Suomen suurin matkablogiyhteisö

Haunisten allas

Raisiossa sijaitseva Haunisten allas on tekojärvi, joka rakennettiin Raision- Naantalin vesilaitoksen raakavesivarastoksi vuonna 1973 ja oli käytössä jopa vuoteen 2012 asti. Kallioseinämien välissä lepäävän altaan ympärysmitta on 38 metriä, ja järveä kiertää noin kolmen kilometrin pituinen luontopolku. Haunisten allas on mukava retkikohde, sillä järven liepeillä sijaitsee kaksi laavua, käymälää ja tulistelua varten liitereitä. Altaan tuntumassa sijaitsee myös frisbeeoglfrata.

Järveä ympäröivä metsä on mukavan vaihtelevaa – sanoisin, että mänty hallitsee maisemaa, mutta alueella kasvaa myös kuusia ja koivuja. Syyskuussa poluilla olikin jo keltaisia koivunlehtiä, ja metsä näytti auringonvalossa kaiken kaikkiaan herttaiselta peikkometsältä. Sankka vehreä metsä on muutenkin aurinkoisena päivänä upeita kontrasteja täynnä, joten polun varrella oli syyspäivänä kaunista.

Metsämaisemaa halkovat upeat siirtolohkareet ja nyppylät, joiden laelta avautuvat hienot maisemat tekojärvelle. Yksityiskohdista mainittakoon kärpässienet, joita oli siellä täällä – kärpässieniä on muuten tänä syksynä ollut ehkä tavanomaista enemmän näkyvissä. Kuinka suloisia ne ovatkaan!

Haunisten allas on oivallinen paikka linnuista kiinnostuneille, sillä järvellä viihtyvät monet lajit. Olin näkevinäni joutsenia lipumassa järvellä, mutta saattaa olla, että tämä oli ihan vaan toiveajattelua, mutta ainakin sorsia polskutteli rantaviivan tuntumassa.

Läheisen Ohikulkutien jylinältä ei ihan pääse pakoon, mutta melulta voi suojautua ottamalla mukaansa teinikoiran, jonka seurassa on suunnattava kaikki aistitoiminta siihen, mitä koira keksii tehdä. Reitti on mielestäni aika helppokulkuinen, tosin muutamassa kohdassa sai vähän miettiä, miten viettävää polkua pääsisi alas ehjin nahoin, kiitos villin spanielin. Arwen jaksoi todella hyvin ja reippaasti, mutta lopussa iski vähän teinihepuli ja vähän oli riehumista havaittavissa. Se on ihan ymmärrettävää, uusi metsä on aina elämys ihmisellekin.

Haunisten altaan liepeillä on tilava parkkipaikka-alue, joka on myös frisbeegolfradan aloituskohta. Raision kaupungin sivuilta bongasin alueelle suunnatessani maininnan, että ”Santaojan tieltä jatkuvan hiekkatien päässä on parkkialue”, ja tätä ohjetta noudatin ja löysin helposti perille. Reitti alkaa oikeastaan aivan heti parkkipaikalta. Busseja ei taida aivan liki kulkea, mutta esimerkiksi Kauppakeskus Myllyn suuntaan menevällä bussilla pääsee parin kilometrin päähän. Opasteita ei ihan hirmuisesti taida alueella olla, mutta reitillä ei ole eksymisvaaraa, sillä pääreitti ei pahemmin erkane järvestä.

En ollut käynyt Haunisten altaalla moneen vuoteen – edelliskerrasta oli jäänyt muistikuvaksi, että järveä reunustava polku olisi hitusen ryteikköinen, mutta joko aluetta on siistitty tai sitten muistan ihan huti. Talvellakin Haunisten altaalla on tullut käytyä, ja oli kiehtovaa tutkia järven pieniä saaria jääväylien kautta. Talvi ja syksy ovat lempivuodenaikojani, ja molemmat kaudet pukevat Haunisten allasta.

Haunisten allas on mukava päiväretken kohde. Vastaantulijoiden määrästä päätellen alueella käy paljon niin lapsiperheitä kuin koiran kanssa liikkuvia, enkä ihmettele – vesistön äärellä on aina miellyttävää olla, ja tekojärveä ympäröivä metsä on kiehtova.

Vaikka Haunisten allas on ihmiskäden tekemä, on alue yllättävän autenttisen näköinen. Ei ihan jatkuvasti ole mielessä, että tekojoärven reunalla köpöttelee.

Lisää tietoa löytää Raision kaupungin sivuilta.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 31.10.2021 at 09:29

    Syksy ja talvi ovat pitkälti minunkin lempivuodenaikoja, jos puhutaan luonnossa olemisesta. Aloinkin jo miettimään, miltä Haunisten allas näyttäisi talviasussaan (toivottavasti saataisi hyvin lunta). Noin muuten kyllä kesäkin silti mukavaa aikaa on.

    • Reply Maarit 6.11.2021 at 16:54

      Syksyllä ja talvella mikä tahansa paikka on kaunis. 🙂 Haunisten allas on todella nätti, jos lunta tupruttelee edes hitusen – yhtenä talvena oli sen verran kantava jää, että uskaltauduin jäälle kävelemään, ja ihan uusi ulottuvuus tuli altaalla käynnille. Pikkusaarten tuntumassa oli mukava tallustella.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.