Syksy on talven ja kevään (ehkä myös kesän) ohella lempivuodenaikani, ja tänä vuonna se oli erityisen mahtava. Totta kai ehdin hörhöillä syksyn värikirjoa ja hörppiä yhden kurpitsalaten ennen tonttulattekauden käynnistymistä, kuunnella joululauluja vähän nolottavan aikaisin ja iloita ensimmäistä pakkasaamua. Sellaista on elämä yhden hörhön universumissa.
Mutta yhden hörhön universumissa tapahtui juttuja, jotka eivät millään muotoa ole merkittäviä koko universumin mittapuulla, mutta yhdelle ihmiselle ne olivat tärkeitä.
Ensinnäkin merimies ja mie menimme naimisiin, ja hääpäivästämme tuli ihana, rento, tunnelmallinen ja lämminhenkinen. Kun kirkossa häämusiikkimme pamahti soimaan, jännitti enemmän kuin joulupukin odottaminen alle kuusivuotiaan mielestä eli aika paljon, mutta sain kurlutettua jonkin riittävästi sanalta ”tahdon” kuulostavan merkillisen kurkkuäänteen papin edessä, ja tässä sitä nyt merimiehen vaimona kirjoitellaan blogipostausta. (Kuvasta kiitos hääkuvaaja Hannu Ikoselle!)
Pääsimme häämatkalle Italiaan. Söimme aika paljon jätskiä, pastaa ja pizzaa, astuimme antiikin Roomaan, merimies sai naureskella joulukoristeita hipelöivän vaimonsa kustannuksella Napolissa, hämmennyimme historian äärellä Pompeijissa ja katselimme viinilasit käsissämme auringonlaskua Ravellossa, Amalfin rannikolla.
Ennen hää- ja häämatkakuplaa ystäväni yllättivät mahtavilla ei-missään-nimessä-polttareilla ja kävin yhden renessanssineron luona Raahessa. Marraskuu oli melkein turunharmaa Raahessakin, mutta loistava seura ja kaupungin vanhat puutalot piristivät. Ajattelin todeta todella filosofisesti, että ystävyys on yksi ihmiskunnan parhaimmista asioista.
Walesinspringerspanielimme Arwen Hundén täytti kaksi vuotta. Uskomatonta, että pieni makkaraperunamme, jonka hampaat ja kynnet tekivät valtaisaa tuhoa ihmislihassa, on nyt aikuinen koira. Suloinen, kiltti, ihana ja herttainen sellainen!
Mitä suurimmalla todennäköisyydellä hääfiilistely ja häämatkatarinointi eivät pääty tähän, vaan luvassa on muutamakin postaus aiheista. Palataan!