Palataan vielä hetkeksi loppukesän tai oikeastaan alkusyksyn tunnelmiin kotikunnassani. Olen kirjoittanut kesäloman tapahtumista muutaman postauksen verran – reissumme alkoi Nyrölän luontopolulta, jatkui Pienelle karhunkierrokselle ja lopulta tukikohtaamme eli äidin ruokapöydän lähettyville, josta kävimme Muonion puolella Särkitunturilla, Äkäskerolla ja Taivaskerolla.
Mutta ei siinä suinkaan vielä kaikki – retkemme kotikylässäni eivät ole saaneet tarpeeksi suitsutusta osakseen, joten on aika kirjoittaa Äkäslompolosta noin kuudettasadatta kertaa.
Ehdimme olla kotikotonani reilun viikon verran. Tässä ajassa kävinme jo mainitun äidin ruokapöydän lisäksi tuntureilla, juoksulenkeillä, kotivaaroilla ja järven rannalla.
Kävimme tarkkailemassa, kuinka elokuu puki kotirantaa. Äkäsjoki virtasi rauhallisesti, ja pottumaata ei vielä ollut halla päässyt puraisemaan. Kotivaaroilla oli vilskettä – vaikka porot useimmiten lähtevät omille teilleen kesän viettoon, osa poroista haluaa viettää kesälomansa ihan meillä kotipihalla. Muutama nuori herrasmiesporo kuljeskeli talon liepeillä aivan kuin odottaen talon isäntää ruokkimaan niitä, vaikka ruokkija on siirtynyt jo tovi sitten kotipihalta taivaallisemmille poroaidoille.
Kesängillä oli sen verran sumuista, että luulin meidän eksyneen Sumuvuorille. Sumu sopii tunturiin erinomaisesti ja saa maiseman näyttämään mystiseltä. Tällä reissulla emme menneet Kesängille Pirunkurun kautta, sillä ajattelin Pirunkurun ja nelivetoisen, nuoren lintukoiran olevan vähän vaarallinen yhdistelmä kosteana päivänä. Todennäköisesti aivan hyvin olisi mennyt, mutta liukkauden vuoksi oli parempi olla järkevä kuin ottaa turhia riskejä.
Vietimme iltaa Kellostapulissa, kuinkas muuten. Odotimme auringonlaskua ja tarkkailimme pilvien lipumista tuntureiden yli. Olen jo hehkuttanut aivan liian monta kertaa, kuinka Kellostapuli on yksi lempipaikoistani ihan koko maailmassa, mutta en ole tästä pahoillani.
Kun spanieli haluaa mennä lintutorniin, sitä häätyy mennä lintutorniin. Illan kultaisessa kajossa tunturit värjäytyivät kauniisti pehmeän pastellisiksi, ja Äkäslompolojärven pinta oli tyyni. Oli ihanan hiljaista.
Näistä hetkistä syntyi muistoja, joita toivon kykeneväni muistamaan aina.