Jokivarresta

Kun muistelen tammikuun alun vaiheita, tuntuu kuin puhuttaisiin monen vuoden takaisista ajoista, eikä suinkaan muutamasta viikosta. Tammikuu kesti tänä vuonna ainakin viisitoista vuotta ja kolme kuukautta siihen päälle. Tammikuu oli hyvin arkinen ja tapahtumarikkaasta aika kaukana, mutta joulun jälkeen tammikuu väkisinkin etenee vähän rauhallisemmin (ja ehkä hitusen haikeissa merkeissä, sillä joulu on ihmiselle tärkeintä aikaa). Arjessa ei ole mitään vikaa, ja siihenkin kuuluu mukavia juttuja.

Uusi vuosi ja uusi kuukausi käynnistyivät Äkäslompolossa, jossa olimme olleet joulun vietossa. Vuosi oli vaihtunut rauhallisissa merkeissä kotimeiningillä ja tulistelun merkeissä, ja kuukauden ensimmäistä päivää juhlistaaksemme kuljimme Äkäslompolojärven jäällä sinisen hetken lähestyessä. Pakkasta oli melkein kolmekymmentä astetta, mutta pakkanen melkein unohtui tuntureiden syleilyssä. Seuraavana päivänä valuimme takaisin etelämmäs Pietarsaaren kautta, ja niin koitti taas arki.

Parhaat hetket sijoittuivat niihin vuorokauden aikoihin, jolloin taivas värjäytyi lilaksi, punertavaksi, kultaiseksi ja lopulta siniseksi. Seurasin, kuinka vähitellen päivät alkoivat pidentyä. Talven selkä ei vielä taitu – onneksi, sillä nautin suuresti lumisesta Turusta – mutta valon saapuminen on kiva juttu. Sanokaa minua tylsäksi, mutta nautin suuresti, kun pääsen työpäivän päätteeksi mettän siimekseen hengittämään raikasta ilmaa.

Paras ulkoilureissu suuntautui Katariinanlaaksoon, jonka luontoäiti oli paketoinut tiiviiseen jäätäkkiin. On uskomatonta, että selvisimme reissusta ilman murtumia ja päät paikoillan. Koiralla oli helpot oltavat, sillä hitusen pitkäksi kasvaneet kynnet ja neliveto takaavat pidon hankalissakin olosuhteissa. Talvi on ihanaa aikaa, mutta kieltämättä Turun pitkään kestänyt liukkaus alkaa jo vähän ärsyttää. Mikään ilma ei ole huono ulkoiluun, mutta jääkelit voisivat jo päättyä.

Paras vierailu oli yhden pienen kettupojan luona. Arwen Hundén näki ensimmäistä kertaa elämässään hyvin pienen ihmisolennon, ja taisi olla molemminpuolista rakkautta ilmassa. Arppa oli haltioissaan, kun pikkukaveri hihitteli ja hymyili Oli kiva tietty nähdä myös Vimpelin velmua samalla reissulla, mutta yksi varpaittensa ihastelija hurmasi.

Paras ostos oli hääpuku, joka oli juuri sellainen kuin en olisi ajatellut hankkivani, luonnollisestikin. Muutenkin hääjuttujen suunnitteleminen on ollut tammikuussa vahvasti mukana – välillä havahdun miettimään, että hupsista, me menemme tänä vuonna naimisiin. Spanielia ei voisi häähuttuilu vähempää kiinnostaa, vaan neiti nauttii elämästään ketarat ojossa.

Sellainen oli tammikuu. Arkinen kokonaisuus ja ihan ok.