Jokivarresta

Maaliskuu on alkanut loisteliaan aurinkoisissa merkeissä. Vaikka talven varjot ja illan pimeys puhuttelevat sieluani, keväälle saapumiskäskyn antava aurinko on aina yhtä mukava yllätys. Vaikka kaamos on ihanan tunnelmallista aikaa, en pistä pahakseni päivän pitenemistä. Joka vuosi kevättalven korvilla hämmästelen, kuinka monta lisätuntia yks kaks saakaan elämäänsä, kun aurinko ei malta mennä yöpuulle jo iltapäivästä, vaan sitkuttelee taivaanrannassa illan tunteihin asti.

Koska aurinko on jopa näin pimeyden lapsen mielestä ihan kiva juttu, olen tankannut valosta energiaa parhaani mukaan. Maaliskuun ensimmäisenä viikkona tein, kuten Turussa asuvan kuuluu tehdä auringon paistaessa: lähdin Ruissaloon. Otin koiran mukaani ja suuntasin kulkuni ihan Ruissalon uloimpaan sopukkaan eli Saaronniemeen. Jo oli aikakin – edellisestä visiitistä oli kulunut jo vähän liian pitkä tovi eli en edes muista, kuinka kauan aikaa on vierähtänyt. Ruissalo on saari, joka on mainio ja todella monipuolinen sunnuntairetken kohde.

Oli aivan täydellinen ulkoiluilma. Aurinko lämmitti jo, mutta merituuli vilvoitti sen verran, etteivät tuskanhikikarpalot valuneet pitkin poskipäitäni. Tummansinisellä merellä purjehtivat pienet jäälautat, joita koiraseuralaiseni seurasi hyvin uteliaasti ja tiiviisti. Taivas oli niin kauniin sininen ja loi täydelliset puitteet kuvien ottamiselle. Kevättalvi on kontrastien ajankohta, mutta kiehtovalla tavalla.

Ruissalossa oli muutama muukin päivänpaistattelija liikkeellä, mutta suurin osa väestä oli sulloutunut rannalle makkaroita paistamaan. Saimme koiran kanssa tassutella poluilla hetkittäin melkein rauhassa, mutta mitenkään rauhallisesta päiväretkestä ei ollut niinkään kyse. Ei se oikeastaan haitannut, sillä oli ihan kiva pitkästä aikaa olla ihmiskuhinan keskellä. Ei hirveästi viime vuosina ole tullut harrastettua ihmisten keskellä olemista.

Saaronniemi on yksi suosikkipaikoistani Ruissalossa. Tai oikeastaan koko saari luontopolkuineen, rantakallioineen ja merinäkymineen puhuttelee karunkaunista maisemaa rakastavaa luontohörhöä, mutta mitä lähemmäs Airistoa pääsee, sitä parempi. Kovasti mieli tekisi jo jonnekin päin Turun saaristoa, mutta Ruissalossa ollessa saa pienen maistiaisen hätkähdyttävän kauniista merimaisemasta. On täysin ymmärrettävää, että Ruissalossa riittää aina ulkoilijoita, koska on aika mahtava juttu päästä kuulemaan aaltojen kuohuntaa niin likellä kaupungin keskustaa.

Jos mie olin ihan into piukassa merituulen puhkuessa, koirallakin oli kovasti töitä. Arwen rakastaa jäätä, joten neiti sinkoili rannassa ja kieriskeli, kuopi ja haisteli erittäin tyytyväisen oloisena. Löysimme myös keppejä, joiden perässä oli hauska spurttailla. Ei voi olla tulematta hyvälle mielelle, kun spanielin luppakorvat lerpattavat tuulen mukana ja häntä pyörii propelin tavoin ympyrää. Onnellinen koira on yhtä kuin onnellinen ihminen. Puolitoistavuotias neitikoiramme on kypsynyt todella paljon viimeisten kuukausien aikana, joten aika ylpeänä saa käydä retkillä iloisen hännänheiluttajan kanssa. Miten ihmeessä olen pärjännyt elämässäni spanielia, ihmettelen vaan.

Minua voi kutsua ihan vapaasti tylsäksi, mutta Saaronniemi on kiva paikka, ja meren äärellä sielu ja mieli lepäävät.