Suomen suurin matkablogiyhteisö

Huhtikuun maisemia

Pohdin hetken, voinko jälleen kerran aloittaa yhden blogikirjoituksen vuodenaikojen kierron fiilistelystä. Sitten totesin, että miksipäs ei – luontoelämykset ja retkeilyrakkaus kuitenkin ovat pääasialliset syyt siihen, miksi aikoinaan halusin alkaa kirjoittaa omaa blogia, ja vuodenaikojen ihailu on aika olennainen osa harrastustani.

Talvi on sieluni vuodenaika, mutta sydämeni sykkii kevään valolle. Joka vuosi on yhtä kiehtovaa, kun ensimmäistä kertaa voi tuntea auringon lämmittävän poskia. Rakastan alkukevään huumaa, kun ensimmäiset vehreät tai keltaiset pilkahdukset alkavat piristää muuten vielä väritöntä maastoa. Kotikunnassani eletään vielä kevättalvea, jolloin hanki kantaa ja suksi luistaa, mutta otan ilolla vastaan Turun tarjoaman mahdollisuuden oman elämänsä hemulille kasviston tutkimiseen.

Kevätaurinko luo vahvoja kontrasteja ja ylivalotusta metsään, mikä talven jäljiltä on pitkästä aikaa miellyttävä kokemus. Auringon valo ja lämpö ovat ihan mukavia ilmiöitä.

Kevät tuntui huhtikuun alussa ottaneen vauhdikkaan loikan Turussa. Lämmin aurinko sulatti lumikasoja vinhaa vauhtia, ja lähimetsissä alkoi kuulua melkoista sirkutusta, kun linnut vähitellen ryhtyivät kevätaskareisiinsa. Toisaalta kevään saapumiseen kuuluu ailahtelevaisuus, joten edistysaskeleita seuraa aina kevyt loikka taaksepäin esimerkiksi räntäsateen muodossa. Räntää onkin piisannut Turun suunnalla muutamana päivänä.

Oli räntää tai ei, spanielinpennun mielestä mettässä on aina kivaa. Erityisesti lintujen bongaaminen on suuressa suosiossa, joten vipinää riittää metsissä kulkiessamme, kun rähmäkäpälä sinkoaa puskasta toiseen. Mitenkään liittymättä mihinkään haluan todeta, että spanielilla on ihan järkyttävän kokoiset tassut. Jos joku harkitsee walesinpspringerspanielin sijoittamista kotiinsa, kannattaa varautua siihen, että tassut vievät yllättävän paljon tilaa esimerkiksi sohvalla.

Sekä spanieli että ihmiset viihtyvät mättäisessä maastossa. Minusta ei olisi enää ihan ydinkeskustassa tai sen läheisyydessä asujaksi. Kaipaan mahdollisuuttaa vain lähteä ulos, antaa tuulen tuivertaa hiusreuhkaa ja nähdä muutakin vihreää kuin roskiskatoksesta pilkottavat muovikassit. Haluan kuulla lintujen laulantaa lauantaiyön möykän sijaan ja tuntea jalkojeni alla mättäät, enkä vain asfalttia. Siksi vuodenaikojen vaihtelun seuraaminen likellä kotia on parasta.

Sitä mie vain, että tervetuloa, kevät.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.