Hungary part II – marraskuinen Budapest ja masentava eläintarha

Xyp phviRomanttinen iltakävely Tonavan rannalla tai Budan kukkuloilla upeasti valaistuja siltoja ja parlamenttitaloa ihastellen tai rentouttava hetki Budapestin historiallisten kylpylöiden kuumissa läheissä. Loppuilta hyvän ruoan parissa tai ehkä lasillinen viinituvassa. Budapestissä kaupungin menneisyys näyttelee tärkeää osaa, mutta samalla kaupunki on matkalla yhdeksi maailman moderneista metropoleista. Budapest -matkaopas


 

Allekirjoitan täysin tuon pienen matkaoppaan sanoman. Ei tullut kuitenkaan käytyä yhdessäkään historiallisessa kylpylässä, vaikka ollaankin kuultu niistä paljon kehuja. Kerettiin me kuitenkin jotain tehdä tuon marraskuisen reissun aikana…

WP_20131110_119Aina ensimmäiseen päivään uudessa kaupungissa kuuluu meillä tietyt rutiinit: hotellille päästyä hetken lepäilyä X-asennossa, sitten kävelemään kaupungille ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Käydään syömässä ja napsitaan kuvia kaikesta turhasta. Loman viimeisinä päivinä ihmetellään, että miks jokasesta puustakin on pitänyt ottaa kuva. Mutta kun kaikki on alussa niin eksoottista 😀 Budapestissa oli vielä terassikausikin auki, joten pitihän sitäkin hyödyntää. Yleensä matkustaminen paikasta A paikkaan B on niin väsyttävää puuhaa, ettei ekana päivänä jaksa kukkua kaupungilla kovin myöhään. Ja pitää olla pirteenä tsekkaamassa uuden hotellin aamupalatarjonta! 8) Onneksi matka taittui Ryanairilla tosi helposti ja nopeasti, kun ei tarvinnut jäädä oottelemaan matkalaukkuja tai muuta. Kone lähti jopa etuajassa!XyxhpxjWP_20131110_068Yritetään aina välttää reissujen aikana turhaa rahojen tuhlaamista, mutta ikinä ei olla mistään lähetty ostamatta mitään.. Joka paikasta pitää ainakin ostaa pakollinen matkamuisto sisustuselementiksi meidän kotiin! Pitää aina aatella, että ennemmin sitä laittaa säästetyt rahat seuraavaan reissuun kun ylimääräsiin renttuihin.. (: Tuollakin olis saanut helposti kulumaan rahat monien lentolippujen eestä, jos ois oikeen heittäytyny kunnolla shoppailemaan! Eniten rahaa meni ruokaan, ja sekin oli to del la halpaa. Rahaa meni myös eläinpuistoon, jossa oli kieltämättä aika masentava meno. Eläimet vaikutti jotenkin surkeilta ja levottomilta. Kettukin juoksi aitauksessaan 8 -muotoista reittiä niin, että maahan oli painautunut syvä polku. Taisi olla liian pieni aitaus ja liian vähän virikkeitä. Kertokaa, jos oon ihan väärässä ja tää on aivan normaalia onnellisille ketuille.. 😀 CjpcuviWP_007529WP_007530WP_007540MiuTiikeriemokaan ei jaksanut paljoa liikahtaa, vaikka pennulla kyllä riitti energiaa. Ajateltiin, että tää kaamosmasennustunnelma johtui siitä, kun ei ollut mikään lomasesonkiaika. Apinoista ja seeproista lähtien kaikki elukat oli ihan lamaantuneita.. Ei tehnyt mieli ottaa edes kuvia niistä, tuli jotenkin niin surullinen olo.. Alla olevassa kuvassa näkymiä hotellin ylimmästä kerroksesta Sky Barista (huomaa, että oltiin aika korvessa..).WP_20131110_001WP_007515FpyucjvVarattiin yhdelle illalle pöytä ravintolasta, jossa oli keskiaikainen teema. Ite en ruoasta niin tykännyt, kun ei ollu mitään kastikkeita tms, mutta mies söi tuota iha onnessaan. Saatiin nähdä miekkailuesityskin..

Budapestista juttua lisää täältä ja täältä! Seuraavassa postauksessa mennäänki Turkin Sideen (:

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply floridian lauantai, lokakuu 11, 2014 at 21:13

    Ah, Budapest! Se on kyllä yks mun suosikeista Euroopassa! Mutta toi eläintarha näyttää vähän surkeelta kyllä 🙁

    • Reply journeydiary lauantai, lokakuu 11, 2014 at 23:10

      Sama, pakko päästä joku kerta uudestaa tuonne!(: ja joo jäi kyllä vähän outo olo tosta eläintarhasta.. :/

    Leave a Reply