Jokivarresta

Jos on jossain historian ja nykyhetken välimaastossa ja toisaalta fantasian ja todellisuuden rajamailla värjöttelevä vaellushousuihin pukeutunut nörtti, jonka tuleva puoliso on historian ammattilainen ja kiinnostunut historiallisista luontokohteista, on aika suuri todennäköisyys siihen, että aurinkoiseen sunnuntaihin kuuluu esimerkiksi napanöyhdän kehräämistä langaksi tai lumihiutaleiden hilloamista.

Voi olla toisaalta mahdollista, että kahden historiasta innostuneen henkilön taloudessa on kiinnostusta käydä tutkimassa historiallisia paikkoja, joten – yllätys! – historialliseen luontokohteeseen kävi merimiehen, merimiehen muijan ja yhden walesinspringerspanielin tie viime viikonloppuna.

Turku on siinä mielessä mielenkiintoinen paikka asua, että aikamatkalle historian eri vaiheisiin pääsee suht helposti. Esimerkiksi Turun seudulla on lukuisia muinaisia hautaröykkiöitä, joista yksi suurimmista sijaitsee Kakskerran saarella. Kakskerranjärvestä ja Brinkhallin kartanosta koilliseen kohoaa avokallio, jonka laella on vakuuttavan kokoinen pronssikautinen hautaröykkiö.

Lähdimme liikkeelle Brinkhallin kartanon liepeiltä, ja kävelimme röykkiön suuntaan noin kilometrin verran. Merimies suunnisti Karttapaikan avulla, ja ainakin Museoviraston sivulla on mainintaa siitä, että Hiidenkiukaantieltä kulkee puupaaluin merkattu polku kukkulan laelle. Saattaa olla, että olin hitusen sokea, sillä meillä ei ollut yhtään retkisuklaata mukana – tiedän, aivan käsittämätön moka! – mutta opasteita ei ihan hirveästi ollut havaittavissa. Lumimassan alta kuitenkin oli erotettavissa puiden välissä kaistale, jonka tulkitsimme poluksi, joten pääsimme helposti hautaröykkiölle. Kävelimme kallion lakea kohti ja voilà, olimme perillä muutamassa minuutissa (osittain kiitos spanielin tehokkaan nelivedon).

Hautaröykkiöt kasattiin aikoinaan upeille paikoille, ja vaikka vuosisatojen aikana maisema on muuttunut niin maankohoamisen kuin ihmisten vaikutuksesta, näkymä Kakskerranjärvelle päin on idyllinen. Järvi oli jäisen sininen maaliskuussa, ja kaukana horisontissa erottui Turun kaupunkimaisemaa. Mutkitteleva järvi saati Turun siluetti nippanappa näkyvät korkeiden havupuiden takaa, joten Instagram-kuvien perässä luontokohteita metsästävälle näkymä ei välttämättä tarjoa tarpeeksi jännitystä. Minusta maisema oli juuri täydellinen, ja väkisinkin mielikuvitus lähti vähän laukalle. Mitä tarinoita ja kertomuksia hautaröykkiöön liittyy? Millaisia ihmisiä alueella on ollut?

Oli rikkumattoman hiljaista. Ihan oikeasti kunnolla hiljaista. Ei kuulunut hälinää, moottoriajoneuvojen melua, ei mitään – ellei sitten minun loistavia ja asiantuntevia heittojani lasketa hälinäksi. Lintujen liverrystä toki kuului lintukoiramme iloksi. Hiljaisuus on ilmiö, jota Turun seudulla ei ihan joka päivä koe, joten retkemme päätyttyä olo oli levollinen. Kuinka paljon voikaan energiaa saada siitä, ettei taustalla pauhaa autoliikenne, puhelimiinsa huutavat kiireiset ihmiset tai yhtään mikään.

Ilman minkäänlaista aasinsiltaa seuraavaan aiheeseen haluan todeta, että koirallamme on välillä täydellinen ”niin kerta?” -ilme.

Samalla reissulla pysähdyimme mutustelemaan eväitä Kakskerranjärven rantaan. Aurinko paistoi niin innokkaasti, että melkein poskipäissä tuntui – kevät on täällä! Talvitakissa tuli hetkittäin jopa hitusen liian lämmin olotila, sillä joka vuosi kevät tuntuu yllättävän lapinjuntin. Jokaisena vuonna käy aivan samalla tavalla, etten muista, kuinka lämmintä keväällä voi auringon paistaessa olla. Itsepintaisesti pidän lämpimistä villakerroksista kiinni ja kuljen paikasta toiseen läkähtymispisteessä, sillä olen järkevä ja fiksu ihminen. Sama pätee myös kesään – etenkin ensimmäiset juoksulenkit ovat yhtä tuskaa, ennen kuin tajuan jättää takin kotiin.

Mutta palataan vielä itse aiheeseen. Komeaa hautaröykkiötä ympäröi nätti metsä, ja Kakskerranjärvi vilahtelee ujosti havupuiden keskellä. Kakskerranjärven rannalla on vielä näin talven ja kevään risteytymiskohdassa ihanan rauhallista. Hautaröykkiö on itsessään jo historiasta kiinnostuneille mielenkiintoinen kohde, ja luonnon lähellä nyt on aina hyvä olla.