Miks on pakko päästä reissuun?

Matkalta kotiin palaaminen on aina mahtavaa. Kuitenkin pari päivää reissun jälkeen iskee levoton olo ja herää kysymys siitä, mitä seuraavaksi. Oon vakuuttunut siitä, että mulla on jonkin sortin matkustusriippuvuus.IMG_2069Mietin vaan, että onkohan tää ihan normaalia? Koko ajan pitäisi olla lentoliput seuraavaan kohteeseen katsottuna – mielellään jo valmiiksi  sähköpostissa varattuna. Joku vois sanoa tän johtuvan siitä, että en vain ole tyytyväinen normaaliin arkeen. Eihän sitä muuten pitäisi koko ajan olla menossa jonnekkin arkea pakoon? Aloin sitten oikeen miettimällä miettimään tätä asiaa ja ajattelin jakaa nää ajatukset täälläkin. Mä ainakin koen olevani ihan tyytyväinen mun arkeen, joten ei tässä nyt siitäkään voi olla kyse. Tykkään kuitenkin arjen rutiineista ja opiskelusta. Pitäähän arjesta ottaa välillä etäisyyttäkin, kaikilla on siihenkin omat tapansa ja mieltymyksensä.

Miks sitten on koko ajan pakollinen tarve matkustaa? 

Arki ei ala tökkiä, kun välillä vaihtaa maisemaa. Joku palkitsee itsensä arjen uurastuksesta esim. ostamalla itselleen luksuslaukun, mutta mulle paras mahdollinen palkinto on uudet matkasuunnitelmat. Matkan suunnittelu on aina melkein yhtä kivaa kuin itse matkalle lähtö. Vähän niinkuin joulun odottaminen on puoli juhlaa. Matkan jälkeen arki tuntuu mukavemmalta ja matkaa odottaessa arjen stressi ei tunnu niin loputtomalta.

Reissumuistot. Matkoilta saa niin paljon muistoja, joita tulee varmasti muisteltua vielä vanhana kurppana keinutuolissa. Ennemmin mummelina eläkepäiviä viettäessäni muistelen tekemiäni reissuja ja paikkoja joissa kävin, kuin jotain luksusmerkkikokoelmaa, joka joskus oli khuul. 

Matkailu avartaa. Tän oon saattanut joskus jossain kuullakin..Kliseinen, mutta mun ajatuksen tiivistävä lause 😀 Reissun päällä oppii aina uusia asioita vieraasta kulttuurista, maasta ja joskus itsestäkin… Lisäksi tietysti paikallisten ruokien maistelu on ihan oma elämyksensä! Kauhee nälkä.. 

Reissun päällä tapaa ihmisiä ja kulee monenlaisia tarinoita. Monet reissut muistaa parhaiten siellä tapaamista ihmisistä ja heidän jakamista kokemuksista ja jutuista. Jos jossain paikassa on tavannut mukavia ja ystävällisiä ihmisiä, jää koko paikasta hyvä yleisvaikutelma usein päällimmäisenä mieleen. Joskus tuntuu, että Suomessa ei osata samalla tavalla olla  onnellisia siitä mitä on, vaan valitetaan aina siitä, mitä ei ole tai mikä on väärin. 

Kielitaito & yleistieto kehittyy. Onhan se nyt selvä, että mitä enemmän vierasta kieltä käyttää ja kuulee, sitä enemmän kielitaito kehittyy. Matkustellessa oppii myös näkemään asioita eri näkökulmista. 

Oppii arvostamaan Suomea enemmän. Monesti matkoilla tulee mietittyä, että luojan kiitos olen syntynyt Suomeen. Täällä on hyvä asua, viranomaisiin voi luottaa, sosiaalihuolto pelaa, lapset saa laadukasta koulutusta jne… Lisäksi vuodenaikojen vaihtelua ja erilaisuutta on oppinut arvostamaan. Tietenkin jokaisessa maassa on epäkohtansa, mutta päällisin puolin oon tosi tyytyväinen asumiseen Suomessa. IMG_2234 Matkustelu nyt vaan on kaikin puolin mukavaa, tarviiko sitä toisaalta kenellekään asiaa ymmärtämättömälle todistella..? Mietin myös sitä, että turtuuko matkusteluun siinä vaiheessa, kun matkuskilometrejä on kertynyt järjetön määrä? Ite kuvittelisin, että vaikka oisin käynyt kaikissa maailman kolkissa, säilyisi mielenkiinto yhä. Voihan olla niin, että jossain vaiheessa tulee se piste, että perinteiset rantalomat ei tunnu enää millekkään ja on pakko lähteä jollekkin extremereissulle majoittumaan aboriginaaliperheeseen tai kiivetä Kilimanjarolle paljain jaloin, jotta matkasta saisi jotain irti.. Onneks 99% tästä pallosta on vielä tutkimatta, joten tälläsiä mun ei tarvi vielä murehtia (:

Onko muilla matkafriikeillä samanmoisia mietteitä?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Previous Post Next Post

7 Comments

  • Reply Maarit Johanna tiistai, marraskuu 18, 2014 at 23:31

    Voi kyylläpä joo. Kuulostaa vain niin tutulta. Ystäväni on ollut kaksi kertaa töissä Pariisissa ja suorittaa parhaillaan vaihtoa Kanadassa. Viimeksi kun soiteltiin hän sanoi arvostavansa Suomea paljon enemmän nyt ja kokee että Suomi on hänelle se oikea paikka. Mulla on nyt ehkä hiukan sellaiset fiilikset, mutta silti ristiriitaiset. Ehkä haluaisin vielä asua ulkomailla. Toisaalta haluaisin asettua Pohjoismaihin. Ruotsi tai Norja. Eikä ne loppupeleissä edes tuntuisi ulkomailta koska ovat niin lähellä.
    Ja totta, matkailu avartaa. Ja kun on taas avartunut edellisellä reissulla ei haluta jäädä tökkimään kotiin ja käydä viiden vuoden välein Alanyassa tai Rodoksella vaan kerralla useampi reissu vuoteen ja uusiin kohteisiin. <3

    • Reply Nimetön keskiviikko, marraskuu 19, 2014 at 13:50

      Mäkin oon vähän kyllästynyt Suomeen, kun on aina täällä asunut. Oon jo kauan unelmoinu muutosta ulkomaille, pitäis vaan laittaa siinä tilanteessa elämää eri järjestykseen.. Jos tuo mies saa työn ulkomailta niin jatkaisin heti opiskeluja etänä ja lähtisin! Ei tarvis kauaa miettiä 🙂 mä voisin periaattees lähtee opiskeluvaihtoon vaikka heti, mut mitäs sami siellä sit tekis…. Mä asettuisin kans mielelläni pohjoismaihin, Ruotsi kuulostais hyvältä. Ja samaa mieltä, kohti uusia kohteita vaan!:)

      • Reply deleted keskiviikko, marraskuu 19, 2014 at 13:53

        Oho unohin kirjautuu sisälle!:D

  • Reply Teea / Curious Feet keskiviikko, marraskuu 19, 2014 at 00:08

    Mielenkiintoista pohdintaa! Olen samaa mieltä, en myöskään koe pakenevani arkea vaikka matkustelen ja haaveilen usein. Koen asian enemmänkin niin, että se matkusteleminen / haaveileminen on osa sitä ihanaa, monipuolista arkea. Ja tosiaan, toiset ne odottaa viikonloppua, joulua, salilla käyntiä, lomaa, konserttia, TV-ohjelmaa tms. aivan yhtä innokkaasti, useimmat meistä kai ns. odottaa jotakin, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö siitä hetkestä osaisi nauttia. Esimerkiksi kirjaa lukiessani tai läheisten kanssa ollessani en itse ikinä kaipaa minnekään muualle ja varmasti useimmilla ihmisillä on vastaavia tyytyväisyyden hetkiä elämässään, jolloin on hyvä olla just siinä. Tästä kyllä saisi kirjoitettua jo romaanin (ja onhan noita kirjoja toki kirjoitettukin jo missä tätä ihmismieltä tutkitaan :)).

    En myöskään osaa kuvitella sellaista tilannetta, että uteliaisuus jonnekin katoaisi. Ehkä sitä voi hyvinkin rauhoittua ja hiljentää tahtia iän ja kokemuksen myötä, mutta sellainen mielenkiinto maailmaan ja eri asioihin, voiko sitä menettää? Niinhän ehkä käykin, että se mielenkiinto kohdistuu eri asioihin, mutta sen koen muutenkin luonnolliseksi jatkumoksi elämässä.

    Mutta on vain näin, ihmisiä on erilaisia. Matkustelemisessa ja epäsäännöllisessä elämäntyylissä on kuitenkin juuri se ihanuus, että sitä voi vaihtaa suuntaa, nopeuttaa, hiljentää tahtia tai vaikka pysähtyä pidemmäksi aikaa paikalleen. Kyllästyminen matkusteluun ja uusiin paikkoihin iskee varmasti jos tahti on liian kova itselle, siitähän tulee jo suorittamista nautinnon sijasta. Mutta mahtaako sitä yhtään kukaan ihminen ehtiä puoltakaan tästä pallosta tutkia, on tämä sen verran iso ja monipuolinen tämä planeettamme 🙂

    • Reply journeydiary keskiviikko, marraskuu 19, 2014 at 13:57

      Osasit pukee mun ajatukset sanoiks paremmin kuin mä ite! Oon samaa mieltä, miksei tää matkustelu vois kuulua arkeen yhyälailla kun kaupas käyntikin.. Ei se uteliaisuus kyllä mihinkään katoa, muuttaa muotoaan vaan. Kiitos kommentista Teea (:

  • Reply Maria keskiviikko, marraskuu 19, 2014 at 10:51

    Samaa mieltä! Itsellänikin pitäisi aina olla joku seuraava paikka katsottuna, että on jotain mitä odottaa vaikkei arki mitään kamalaa olisikaan. Matkan suunnittelu, se miettiminen, vaihtoehtojen tutkiminen, itse varaus, matkasta unelmointi ja sitten viimein se itse matkan toteutus. Voi että 🙂 Ja matkan jälkeen voi hetken ensin fiilistellä kokemaansa, ehkä tehdä valokuvakirjan, kirjoittaa blogia, kertoa ystäville ja perheelle ja sitten pian voikin taas alkaa suunnittelemaan seuraavaa kohdetta 🙂 En usko että koskaan kyllästyn matkusteluun!

    • Reply journeydiary keskiviikko, marraskuu 19, 2014 at 14:00

      Näinpä näinpä! (: kunpa vaan rahatkin riittäisi loputtomiin…. uteliaisuus ainaki! Kiitos kommentista Maria!

    Leave a Reply