Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

luontopolku Kaarinassa

Historia, Kaarina, Luontokohteet, Turku

Linnavuoren reitti Piikkiössä

Piikkiössä sijaitseva Huttalan linnavuori on kaunis paikka. Näin totesimme puolisentoista vuotta sitten keväällä, kun pyöräilimme Turusta historiallisiin maisemiin. Pääsiäisen aikoihin oli hetkittäin aurinkoista, ja kevään valo synnytti maailman täyteen vahvoja kontrasteja. Alastomat, mustat puunrungot…

Kaarina, Luontokohteet, Turku

Tuorlan luontopolku syyskuussa

Kävin ensimmäisen kerran Kaarinassa sijaitsevalla Tuorlan luontopolulla eräänä varhaiskevään päivänä. Mukana olivat merimies ja pyörät, joilla hurruuttelimme pitkin Kaarinan pikkuteitä. Aikeenamme oli käydä tutkailemassa valkovuokkomerta. Totesimme reissullamme, että olisi mukava käydä syksyn tullen ihailemassa…

Kaarina, Luontokohteet, Turku

Sauhuvuori syyskuussa

Ai että, syyskuu on saapunut! Syksyn alkuhetkillä ilmanalat ovat suosiolliset patikointiin – aurinko on kultainen ja vielä hetken lämpöä loihtiva, mutta viileys alkaa vähitellen kurottaa maata kohti. Lehtipuut ovat häikäisevän kauniit värikkäissä koltuissaan sinistä…