Sinne meni vuoden viimeinen kuukausi ja koko vuosi.
Joulukuu oli aika vauhdikas omassa universumissani. Häiden suunnittelu alkoi mekkojen testaamisella ja vähän kutsujen suunnittelemisella, koiran kanssa tuli harjoiteltua nose work -juttuja, ja maisemanvaihdokset piristivät arkea. Joulukuu oli aika kiva!
Paras viikonloppu meni napapiirillä. Kuun alussa lähdin viettämään viikonloppua Rovaniemelle, jossa pitkästä aikaa näin ihania ystäviäni. Pakkasta oli noin kolmekymmentä astetta, mutta viileä ilmanala ei haitannnut meitä. Siinä vierähti yksi viikonloppu kaikesta mahdollisesta puhuessa, nauraessa niin että mahaan sattui ja myös syödessä aivan liikaa. Kiitos teille, ihanat, vielä näin bloginkin välityksellä. Rovaniemellä käyville vinkiksi, että jos kaipaa jumalaisen hyvää ruokaa nätissä ravintolassa, Gustav on paikka, jonne kannattaa suunnata.
Kuvia ei tullut hirveästi Rovaniemellä otettua, mutta todistettavasti olen käynyt melkein joulupukin huudeilla (huomatkaa upea sommittelu).
Pizzakokeilut jatkuivat kotikeittiössämme, ja joulukuussa paransimme yhä pizzataitojamme, jos kevyt itsekehu sallitaan.
Paras tunnelma oli Pyhän Katariinan kirkossa, jonne menimme kuuntelemaan kauneimpia joululauluja yhtenä sunnuntaina. Kirkko on yksi Turun viehättävimmistä, joten olen onnellinen, että ehdimme laulamaan joululauluja.
Joulukuussa parasta oli tietenkin joulu, jonka vietimme Pietarsaaressa herkkuja syöden. Joulu on ehdottomasti paras hetki vuodessa, joskin tänä vuonna kaiken kiireen keskellä joulufiilistely jäi vähän arjen jalkoihin. Onneksi jouluaattona Pietarsaaressa oli mukavasti lunta, ja vähitellen ähkylukemien noustessa joulumielikin alkoi kohota.
Paras ulkoiluhetki oli mahdollisesti Kuerilla, kun serkukset, pari koiraa ja yksi merimies lähtivät kohti tunturin huippua vuoden viimeisenä päivänä. Lumella kuorrutetut puut, pastelliväreissä hehkuva taivaanranta ja taivaallinen hiljaisuus odottivat meitä. Kuerilla on aina yhtä kaunista. Vaikka vuoden aikana tulee käytyä muutaman kerran Kuerilla, tunturissa on aina yhtä mukava käydä. Minulla on kotikylässäni tietyt mansikkapaikat, joihin on päästävä säännöllisesti, ja minusta samoissa paikoissa ramppaaminen on aivan sallittua. Vaikkapa juuri Kuerille kiikkuessani tuntuu aina siltä, että olen ikäänkuin turvassa, esi-isieni ja esiäitieni poluilla. Siellä, missä juureni ovat.
Sellainen oli joulukuu. Kokonaisuudessaan vuosi ei ollut ihan hulvattoman hassunhauska, mutta tulisteluun päättynyt joulukuu oli justiinsa hyvä.
Kävimme Kuerilla ensimmäistä kertaa joulukuun alkupuolella ja oli kyllä kaunis paikka. Lähdettiin nousemaan kappelilta ja jo se puoli oli lähellä huippua todella hieno, mutta toinen puoli kohti Velhon Tupaa oli vielä hienompi! Jäätilanteen osalta joenylitykseen ei ollut toivoakaan, mutta suhteellisen näppärästi kodalle pysstyi kuitenkin kiertämään.
Kuer on kiva, ja justiinsa reitti Velhon kotaa päin on nätti.