Kesälomareissumme jonain päivänä, joka saattoi olla jokin arkipäivä tai sijoittua viikonloppuun, päätimme merimiehen kanssa lähteä Äkäskerolle. Äkäslompolon puolella oli satanut tasaisesti koko päivän, eikä helmenharmaata taivasta läpäissyt yksikään auringon säde. Sääennusteet povasivat kuitenkin Muonion puolelle aurinkoisempaa iltaa, joten pistimme koiran valjaisiin ja itsellemme lenkkarit jalkaan – niin alkoi matka kohti Äkäskeron tunturiselännettä.
Vaikka nimen perusteella joku ehkä luulee Äkäskeron sijaitsevan Äkäslompolossa eli Kolarin kunnassa sijaitsevassa tunturikylässä, Äkäskero kuuluu Muonioon. Äkäskeron voi kiertää rengasreittinä, jolloin kilometrejä tulee päiväpatikan verran, mutta me tulimme samaa reittiä takaisin. Ilta alkoi olla jo aika pitkällä, ja halusimme päästä autolle takaisin ennen pimeyden laskeutumista.
Lähdimme reitille Peurakaltion kahvilan alueelta, ja retken alkupuolella edessämme avautui kaunis, pitkospuiden halkaisema jänkämaisema. Ylläksen ulkoilukartan (sivuhuomio: kyseisen kartan tulisi mielestäni löytyä jokaisen alueella retkeilevän taskusta, sillä sen avulla saadaan varoja retkeilyverkostojen ylläpitoon ja huoltoon) mukaan vähän Peurakaltion jälkeen olisi edessä vaativa nousu, ja kieltämättä jyrkkyyttä oli jonkin verran havaittavissa. Nousut ovat reitillä kaiken kaikkiaan kuitenkin loivia – jyrkimmät nousut ovat lyhyitä ja taittuvat jalkapatikalla nopeasti. Pyörällä liikkuville jyrkimmät nousut voivat olla haastavia, joten etenkin kokemattomampien pyöräilijöiden on hyvä tutustua etukäteen retkikuvaukseen.
Matka jatkui mäntyvaltaisten maastojen läpi lakea kohti. Reitti kulkee varsin selkein opastein koko matkan, ja mikä parasta, reitti ei ole mikään leveä sorapolku, vaan ihan oikea polku. Paikoitellen puiden oksat kurottelivat polun yli, ja syksyn lähestyessä sienet alkoivat jo kurkistella vienosti varpujen seasta.
Sienistä puheen ollen yhdellä tattiaivolla eli spanielilla oli vuosisadan vainupäivä – Arwen ei ole koskaan tainnut olla niin villillä tuulella kuin Äkäskerolle mentäessä. Porojen ja lintujen hajujen suloinen sekamelska taisi saada spanielin pienet aivot mutkalle, ja lopputuloksena oli yhden koiran ei-toivottu vetovaljakko.
Huipun lähestyessä tuuli alkoi yltyä, ja jossain kaukana horisontissa näkyi sadepilviä ja jopa pieni sateenkaaren tynkä. Selän taakse etelään jäivät kotikuntani tunturit, pohjoista kohti vastassa odotti Pallasrivistö.
Äkäskero on siinä mielessä vähän kelmi, että huippu antaa odottaa itseään. Tunturiselänteen jokaisen nyppylän kohdalla herää toivonkipinä, että seuraavaksi ihan varmasti tulee huippu vastaan, mutta edessä onkin uusi nyppylä. Eipä se oikeastaan haittaa, sillä Äkäskerolta näkee hyvin niin Kolarin, Kittilän kuin Muonion tuntureille. Maisemat ovat upeat!
Äkäskero on erittäin mukava päiväretkikohde, jossa varmastikin tulemme käymään useammankin. Näkymä kolmen kunnan tuntureille on vertaansa vailla, ja lisäksi Äkäskerolle vievällä polulla oli hauska kulkea. Kaamospatikointi Äkäskerolla sinisen hetken aikaan kuulostaisi erityisen houkuttelevalta.