Häämatkan seuraava vaihe oli siirtyminen Amalfin rannikolta kohti Napolia, mutta ensin oli välipysäkin aika antiikin maailmaan. Vuonna 79 Vesuviuksen purkauksessa tuhoutunut Pompeiji oli ehdottomasti paikka, jossa me molemmat häämatkailijat halusimme käydä. Varhaisena lokakuun aamupäivänä Pompeijin ympäristö oli jo täyttynyt markkinahuuman tunnusta, ruokakojujen tuoksuista ja matkamuistoja myyvistä putiikeista toiseen kuljeksivista turisteista. Pompeijia ympäröi siis jo päivän alkuhetkistä lähtien melkoinen kuhina ja tohina, vaikka varsinainen lomasesonki oli jo päättynyt.
Olimme hankkineet Pompeijiin liput ennakkoon, joten jätimme matkalaukkumme säilytykseen rautatieasemalle ja lähdimme etsimään sisäänkäyntiä, jonka kautta verkkolipun ostaneet pääsisivät sisälle. Halusimme taas kerran tutkia aluetta omaan tahtiin, emmekä varanneet opaskierrosta. Moni matkaajista kuitenkin kulki oppaan ohjaamina, mutta meille riitti kartan avulla kiinnostavien nähtävyyksien etsintä.
Olimme etukäteen ottaneet selvää Pompeijin alueesta, mutta siltikin muinaisen kaupungin suuruus yllätti minut; en ollut varautunut siihen, että voisimme kulkea niin laajalla alueella. Tunteja vierähtikin useampi kuin olimme laskeneet, mutta se ei suinkaan historianörttejä haitannut – tämän likemmäksi ei antiikin aikoja juuri pääse. Kokonaisuudessaan Pompeijin koko on jopa 66 hehtaaria, joista 45 hehtaaria on saatu arkeologisissa kaivauksissa esiin.
En voi sanoin kuvailla, kuinka epätodelliselta tuntui kävellä mukulakivikaduilla, joilla vuosituhansia sitten Pompeijin asukkaat kulkivat ja jotka sittemmin unohtuivat usean ihmispolven ajaksi unholaan. Ennen muinoin kadut oli päällystetty ja jalkakäytävät oli korotettu. Pompeiji oli loistoaikoinaan varsin hyvinvoiva maaseutukaupunki, joka oli rakennettu oivallisesti kauppareittien varrelle. Kauppaa käytiin muun muassa oliiviöljyistä, villatuotteista ja viineistä. Parhaimmillaan asukkaita oli kaupungissa 20 000.
Kaupungista löytyivät forum eli tori ja hallinon ja kaupankäynnin keskus, amfiteatteri, upeita huviloja, tabernoja eli ravintoloita, temppeleitä, teattereita ja kylpylöitä. Itse asiassa Pompeijin amfiteatteri, joka on peräisin 80-luvulta ennen ajanlaskumme alkua, on vanhin tuntemamme amfiteatteri. Tänne mahtuivat kaikki asukkaat, sillä tilaa oli sopivasti 20 000 henkilölle.
Emme varmaankaan nähneet puoliakaan kaupungin saloista, ja vierailupäivänämme moni rakennuksista oli suljettu. Paljon kuitenkin oli ihmeteltävää! Esimerkiksi Faunin talo, joka aikoinaan oli Pompeijin suurin ja yltäkylläisin, on saanut nimensä tulijat vastaanottavasta faunin patsaasta. Traagisen runoilijan talo oli tulvillaan värikkäitä yksityiskohtia, ympäri ämpäri Pompeijia oli toinen toistaan hienompia patsaita ja upeita mosaiikkisia yksityiskohtia. Vielä nykyäänkin rakennusten seinillä voi nähdä muinaisia poliittisia mainoksia. Ja myös vähän eroottisempia freskoja – yhdessä lupanarissa eli bordellissa (prostituoiduista käytettiin nimitystä lupa eli naarassusi) oli katonrajassa freskoja, joissa kuvataan aikas selkeästi, millaisia toimenpiteitä rakennuksen kivisillä pedeillä voitiin harjoittaa.
Monta Pompeijin aarretta on viety Napolin arkeologiseen museoon, esimerkiksi suurin osa tuhoisan purkauksen uhreista. Pari kipsimuumiota näimme, enkä oikeastaan olisi itse halunnut nähdä niitäkään. Oli aika groteski ja surullinen näky kaltaiselleni nössölle ja tuli aika ikävät fiilikset hetkeksi. On pysäyttävää pohtia, että Vesuviuksen purkaus vei noin 2000 henkeä.
Pompeiji painui tuhoutumisensa jälkeen noin tuhanneksi vuodeksi unholaan, kunnes se löydettiin vuonna 1748. Jonkin verran kaivaustoimintaa tehtiin 1700-luvun loppuvuosikymmeninä, mutta laajemmin ja ehkäpä hetkittäin systemaattisemmin kaivauksia toteutettiin seuraavina vuosisatoina. 1990-luvulta lähtien Pompeiji on ollut Unescon maailmanperintökohde.
Olimme sen verran turisteja, että pidimme suosiolla lounastauon Pompeijin raunioihin rakennetussa ravintolassa. Vaikka jono oli ikuisuuden pitkä, oli aika surrealistinen olo – istuimme kaikessa rauhassa keskellä antiikin aikaista rauniokaupunkia ja mussutimme tyytyväisinä eväitämme. Hintataso oli yllättävän maltillinen siihen nähden, että olimme keskellä hyvin suosittua turistikohdetta, ja kaiken lisäksi pari uteliasta kissaa pörräsi turistien ympärillä herkkuja odotellen.
Pompeijissa käyvän on hyvä muistaa, että alue on niin iso, että sen jokaiseen sopukkaan tutustuminen voisi viedä helposti useamman päivän. Kannattaa siis etukäteen pohtia, mihin haluaa reissullaan keskittyä. Mukaan suosittelen otettavaksi myös riittävästi vettä, kunnon jalkineet, sillä kävelyä riittää, sekä tarpeen vaatiessa auringon paahteelta suojaavan päähineen. Kärsivällisyyttä on myös hyvä pakata mukaan, sillä turisteja on vuodenajasta riippumatta ihan älytön määrä liikkeellä – vuosittain turisteja vierailee antiikin kaupungissa jopa 2,5 miljoonaa.
Enkä ihmettele miksi. Pompeiji oli vakuuttava, traagisen kaunis ja mielikuvituksen laukalle saava kokemus.
Napolin ja Pompeii välissä on Herculaneum (joskus myös ilman H), joka hautautui myös samalla, mutta kokonaisuutena paremmin säilynyt ja siten myös mielenkiintoisempi kokemus.
Herculaneumissa emme ehtineet käydä, sillä aikataulut tulivat vastaan, mikä vähän harmitti. Muinainen kaupunki vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, ja Pompeijiin verrattuna alueella on mahdollisesti vähemmän turistimassoja liikenteessä.