Haaste: esittele kotikaupunkiasi!

Archie gone Lebanon -blogin Inka heitti ilmoille haasteen, johon aion nyt vastata näin ihan hitusen jälkijunassa. Idea lähti liikkeelle Kaikokaipuun Marinellan haaveesta, että suomalaiset matkabloggaajat innostuisivat kotimaanmatkailusta  ja paljastaisivat oman kotikaupunkinsa parhaat palat blogeissaan muillekin vinkiksi.

Mun varsinainen synnyinpaikkakunta on Alajärvi, sellanen pikku kyläpahanen Etelä-Pohjanmaalla. Nykyinen asuinkaupunkini on kuitenkin Tampere, jonka miellän enemmän kotikaupungiksi. Tampereella olis tekemistä ja nähtävää vaikka kuinka, mutta keskityn tässä paikkoihin, joissa tulee ite paljon pyörittyä. Olis myös Särkänniemeä, Näsineulaa, Tornihotellia, Tammerkoskea… Siinä jotain esimerkkejä.


RAVINTOLAVINKKI

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nappasin kuvat eilen, kun käytiin syömässä ja suunnattiinpa vielä mahat täynnä leffaan kattomaan uusin Nälkäpeli. Meidän piti lähtee kahvilla käymään, mutta jotenkin eksyttiinkin Rossoon ja leffaan… Tuolla en oo ikinä joutunut pettymään ruokaan, eilinen keittokin oli järjettömän hyvää, vaikkei välttämättä siltä näytä 😀

IMG_2310

Näin joulun alla parasta on Hämeenkadun jouluvalot! Vielä kun tulisi lumet maahan.. Enää kuukausi jouluun, näin by the way! 5.12 Tampereen Keskustorille pistetään Joulutori pystyyn, pitää käydä kattommassa kun jäi viime vuonna väliin.tampere-001

Koskikeskuksessa tulee kierreltyä vähän liiankin usein, sillä se sijaitsee kivenheiton päässä meidän kämpästä. Yleensä käydään leffassa Koskarin Cine Atlaksessa. Tietenkin täällä olis ostosmahdollisuuksia joka lähtöön, mutta harvoin ees shoppailen, joten…  IMG_5629-002


PUISTOVINKKI

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Asutaan Arboretumin nurkilla, joten puistossa tulee paljon käytyä varsinkin kesäisin. Ihan kivat lenkkimaisemat on kyllä talvisinkin! Kesäisin suunnataan tänne piknikille ja ottamaan arskaa muiden kesäihmisten kanssa.

tampere1

IMG_2896IMG_2883IMG_2012

Kesäisillä kuvilla jatketaan! Kuvassa pönötän Laukonsillalla, joka osuu usein meidän kulkureitille. Tampere on mahtava kaupunki kesäisin! Tai no, mikä kaupunki nyt ei olis.. Nojokatapauksessa. Näistä kuvista saa vähän yleiskuvaa Tampereesta. Kehräsaaressa tulee myös varsinkin kesäisin pyörittyä.IMG_0521-001IMG_0523-001IMG_0544IMG_0527


KAHVILAVINKKI

Meidän lempparikahvila on tällä hetkellä Kuparitalon Vohvelikahvila. Tähän vaikuttaa tietenkin lähellä oleva sijainti ja ennenkaikkea kahvilan tunnelma. Ja ne vohvelit. Ja Chai kaakao.vohveli-001


LUONTOAKTIVITEETTIVINKKI

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sami maastopyöräilee paljon Pyynikillä, jossa on  hienot maisemat ja hyvät reitit. IMG_5643Tässä nyt oli jotain juttuja Tampesterista. Tän postauksen julkasemisen jälkeen tulee varmaan mieleen kaikkia keskeisiä juttuja, jotka unohin kokonaan… Tuleeko muilla mieleen jotain speciaalia Tampereesta? Vastatkaa muuten tekin haasteeseen, jotka ette oo vielä kerenneet! 

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply