Suomen suurin matkablogiyhteisö

Walesinspringerspanieli, ai mikä se on?

Olen aina tykännyt todella paljon koirista. Aina. Todennäköisesti heti siitä hetkestä lähtien, kun kiekaisin ensimmäistä kertaa yhtenä maaliskuisena päivänä riittävän monta vuotta sitten. Lukemaan opittuani tyhjensin Kolarin kunnankirjaston oppiakseni mahdollisimman paljon koirista ja eri roduista, ja lapsena haaveilin milloin minkäkin koiran kanssa elämisestä. Ylipäätään eläimet ovat useimmiten vain ja ainoastaan hupaisia otuksia, joten tykkään myös kissoista, kameleista, laamoista, valaista ja opossumeista. Ja tietenkin poroista, ne ovat aika merkillisiä olentoja.

Mutta koirat ovat vaan kivoja, ja mahdollisuus antaa tai oikeastaan ehkä jakaa koti nelitassuisen karvakorvan kanssa on aika hieno juttu.

Ensimmäinen ihan oikeasti oma koirani on walesinspringerspanieli. Mutta mikäs ihme se on, on moni todennut, kun olen selostanut kotini valloittaneesta rekusta. Koska rotu ei välttämättä ole ihan yleisin, ajattelin koota pohdintojani walesinspringerspanielin ominaisuuksista, historiasta ja yhden yksilön kanssa elämisestä. En missään nimessä väitä olevani asiantuntija, joten jos vaikkapa jotakuta houkuttaa jakaa sohva ja metsälenkit kivan luppakorvan kanssa, olisi hyvä ottaa luotettavaan kasvattajaan yhteyttä ja tutustua rotuun huolellisesti. Kirjoitukseni pohjaa pitkälti omiin arkisiin havaintoihini yhden walesinpennun kanssa eläessäni ja luonnollisesti rotujärjestön materiaaliin.

Mistä walesinspringerspanieli tulee?

Aloitetaan rodun historiasta. Walesien juuret juontavat nimensä mukaisesti Walesiin, ja rodun esivanhemmat ovat lohikäärmeitä. Tämä on fakta.

Englannin Kennelliitto määritteli walesinspringerspanielin omaksi rodukseen vuonna 1902, tosin jo vuosisatoja aiemmin punavalkoisia spanieleita oli vilahdellut niin kirjallisuudessa kuin taiteessa. Esimerkiksi Tudor-aikakauden maalauksissa näkyy punavalkoisia hapsukoipia, jotka lienevät nykywalesien esivanhempia. Aikoinaan on puhuttu walesincockereista, mutta nimitys springerspanieli kuvastaa hyvin, mihin koiria aikoinaan käytettiin: ylösajavina ja noutavina lintukoirina.

Suomeen walesit rantautuivat Ruotsin kautta 1960-luvulla. Rotu on suht harvinainen Suomessa, noin parisataa yksilöä on rekisteröity.

Nykyään waleseja voi nähdä niin metsällä kuin toko- tai agilityradalla ja näyttelyissä. Energisen ja tarmokkaan walesin kanssa harrastusmahdollisuudet ovat kaikkea muuta kuin olemattomat, ja ilopilleri lähtee erittäin mielellään mukaan melkeinpä mihin tahansa touhuun. Walesilla kuitenkin saattaa olla vähän omat kujeensa ja toimintatapansa, ja harrastuksissaan se voi keksiä vähän luovia ratkaisuja.

Ulkomuodoltaan walesit ovat elegantteja ja nättejä työkoiria tiiviissä paketissa. Ne ovat keskikokoisia, sopusuhtaisia tarmonpesiä. Uroksen keskimääräinen säkäkorkeus on noin 48 senttiä, ja nartun 46 cm. Painoltaan walesi on 15-20 kiloa. Silmät ovat järkyttävän suloiset ja mantelinmuotoiset, luppakorvat ovat kuin pienet rieskat – kuitenkin suht sirot – ja turkki on varustettu gore tex -kalvolla tai ainakin softshell-vuorauksella.

Miksi walesinspringerspanieli?

Itselläni on ollut aikuisiällä hoito- ja osa-aikakoiria, mutta muutaman vuoden ilman koiraseuraa oltuani alkoi tuntua siltä, että kotimme kaipaisi kynsien rapinaa lattiaa vasten. Varovaisena ”sitten joskus” -hahmotteluna alkanut koirapohdinta sai vähitellen vähän vakavampia piirteitä, ja huomasin jossain vaiheessa etsiväni kotia kaipaavaa rescue-koiraa. Koiranpennun hankkiminen ei ihan ensimmäisenä ollut listalla, sillä untuvikoista ei ollut entuudestaan kokemusta. Lueskelin koirakirjoja, oppaita ja rotujärjestöjen tuottamia materiaaleja.

Sitten löysimme tietoa rodusta nimeltä walesinspringerspanieli, ja pakkomielle syttyi kuin hehkulamppu konsanaan palamaan aivoissani. Ajatus jopa ihan koiranpennun tupsahtamisesta elämääni ei tuntunut enää mahdottomalta. Aikamme pohdittuamme jotenkin vaan kävi niin, että ajatus omasta tupsutassusta alkoi tuntua realistiselta, eikä pentuvaihekaan enää tuntunut aivan mahdottomalta ja kaukaiselta ajatukselta.

”Hyvin vanha, oma, puhdas rotunsa. Vahva, iloinen ja hyvin toimelias; ystävällinen, ei aggressiivinen eikä hermostunut.”

Springespanielit ry:n sivuilta napattu luonnehdinta on kuvaava esitys walesinspringerspanieleista, ja kyseinen kohta sai minut ihastumaan rotuun.

Päädyimme walesiin monestakin syystä. Ensinnäkin kaipasimme aktiivista koiraa, joka lähtisi innokkaasti mihin tahansa mukaan ja jaksaisi painaa pitkillä lenkeillä ja vaelluksilla mukanamme. Totta kai myös terveysnäkökulma painoi vaakakupissa – perusterve koira oli toivelistalla. Kokonsa puolesta keskikokoinen hurtta olisi ideaali eli sellainen kaveri, jonka jopa minä jaksaisin tarvittaessa kantaa ja jonka kanssa voisi liikkua näppärästi bussissa ja junassa.

Mitä enemmän sain rodusta tietoa muun muassa rotujärjestön ja eri kenneleiden sivustoilta, sitä enemmän wallu alkoi tuntua juuri meille sopivalta koiralta. Aktiivinen, energinen ja utelias tehopakkaus, jota kuvataan sosiaaliseksi, ystävälliseksi, eloisaksi ja dynaamiseksi. Touhukuono, joka tykkää osallistua ihan kaikkeen ja kaipaa runsaasti liikuntaa ja aktivointia. Siihen vielä päälle helppohoitoinen turkki, jota ei tarvitse olla joka päivä harjaamassa ja putsaamassa. Bingo!

Otin turkulaiseen Benton-kenneliin yhteyttä kyselläkseni lisää rodusta ja myös saadakseni kokeneelta koirankasvattajalta palautetta siitä, olisimmeko me juuri sopivia walesin perheeksi. Koska maailmankaikkeus on jännä ilmiö, sattumoisin kennelissä oli kaksi pientä punanuttuista pentua, joita kävimme katsomassa, kun ne olivat kuuden viikon vanhoja. Siinä kun tuleva pentumme vaani varpaitani ja sormiani, mulkoili ja ynisi, sovimme, että mytty muuttaisi meille muutaman viikon kuluttua.

Siinä se mytty oli. Välillä se murjotti, seuraavassa hetkessä se lähti seikkailuilleen ja tutkimaan peloitta maailmaa.

Ja niin haimme perunalta näyttävän pullukan kotiimme sen ollessa kahdeksan viikon ikäinen. Ensimmäisen kuukauden vaiheista olen kirjoittanut erillisessä postauksessa, mutta mitä kauemmin Arwen Hundén on ollut talossa, sitä mukavammalta otus on alkanut vaikuttaa.

Onko rotumääritelmä vastannut odotuksiani?

Oma yksilömme on kirjoitushetkellä viiden kuukauden ikäinen villipylly, joten pentu tullee vielä rauhoittumaan ja oppimaan uusia taitoja. Tällä hetkellä sanoisin, että meillä on ihana pikku höperö, joka osoittaa vilpittömästi kiintymyksensä ja imee oppia kuin pesusieni – ja on myös välillä silkkaa tulta ja tappuraa. Arwen Hundénilla on terävät hampaat, itsevarmuutta ja jopa itseriittoisuutta, ja luppakorvat välillä roikkuvat päässä koristeina. Arwen tekee, mitä kullakin hetkellä nokkelaa neitiä tuppaa huvittamaan. Joskus tekee mieli jyystää vähän pipoa, seuraavalla hetkellä singahdellaan fasaanilelun perässä, ja sylissäkin pitää tietenkin käydä välillä lämmittelemässä. Ja kuorsaaminen on kivaa!

Arwen on oppinut eri käskyjä nopeasti. Tyyppi tuntuukin olevan aika fiksu tapaus; ihan helposti sitä ei saa puijattua, eikä tyypillä kestää kovinkaan kauaa päästä jyvälle siitä, mitä siltä odotetaan. Eri asia on, punnitseeko pentuneiti päässään hyötynäkökulman tarpeeksi suosiolliseksi, että se intoutuisi toimimaan odotusten mukaisesti. Esimerkiksi aktivointilelujen kanssa söheltäessään karvahanuri keksii myös ihan omia ratkaisujaan, mitä on viihdyttävää seurata.

Arwen Hundén on melkoinen jukuripää, jolla on vähän taipumusta säntäillä ja puuhata sen kummemmin miettimättä, mitä seurauksia toiminnalla voi olla. Vähitellen Arwenin itsehillintä on kehittynyt, mutta toisinaan on ollut hetkiä, jolloin olen suunnitellut tekeväni itselleni nahkakintaat. Mutta kun on olemassa ilmiö nimeltä spanielisilmät. Pitäisi melkein jokin lakimuutos keksiä spanielikatseen estämiseksi. Kun Arwen katsoo ruskeilla, teevadin kokoisilla silmillään, sydämeni sulaa ihan jokaisella kerralla. Kaiken kahjouden vastapainoksi walesin katseessa on niin paljon syvyyttä ja hellyyttä. Walesit ovat hirmuisen ilmeikkäitä tapauksia – niiden silmistä näkee tunneskaalat. Arwenin silmistä näkee ilon, mökötyksen, väsymyksen ja kahjouden. Ihan kaikki tunteet.

Pentumme tykkää möyriä ihan missä tahansa. Sitä eivät kuralammikot, kanervikot, ruovikot tai kallioiset metsät hätkähdytä, vaan tyyppi painelee häntä pystyssä täysillä eteenpäin neliveto päällä. Oikeastaan Arwen nimenomaan innostuu hankalasta maastosta, kuten ruovikoista tai upottavista hangista. Nuoresta iästään huolimatta Arwenilla on pelottavan paljon oma-aloitteisuutta ja ongelmanratkaisukykyä.

Arwen tykkää olla lähellä ihmisiään, mutta toisaalta soveliaan etäisyyden päästä. Arwen tuntuu olevan omia teitään kulkeva tassuttelija, ja vaikka koiramme on selvästi kiintynyt perheeseensä, on tytöllä rohkeutta itsenäisiin ratkaisuihin. Ainakaan pentuvaiheessa Arwenin luonnevarastoon ei kuulu ihan älyttömän paljon miellyttämisenhalua, mutta ystävällisyyttä ja lempeyttä kyllä. Meidän karvakuonomme tuntuu ainakin tässä iässä rakastavan ihan koko maailmaa – kaikki koirat, ihmiset, kivet ja kannot herättävät vain innostusta. Toisaalta välillä Arwenista huokuu varmuus siitä, että me ihmiset olemme Hänen Haujesteettinsa palvelijoita, emme suinkaan omistajia.

Arwenin yksi piirteistä on se, että hurtta on ihan käsittämättömän hurmaava. Sen lisäksi, että spanielityttö on todella söpö ja suloinen, pääosan ajasta hän viettää olemalla myös huumorintajuinen, omaperäinen ja ihana hassuttelija.

Kenelle walesinspringerspanieli sopii?

Aloitetaan negaatiolla: en suosittele walesinsprigerspanielia kotiin, jossa koiralle ei ole aikaa. Sen sijaan suosittelen tutustumaan huolellisesti rotukuvaukseen ja myös mahdollisuuksien mukaan tutustumaan waleseihin ja niiden kanssa asuimiston jakaviin ihmisiin.

Walesit ovat touhukkaita ja kaipaavat yhteistä tekemistä, menoa ja meininkiä. Walesit kaipaavat runsaasti metsälenkkejä ja virikkeitä, eikä niistä ole pelkästään sohvakoiriksi. Lisäksi walesit kaipaavat selkeää, johdonmukaista koulutusta (saas nähdä, miten meidän käy). Väitän, että hapsutassut kaipaavat aktiiviseen ja elämyksiä tarjoavaan kotiin.

Me asumme rauhallisessa kerrostalossa, mutta metsämaasto alkaa melkeinpä takapihalta. Walesien sanotaan soveltuvan kerrostaloelämään, eikä Arwen ole ollut moksiskaan seinien takaa kuuluvista äänistä. Ääntä itse Arwen ei tuota ihan kamalasti ainakaan vielä, tosin leikin tiimellyksessä pentu tykkää komentaa lelujaan. Meillä on päivittäin yksinoloharjoitukset, jotta pentu tottuu olemaan lunkisti itsekseen panikoitumatta. Walesinspringerspanielin kanssa on hyvä totuttaa yksinoloon mahdollisimman varhain eroahdistuksen välttämiseksi.

Jos on aitoa kiinnostusta yhteiseen taipaleeseen innokkaan, eloisan ja uskollisen koiran kanssa, walesinspringerspanieli on mahtava vaihtoehto. En kyllä just nyt vaihtaisi karvahaalariamme yhtään mihinkään koiraan. Vuosia tuli jahkailtua, olisiko minusta koiranomistajaksi – aika näyttää, miten käy, mutta en oikein voisi kuvitella elämää ilman villiä walesia.

Se vaan, että walesin kuvaaminen on aika kinkkistä puuhaa. Vähän kuin yrittäisi samanaikaisesti soittaa säkkipilliä, tanssia twistiä ja siinä sitten kuvata yhtä villiä vandaalia.

Springereistä lisää tietoa löytää rotujärjestön sivuilta.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Anna 3.3.2021 at 20:00

    Meillä on ollut pitkään unelmana oma koira ja olemme täysin ihastuneita tähän rotuun! Toivottavasti mekin saisimme oman pennun piakkoin!

    • Reply Maarit 4.3.2021 at 08:06

      Toivottavasti saatte oman koiran siis pian. 😊 Walesi on kiva, toimelias ja aktiivinen touhukuono, josta saa seuralaisen oikeastaan mihin tahansa puuhailuun!

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.