Suomen suurin matkablogiyhteisö

Haavepalo

Melkein meinasin aloittaa blogitekstini kirjoittamalla, että Haavepalo on ollut haaveeni jo pitkään. Se olisi kuitenkin kuulostanut rohki kornilta, joten totean, että Haavepalo on Kittilän puolella sijaitsevan Iso-Totovaaran laki, josta avautuva maisema on todella kaunis. Iso-Totovaara ja Pikku-Totovaara ovat aivan Aakenustunturin perää pitäviä lakeja ja kuuluvat Pallas-Yllästunturin kansallispuistoalueeseen.

Näkymä Haavepalosta on kerrassaan upea. Horisontissa häämöttää suomiljöön takana uljas tunturirivistö Ylläksestä Aakenukselle. Onko mitään nätimpää kuin piskuinen Kellostapuli!

Haavepalon laelle on rakennettu siisti kota, jossa voi tulistella ja keittää vaikka nokipannukahvit. Koska muita retkeilijöitä ei ollut heinäkuisena sunnuntaina, jolloin poppoomme oli liikekannalla, kaivoimme termarit repusta esiin ja istahdimme hetkeksi kuksakahveille. Innokkaasti neliveto päällä puskenut spanieli sai myös hetken pötkötellä ja väistellä sääskiä, joita oli lämpimänä päivänä sankoin joukoin seuranamme. Epämääräiset mustat pisteet kuvissa ovat juurikin sääskiarmeijan jäsenistöä.

Me kävimme Haavepalossa pistoreittinä eli talsimme parkkipaikalta suoraan Haavepaloon ja takaisin. Reitti oli mielestäni todella helppo, ja arvelisin reitin sopivan myös patikointia aloitteleville henkilöille. Yhteen suuntaan reitti on noin viiden kilometrin pituinen, ja edestakaisin kuljettuna kilometrejä tuli siis noin vajaat 11. Aloituspaikka on Totovaaran parkkipaikalta. Noin kolme ensimmäistä kilometriä taittuu suht suoraa metsätietä pitkin, ja viimeisten parin kilometrin aikana taivalletaan metsäpolulla. Nousu on loivaa, mutta jonkin verran kivikkoista ja juurakkoista polulla on.

Talvisin Haavepaloon pääsee suksimalla lumen peittämän suon yli – alueen kattava latuverkosto houkuttelee käymään Haavepalossa silloin, kun maisema on parhaimmillaan. Kaunista näet on myös puiden piiloutuessa tykkylumen alle ja kaamoksen värjätessä iltapäivästä taivaanrannan pastellin sävyillä.

Jos kaipaa vähän haastavampaa patikkaa, Haavepalon reitti kannattaa yhdistää kolmentoista kilometrin pituiseen Totovaaran tunturireittiin, jolloin saa vähän Aakenusta ja tunturitunnelmaa reissuunsa. Teinikoiralla ei ollut vaikeuksia sinkoilla vaaramaisemassa, vaan spanieli loikki oikein tyytyväisenä polulla (ja tietenkin kytkettynä, kuten retkikoirien tulee olla kansallispuistossa).

Itsessään Haavepaloon ja takaisin kävellessä saa näin kesällä nauttia tupasvillojen tuoksusta, sillä reitti kulkee paikoitellen suomiljöön keskellä. Lisäksi ainakin ruohokannukoita, pohjansinivalvatteja ja väinönputkia esiintyy polun varrella. Hilloja ei oikein näkynyt kuin muutama yksittäinen raaka kappale siellä täällä.

Haavepalon reissultamme parhaimmaksi anniksi jäi ehdottomasti upea tunturimaisema, josta vaaran laella pääsee nauttimaan. Reitti itsessään oli ehkä hitusen liiankin helppo makuuni, mutta kaunis postikorttimaisema oli kokemisen arvoinen.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.