Suomen suurin matkablogiyhteisö

Mökkiviikonloppu

Kesän viimeisinä hetkinä lähdimme vyörymään länsirannikkoa pitkin kohti Pohjanmaata mökkiviikonlopun viettoon. Perjantai-iltana, kun lähdimme Turusta, paistoi vielä aurinko, mutta matkan edetessä harmaat pilvet alkoivat eksyä taivaanrannalle ja pimeys ehti laskeutua, ennen kuin ehdimme perille. Tarkennettakoon, että paikka, joka tässä postauksessa on tähän mennessä tunnettu nimellä ”perillä”, on Monå, joka on Uusikaarlepyyn kaupunkiin kuuluva kylä. Ja merimiehen mesta.

Menomatkalla olosuhteet olivat siis aika vaihtelevat. Vaasasta ylöspäin satoi kaatamalla vettä. En ollut pitkään aikaan ajanut kaatosateessa, saati sitten pimeässä, joten vähän meinasi jännittää. Matka meni todella hyvin, ja Arwenkin pötkötteli takapenkillä tyytyväisenä, eikä sitä onneksi tuntunut hermostuttavan.

Suurin osa viikonlopusta meni merta ihmetellessä ja katsellessa, kuinka vastaranta oli hetkittäin niin sankan usvan peitossa, että horisontti näytti kadonneen.

Viikonlopun aikana harmaa pilvimassa ei päästänyt auringonvaloa kuin hetkittäin läpi, mutta eipä se oikeastaan haitannut. Ilma oli raikas, ja hetkittäin mereltä päin saapunut tuuli tuntui melkein puraisevan poskipäitä – aivan kuin sanoakseen, että soon nyt syksy. Muutenkin syksyn saapumisesta oli havaittavissa merkkejä, joten siinä sitten rämmittiin pusikoissa kuvaamassa sieniä ja keltaisia lehtiä. Semmosta se elämä ruukaa olla.

Havaitsimme petolinnun kaartavan taivaalla (lintukoiramme ei huomannut mitään), ja on hyvinkin todennäköistä, että kyseessä oli merikotka! Eri lintulajeja oli vielä merimaisemassa liikkeellä, mutta muuttokausi alkaa olla ajankohtainen. Eläimistöstä havaitsimme jäniksen, mutta muuten fauna pysyi piilossa.

Jos ihmisillä oli hauskaa merta ihaillessaan ja sieniä kuvaillessaan, oli spanielilla varsin lokoisat oltavat. Tyyppi pulikoi meressä antaumuksellisesti, jahtasi lintuja – etenkin joutsenia, jotka pitivät rannassa lounastaukoa – ja nuuskutteli sielunsa kyllyydestä metsäpoluilla. Ja otti ilomielin vastaan rapsutuksia ja huomiota. Sanoisin, että Arwen taitaa olla mainio mökkikoira.

Ajattelin kirjoittaa kirjan, jonka nimeksi tulee ”Hundpappa och havet”.

Monån maisema on kovin idyllinen, ja meidän reittimme suuntautuivat syvänvihreiden metsien reunustamien peltojen ohitse. Elokuu sai pellot hehkumaan kultaisina, joten harmainakin päivinä maailmassa oli värejä.

Ihan oikeasti yritin olla kirjottamatta jälkeen kerran ylistystä elokuulle, mutta kun elokuu on kaunis kuukausi. Se on kesän ja syksyn suloinen yhdistelmä.

Polut Pohjanmaan ovat pitkiä ja suoria, sillä empiirisen ja varsin tietellisen tutkimustyöni perusteella Pohjanmaalla ei harrasteta mutkia. Tai todistetusti yksi kevyehkö mutka on havaittu.

Oli todella mukava mökkkiviikonloppu. Mikäpäs ollessa, kun on hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja meri.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.