Kävin ensimmäisen kerran Kaarinassa sijaitsevalla Tuorlan luontopolulla eräänä varhaiskevään päivänä. Mukana olivat merimies ja pyörät, joilla hurruuttelimme pitkin Kaarinan pikkuteitä. Aikeenamme oli käydä tutkailemassa valkovuokkomerta. Totesimme reissullamme, että olisi mukava käydä syksyn tullen ihailemassa väriloistoa – punaisena ja keltaisena hehkuva syysmaisema houkutti. Niinpä köytimme koiran kiinni turvavöihinsä auton takapenkille ja lähdimme kohti Tuorlan metsiköitä.
Lähdimme liikkeelle Tuorlan maaseutuoppilaitoksen pysäköintialueelta ja jatkoimme kohti polkua. Reitti on merkattu nuolin – keltaiset opasteet kuljettavat peikkojen jäljille, joten reitti sopii erityisesti lapsiperheille, siinä missä mustia opasteita seuraamalla pääsee vähän pitemmälle reitille. Toki kokonaisuudessaan Tuorlan luontopolku on vain muutaman kilometrin mittainen, joten pitkästä reissusta ei ole kyse. Pienellä alueella on kuitenkin nättiä. Aiempi kirjoitukseni Tuorlan luontopolusta löytyy täältä.
Valkovuokkojen bongausreissullamme oli kovin harmaa päivä, mutta nyt luontoäiti pisti parastaan ja koristi syysmetsän auringonvalolla. Oli tavattoman kaunista, kun keltaisten lehtien takaa pilkisti auringon hehkua.
Hurtta oli aivan into piukassa. Spanielin touhuista päättelisin, että alueella taitavat viihtyä monenlaiset pikkunisäkkäät, sillä meidän nisäkkäämme kirsu oli tiukasti lehtikasojen uumenissa tai suuntautumassa kohti onkaloita ja kuoppia. Myös neiti Arwen Hundénin antiystävät eli mustarastaat olivat edustettuina. Meillä oli muuten ensimmäistä kertaa testauksessa patikointiin tarkoitettu vetovyö, joka osoittautui toimivaksi ratkaisuksi – luulen, että pitemmillä patikoilla hihnat ja fleksit saavat jäädä unholaan, ja otamme pitkälti käyttöön vyöviritelmän.
Mikä parasta, näin leppäkertun! On ehkä tullut ilmi blogissani, että pidän todella paljon leppäkertuista, mutta onko nätimpää ötökkää kuin leppäkerttu?
Tuorlan metsikössä on kiva tunnelma. Vaikka jonkin verran oli kulkijoita liikkeellä, oli itsessään polulla aika rauhallista. Toki suht vilkkaan tien varrella ei tavoita hiljaisuutta ja luonnon omaa äänimaailmaa, eikä varsinkaan huohottavan spanielin kanssa liikuttaessa.
Tuorlan luontopolku oli nätti keväällä valkovuokkojen aikaan, mutta näin syksystä maisema oli ehkä jopa kauniimpi. Olen parantumaton syysfiilistelijä ja nautin syksyn väreistä, kirpsakasta ilmasta ja lehtien kahinasta tuulessa, ja Tuorlaan suuntautunut reissu tarjosi kaikkia.