Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Lontoo

Historia, Lontoo, Luontokohteet, Matkustaminen Suomessa, Ylläs

Pakasaivo ja Kirkkopahta

Pakasaivo, Lapin Helvetti, on aika mahtava paikka. Lähes pystysuorien, jyrkkien kallioseinämien muodostamassa syvennyksessä uinuu rotkojärvi, joka yltää Suomen toiseksi syvimmäksi vesistöksi – kärkipaikkaa pitää Inarinjärvi. Muonion kunnan puolella sijaitseva Pakasaivo on saanut alkunsa jääkauden…

Kaupunkiloma, Lontoo, Matkustaminen

Viikonloppu Lontoossa, lähtöpäivä

Lentomme kohti Helsinkiä lähti aivan liian varhain sunnuntaina. Puolivakavissani pohdin hetken aikaa, että unohtaisin täydellisesti koko paluumatkan ja jatkaisin tuosta noin vaan elämääni Lontoossa. Onneksi meillä oli ennen lentokentälle lähtöä aikaa vielä viimeisen kerran…

Historia, Kaupunkiloma, Lontoo, Matkustaminen, Museot

Viikonloppu Lontoossa, toinen päivä

Lauantaina ohjelmassa oli lisää museoelämyksiä, kävelykilometrejä, hehkuviiniä ja kaupustelua. Jälleen kerran vähän ylimitoitetun aamiaisen jälkeen lähdimme tutustumaan Lontoon ihmeellisyyksien tarjontaan, joten saimme kerrytettyä elämyspankkiin roppakaupalla muistoja. Kaiken kauneuden ja jännittävien juttujen äärellä oli pöllämystynt…