Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Ruissalo

Historia, Luontokohteet, Turku

Ruissalon Marjaniemi ja luontopolku

Ruissalosta puhuttaessa ensimmäinen mielleyhtymä, joka muodostuu joissain aivopiuhojeni muodostamassa johtovyyhdissä, on meri. Se lienee ihan loogista, onhan kyseessä on saari. Näin vahvan ja tyhjentävän blogitekstialoituksen myötä en oikein enää tiedä, miten jatkaa blogielämässä eteenpäin,…

Historia, Luontokohteet, Turku

Kävelyllä Ruissalossa

Kävimme eräänä päivänä kävellen Ruissalossa. Aurinko paistoi, repussa oli pitsaa, ja jalat kaipasivat istumatyön vastapainoksi liikuntaa. Matka alkoi Martin maisemista, ulottui Saaronniemen kupeeseen, jatkui Kuuvannokan kautta kohti kuusten reunustamaa ulkoilureittiä, huipentui Krottilanlahden näköalatornin huipulle…

Historia, Luontokohteet, Turku

Keväinen hetki Kuuvannokassa

Jykevät rantakalliot, joita vasten Airiston aallot puskevat voimalla. Vahva merituuli, jonka mukana kantautuu aavistus meren suolaisesta tuoksusta. Yksinäinen kippuramänty, joka uhmakkaasti katselee Airistolle päin. Taustalla mäntyinen, vehreä kangasmetsä. Kuuvannokka on kenties kaunein osa Ruissaloa.…