Suomen suurin matkablogiyhteisö

Rauvolanlahti marraskuun koleudessa

Jos maailmankaikkeus pystyy tuottamaan sääolosuhteiltaan perinpohjaisesti marraskuisen lauantain turkulaiseen tapaan, oli sellainen havainto havaittavissa eilen. Kun lähdimme aamutuimaan ulkoilemaan, oli maisema kuin suoraan luontoäidin marraskuisen sään oppikirjasta. Oli kokonaisvaltaisen harmaata ja koleaa, ja kevyt utukerros leijaili aavemaisena maankamaralla. Tihkutti kevyesti, kuten kuvaan kuuluu, ja alastomat puunrangat olivat pikimustat. Luontoäiti oli maalannut taivaalle helmenharmaita pilviä, joiden takaa näkyi vain aavistus sinestä. Syksyn värikirjo oli muuttunut kalpeaan marraskuun kalmaan.

Minusta maisema oli justiinsa oikealla tavalla aavemainen. Sanokaa minua pölöksi, mutta minusta loppusyksyn ja alkutalven tunnelmassa on jotain runollisen kaunista. Kesän runsauden ja syksyn yltäkylläisyyden päätteeksi koittaa kaihon aika, kun luonto pysähtyy ja hiljenee hetkeksi.

Lauantaiaamun harmautta rikkoi kaukaisuudessa taivaalle tulinpalon loihtinut auringonnousu. Mitä pitemmälle matkamme jatkui, sitä enemmän alkoi harmaa pilviarmeija rakoilla ja sinistä alkoi näkyä taivaalla päivän edetessä.

Kohteemme oli taas vaihteeksi Rauvolanlahti, jossa oli kovin rauhallinen tunnelma. Marraskuun koleus ja kosteus (tai ehkä suht varhainen ajankohta) olivat ehkä karkoittaneet osan reippailijoista – hetken aikaa vain me kuljimme pitkospuilla. Oli niin hiljaista, niin kaunista.

Tai noh, olihan meillä yksi villi ja vallaton pentu mukanamme, joten ihan seesteiseksi en lauantaitamme väittäisi. Todella nätisti ja reippaasti Arwen Hundén kulki päästessään ensimmäistä kertaa käymään Rauvolanlahdella. Rauvolanlahti on suojeltua lintuvesialuetta ja osa Natura 2000 -aluetta, mutta alueella viihtyvät linnut olivat jo suunnanneet kenties lämpimämmille vesille. Pennun mielestä kuitenkin pitkospuilla riitti kuitenkin roimasti ihmeteltävää ja haisteltavaa. Ihan vielä ei ollut aika jatkaa Vaarniemeen asti, mutta kohta pentumme on jo sen verran iso, että pääsemme porukalla pitemmille kävelyretkeille. Vaivatta pentu nytkin kipitteli mukanamme, eivätkä paikoitellen veden kätkemät pitkospuut jännittäneet.

En lähtisi kutsumaan itseäni marraskuun ystäväksi, ainakaan Turun tummasta ja vetisestä syystalvesta puhuttaessa, mutta Rauvolanlahtea marraskuun kolkkous pukee kauniisti. Ruovikon keskellä on kiehtova, aavemainen tunnelma.

Rauvolanlahdesta olen kirjoittanut edellisen kerran tammikuussa .

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.