Jokivarresta

Vieläkö tohtii koota jo päättynyt vuosi yhteen postaukseen?

Äkkiseltään ajateltuna vuosi 2021 oli vähän nihkeä. Vuosikatsaus on kuitenkin hyvä tapa muistuttaa itseään, ettei koko vuosi ollut kuraa – kun kahlasin vuoden tapahtumia läpi, tajusin, että hyviäkin asioita kuului kahdentoista kuukauden kokonaisuuteen.

Tammikuu alkoi Pietarsaaressa, jossa olimme vuodenvaihteen yli. Tammikuu oli Turussa ihanan talvinen, joten joutohetket kuluivat lumivalkoisessa lähimetsässä. Loppukuusta tuli kotoa ikäviä uutisia, ja niinpä lähdimme kohti Kolaria saattamaan isä viimeiselle matkalleen. Helmikuussa vietettiinkin hautajaisia, ja haikeuden karkottaakseni hengailin kotivaaroilla ja -rannalla sekä naureskelin poroille. Ydintalven aika oli kaunista kotikylässäni.

Maaliskuussa ryhmä rämä kävi Maarian kivikautisella polulla hurtan kanssa. Seurasin lähimetsässä kevään tuloa – lumi viihtyi Turun maisemissa yllättävän pitkään. Merimies kokkaili herkkuaterioita, ja joimme ensimmäiset terassikahvit maaliskuun lopulla. Ai joo, maaliskuussa tuli taas yksi vuosi täyteen eloni polulla, ja juhlistimme ikääntymistäni katsomalla aika monetta kertaa Taru sormusten herrasta -saagan elokuvat. Huhtikuussa puolestaan lumi suli pois ja yks kaks kevät pelmahti jostain kuviohin. Vietimme pääsiäistä rauhallisesti kotona Turussa – olin vähän toivonut reissua Kolariin, mutta koronatilanne huoletti. Kevään saapuminen tiesi kuitenkin luontoretkiä, joten kävimme Pomponrahkassa, Katariinanlaaksosssa auringonlaskun aikaan ja Ruissalossa suklaata mässyttämässä. Aloitin taas juoksuhommia pienen tauon jälkeen. Sinivuokkojen bongaaminen oli vakava harrastukseni. Ensimmäinen Kummisetä oli kuukauden paras elokuva!

Vappupäivänä olimme piknikillä Kuuvannokassa. Pidin kesäloman ensimmäisen osan toukokuun puolivälissä, joten suuntasin koiran ja merimiehen kanssa kohti kotikontua, tietenkin. Vastassa oli uinuva, sumuinen kotikylä ja iso kasa äidin tekemiä sämpylöitä. Viikon ajan tulvaseuranta, toisin sanoen päivittäinen kyttäys, yltääkö jokivesi kotipihan pottumaalle asti, oli ykkösharrastukseni. Turussa alkoi olla mukavan vihreää, kun Arwenin kanssa kolusimme metsäpolkuja.

Kesäkuu taisi olla aika hikinen ja kuuma. Merimies juhli syntymäpäiväänsä, minkä kunniaksi kävimme syömässä kesän ensimmäiset (ja muistaakseni viimeiset) kioskijätskit kylillä. Kesäloman toinen osio alkoi, joten Arwenin kanssa sullouduimme tukalaan junahyttiin ja lähdimme jälleen Kolaria kohti. Vietimme äidin kanssa yhdessä juhannusta pitkästä aikaa. Bongasin kulleroita, kuljin pitkin Äkäslompolon polkuja, pyörin kotivaaroilla porojen kanssa ja kävin Äkässaivossa. Kellostapulissa oli yhtä ihanaa kuin aina ennenkin. Heinäkuussa kuumuus vain paheni, joten sijoitin tunturille kipuamiset yöaikaan, mikä oli mainio idea. Kukaksella oli upea kesäyön utu, samoin Kuerilla ja Ylläksellä. Pakasaivon tuntumassa oli maagista, ja Haavepalossa oli rauhallista. Turkuun palaamista helpotti se, että palattuamme näimme lenkilä ketun, ja ketut ovat kivoja. Ostimme viimein ihan oman auton!

Heinäkuu vaihtui elokuuksi Nötön saarella, jonne täytyy päästä joka kesä telttailemaan. Upea ukkosmyrsky pauhasi, mutta Arwenia se ei pahemmin haitannut. Samainen Arwen aloitti uransa teinimissinä tuomalla koiranäyttelystä ruusukkeen mukanaan kotiin, ja lisäksi neiti täytti kuun puolivälissä vuoden. Elokuun illat olivat upeat – rakastan elokuisten iltojen pehmeää, kultaista valoa! Kävimme sunnuntaikävelyllä Vakkavuorella, ja ensimmäinen road trip tehtiin Monån suuntaan, jossa vietimme rentouttavan viikonlopun meren ääniä kuunnellen. Syyskuun ensimmäiset illat olivat kauniit, ja kuukauden edetessä alkoi sienibongaus – kevään tulva- ja sinivuokkokyttäykset vaihtuivat siis sienisekoiluun. Arwenin kanssa kävimme Haunisten altaalla, Tuorlan luontopolulla sekä aurinkoisena aamupäivänä että illan hämärissä, Rehtsuolla aurinkoisena sunnuntaina sekä Rauhalinnan suojissa.

Lokakuussa kävimme Teijon kansallispuistossa Matildanjärven rantamilla, Huttalan linnavuoren poluilla ja Pohtionvuorella, ja kahden vuoden jälkeen kävimme Suomen rajojen ulkopuolella Tukholmassa. Tarkoituksena oli juhlia yhden hääparin onnea, mutta kiersimme myös museoita – Livrustkammaren on yksi suosikeistani, samoin Medeltidsmuseet. Sienibongaus vaihtui vähitellen keltaisten lehtien metsästämiseksi. Lokakuussa julistimme maailmalle, että olimme kihloissa.

Marraskuu meni todella rauhallisissa merkeissä. Varasimme hääpäiväämme varten kirkon ja juhlapaikan, ja muutenkin suunnittelimme hääjuttuja. Kävin ensimmäistä kertaa joogassa ja oli kivaa! Marraskuussa alkoi joulun odotus ja glögijutut. Sitten tulikin jo joulukuu vähän yllättäen takavasemmalta, kuten se ruukaa tehdä. Kävin Rovaniemellä ystävien kanssa viikonlopun vietossa, ja joulun tullen pakkasimme automme täyteen ja lähdimme Pietarsaareen. Tästä jatkoimme välipäivinä vielä Kolarin suuntaan, joten vuoden viimeiset hetket menivät viettäen aikaa perheen kanssa.

Ei taida olla kovinkaan suuri yllätys, että vuosi 2021 meni itselläni ennen kaikkea luonnon läheisyydessä. Vuosi ei ollut todellakaan lähellä parasta mahdollista aikaa, mutta onnellisiakin hetkiä siihen kuului. Varovaisesti toivoisin, että alkanut vuosi olisi aika mukava.