Suomen suurin matkablogiyhteisö

Varkaankuru talvella

Jos joku on joskus ihmetellyt, miten Varkaankuru lausutaan, vastaus on yksiselitteisesti Varkhaankuru. Komeasti yhdellä hoolla ja kolmella aalla, ei sen enempää eikä vähempää. Hoo lausutaan pehmeän sointuvasti, eikä huutaen.

Älkää peljätkö, kielinörttiosio päättyy toistaiseksi tähän ja jatkunee muissa postauksissa.

Aiheena on siis Varkaankuru, Äkäslompolon Lothlorién. Olen melko varma, että luontoäiti on aikoinaan lempipuutarhansa paikkaa miettiessään todennut, että seitsemän tunturin kunnassa sen paikka olisi, ja niin syntyi Varkaankuru, harvinaisten kasvien ja lintujen keidas. Toisenlaisiakin näkökulmia kurujen syntyyn olen kuullut esitettävän, kuten vesimassojen uurtamiset ja niin edelleen, mutta luotan luontoäitiin.

Kesällä luontopolun varrella on uskomattoman vehreää – kesällä 2019 kirjoittamassani postauksessa on tarkemmin alueen kasvistosta ja linnustosta -, mutta talvinen maisema ei jää kakkoseksi. Tykkylumen piilottamat kuuset ja kelot, muhkeat luminietokset ja ympäröivät tunturit tekevät miljööstä satumaisen upean. Aika monta kertaa ja eri vuodenaikoina olen elämäni aikana ehtinyt Varkaankurussa köpötellä, mutta jokaisella kerralla luontoäiti tarjoaa jotain kaunista katseltavaksi.

Varkaankurun laavun liepeillä tarinoitaan kertova putous oli sydäntalven pakkasissa jäätynyt. Talvipäivä ei enää kauniimpi olisi voinut olla; auringo oli paistanut koko päivän lempeästi, ja värimaailma oli uskomaton, etenkin auringonlaskun lähestyessä. Sinisen eri vivahteet, pastellikirjo ja kulta hallitsivat taivaankannen sävymaailmaa. Oli hiljaista; saimme kävellä kynttiläpuiden alla keskenämme.

Kun seisahduin hetkeksi ihailemaan auringon loisteessa paistattelevaa Kellostapulia, kuukkeli lennähti kuusen latvaan tarkkailemaan porukkaamme. Se tuntui kotoisalta; meillä on kotipihassa ollut aina opportunistisia kuukkeleita vartomassa, josko talonväki tarjoaisi herkkuja.

Talvisin Varkaankurussa kulkee sinisin opastein merkattu talvireitti. Lumikenkiä ei tarvitse tasaisella alustalla. Reitille pääsee näppärästi Luontokeskus Kellokkaan mailta – me aloitimme Ihmisen ringistä, sillä halusimme ihailla upeaa auringonvaloa Yllästä vasten, ja jatkoimme maisematien kautta juurikin Kellokkaan kohdalta reitille.

Vinkki vitonen: Varkaankurussa kiertävä reitti ja myös monet muut mahdollisuudet on merkattu Ylläksen reitti- ja latukarttaan, jonka voi hankkia itselleen sähköisessä muodossa Ylläksen matkailusivustolta sekä paperiversiona Luontokeskus Kellokkaasta tai paikallisista liikkeistä. Kartan ostamalla voi itse vaikuttaa siihen, että Äkäslompolon ja Ylläsjärven ulkoilureitistöt pysyvät tulevaisuudessakin erinomaisessa kunnossa. Samalla saa myös ajankohtaista tietoa siitä, mitkä reitit ja ladut milloinkin on kunnostettu.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.