikuskit Dubaissa eivät kovin mielellään aja Sharjahiin. Tämä siksi, koska Dubain taksit eivät saa ottaa Sharjahista väkeä kyytiin pois tullessa. Missattiin meidän hotellin kuljetus yhtenä iltana ja siinä jouduttiinkin hetki pysäytellä takseja ja taivutella niitä viemään meidät Sharjahiin. 

Venähtäneen tovin jälkeen päästiin vihdoin taksiin ja matka kohti Sharjahin iltaruuhkia sai alkaa. Ihan niinku tässä ei olisi ollut jo tarpeeksi ärsytystä yhdelle illalle, nimittäin aivoaviomieheni huomasi hotellilla unohtaneensa kameran sinne taksin penkille….. No siinä se sitten pinkas juoksujalkaa taksin perään ja saikin sen vihdoin kiinni, kiitos ruuhkan mateluvauhdin. Siinä se viuhtoi aikansa taksikuskille, mut kuskipa ei eväänsä räväytä saatika sitten avaa ikkunaa, koska hänhän ei saa ottaa asiakkaita Sharjahin puolelta kyytiin. Jollain ihmeen kaupalla Sami sai joltain turvamieheltä tän kyseisen taksin tiedot sillä välin ku mä velloin epätoivossa ajatellen kaikkia niitä kuvia mitä siinä kamerassa oli. Sitten kiikutettiin tää lappunen hotellin respaan ja ne lupas soitella kyseiseen taksifirmaan ja yrittää saada kuskin kiinni. Oltiin tässä vaiheessa ihan varmoja, että tää taksi on kerennyt jo ottaa uuden asiaakkaan kyytiin ja nyt tää asiakas innolla selailee meidän kuvia ja päättää pistää kameran rahoiksi. 

Meille sanottiin, että ottavat aamulla yhteyttä mikäli kamera löytyy. Ei kuitenkaan montaa tuntia keretty hotellihuoneessa masentua, kun puhelin jo soi ja meille kerrottiin kameran löytyneen! Tää samainen taksikuski lähti samantien Dubaista tuomaan sitä meille. Kameran matkasta maksettiin erikseen sama hinta, mutta ei se tässä vaiheessa juurikaan haitannut. Mikä ihmellisintä, taksin kyytiin tullut uusi asiakas oli huomannut meidän kameran ja antanut sen taksikuskille, eikä meidän kauhuskenaarion mukaisesti ottanut sitä itelleen! On tuolla päin maailmaa kyllä niin kohteliaita ja ystävällisiä ihmisiä, taas tuli se todistettua. 

Toivottavasti saitte jotain tolkkua tästä sekavasta postauksesta – asiaa kun olis niin paljon mutta tila ei riitä! Aiemmat postaukset tältä reissulta löytyy täältä, täältä, täältä ja täältä! Facebookissakin voi meidän matkantekoa seurailla täältä ja Instagramista löytyy lisää matkakuvia nimellä @jennammariiia.