Kuertunturi on ihan käsittämättömän kaunis tunturi. Se sijaitsee Äkäslompolon kylän laidalla, melkeinpä vähän eristyksissä muista kylän tuntureista. Kylältä päin katsottaessa ei välttämättä edes hoksaa, että Kuer on tunturi, sillä se on metsien kätkössä omassa pienessä tunturikuplassaan. Mutta tunturi se on, noin viidensadan metrin korkuinen sellainen.
Sattumoisin Kuertunturi on myös yksi maailman kauneimmista paikoista. Tiedän, kutsun jokaista kotikyläni tunturia joko mansikka- tai lempparipaikakseni ja käytän kaikkia mahdollisia superlatiiveja, mutta onni löytyy kotikylästä. Erityisesti yhdessä kohdassa juuri vähän ennen Kuerin lakea.
Kuertunturille pääsee talvisaikaan talvikävelyreittiä pitkin, mutta kesäisin varsinaista retkikarttaan merkattua reittiä ei tunturiin johda. Kuer on kaikkien muiden Äkäslompolon tuntureiden tavoin upea vuodenajasta riippumatta, joskin talvi saa tunturin näyttämään erityisen kauniilta. Etenkin kaamosaikaan muhkeiden lumipeitteiden alla notkuvat puut, timantteja loistokkaammin hohtava puuterilumi ja taivaan pastellisävyt saavat sydämeni kiepsahtelemaan ylimääräisiä kierroksia, kevättalvella sinisen taivaan ja kirkkaanvalkoisen lumen yhdistelmä on aika lailla kirjaimellisesti häikäisevä. Enemmän Kuerista voi lukea täältä ja täältä.
Meillä on käynyt hyvä tuuri siinä mielessä, että spanielimme on todella helppo matka- ja retkikaveri. Arwen pärjää hyvin junassa, autossa, bussissa ja ihan millä tahansa reitillä vuodenajasta riippumatta. Siinä missä mie olen ehdottomasti talvi-ihminen, on Arwen ehdottomasti talvikoira. Harvoin koiramme moittii pakkasta, mutta kesähelteet eivät neidin mieleen ole.
Emme varmaan koskaan aikaisemmin ole selvinneet yhtä nopeasti Kuerin huipulle koiran kanssa. Arwen nautti koko spanielisielunsa kyllyydestä raikkaasta ilmasta ja tehokkaasti tampatuista poluista – ei tosiaankaan lumikenkiä kaivannut tunturiin mennessämme.
Kuertunturilta avautuu kaunis näkymä kohti Äkäslompolon kylää ja lähialueen ja -kuntien tuntureille. Pallasten bongailu on yksi lempiharrastuksistani, ja tälläkin kertaa ihailin kalsarinsinisinä hohtavaa tunturijonoa.
Toivon todella, että kylämaisemaa ei liiaksi täytetä suureellisilla mökeillä tai pompööseillä igluviritelmillä, vaan kauniin pohjoisen miljöön annetaan pysyä mahdollisimman koskemattomana. Välillä huolestuttaa, turvataanko esimerkiksi luonnon monimuotoisuus esimerkiksi luksusmökkien tehtailussa ja kaivoshankkeita mietittäessä. Meillä on vain yksi Äkäslompolo, jonka luonto on ainutlaatuinen ja runsas. Toivottavasti luonnon rikkautta vaalitaan tuleville sukupolville.
Tällä kertaa ei onneksi ollut kulkijoita, jotka pysähtelivät evästauoille keskelle polkua, vaan oli yllättävän rauhallista. Juuri ennen pääsiäispyhiä ei ollut ihan mahdoton tungos, mutta muutama liikkuja oli meidän lisäksemme liikkeellä.
Kun Kuerin huipulle on päässyt, kannattaa mahdollisuuksien mukaan jatkaa matkaa Velhon kodalle päin – Ylläs näyttää melkein kuin putoavan syliin, ja eteenpäin avautuu vaaramaisema. En ole mikään latukahviloiden suurkuluttaja ehkä ennen kaikkea siksi, että äitini pitää pullahuollosta huolen. Jos kuitenkin kodin ulkopuolelle pitää lähteä kahvittelemaan, on valintani ehdottomasti Velhon kota tunnelmallisuuden ansiosta.
Toistan itseäni, mutta olen todella iloinen, että minun juureni ovat juuri täällä.