Suomen suurin matkablogiyhteisö

Lokakuun parhaat

Niin vaan valon määrä vähenee, mutta tunnelmallisuus se vaan lisääntyy. Vaikka välillä lokakuun nahkeat ja harmaat päivät saavat väsymysasteet koholle, minusta siirtyminen kohti pimeämpiä aikoja on ihanaa. Talvi jo häämöttää nurkan takana, olen valmis!

Lokakuussa ihan parasta oli ehdottomasti koiranpennun kanssa eläminen. Ei ole tarvinnut pahemmin miettiä, mitä vapaa-ajalla touhuaisi, vaan päivät ovat hujahtaneet pentuhulinoissa. On ihan mahtavaa seurata, kuinka koiramme nauttii suunnattomasti juoksennella metsässä ja möyriä puskissa. Pentu on innokas osallistumaan melkeinpä kaikkeen, mitä vaan ihmiset keksivät tehdä, esimerkiksi tiskikoneen tyhjentäminen on pennun mielestä jännittävää. Myös sukat, lahkeet ja hihat sekä hiukset herättävät suunnatonta kiinnostusta, tosin vähän kyseenalaisessa mielessä, sillä puruluuna toimiminen ei ole ihan hauskinta hommaa.

Paras retki oli pennun ensimmäinen oman pihapiirin ulkopuolelle sijoittuva reissu. Kävimme Katariinanlaaksossa, jossa syksyn kaunis väriloisto oli vielä voimakas, sorsat kaakattivat, oravat kärttivät herkkuja ihmisiltä ja meidän pentumme oli reipas.

Paras nostalgiahetki tapahtui eräänä sattumanvaraisena maanantai-iltana, kun työpäivän päätteeksi sain päähäni, että Päätön ratsumies olisi kiva nähdä viidentoista vuoden jälkeen uudestaan. Tim Burtonin elokuvien visuaalisuus rikkaine yksityiskohtineen ja tunnelmoineen on puhutellut minua aina, joten ah, nautin. Tajusin myös vasta nyt, että Saruman Christopher Leekin on mukana elokuvassa.

Paras lounashetki oli ehkäpä Fontanassa nautittu salaatti tai ehkä sittenkin pyhäinpäivää edeltänyt evästuokio Kärsämäen pirunpesän liepeillä.

Paras ateria valmistui merimiehen hyppysissä. Tai oikeastaan puhuttakoon monikossa – en ole koskaan syönyt niin hyvää munakoisopastaa kuin kotona, ja herran loihtima palak paneer oli taivaallista. Myös esimerkiksi Gustavosta tilaamamme pizzat maittoivat, mutta merimies on eri mies.

Paras mielijohde oli leikata reuhka. Olen todella laiska käymään kampaajalla. Edellisestä reuhkan kohentamisesta oli kulunut varmaan lähemmäs toista vuotta (apua), joten hiuspehkoni oli aika järkyttävässä kuosissa. Siispä hiuksista sai lähteä aika roimasti mittaa pois, ja lopputuloksena on huomattavasti kevyempi mutsitukka. Enpä olisi lapsuuden patakampausten (kiitti, äiti) jälkeen uskonut lähteväni polkkalinjalle enää ikinä, mutta tässä sitä ollaan.

Aika pitkälti lokakuu sujui valtakunnassani koiranpennun tuoksuisissa merkeissä (juuri heränneen pennun tuoksu on huumaava). Lisäksi Hercule Poirotin kanssa tuli vietettyä jokunen ilta, luonto houkutteli puoleensa ja hyvä ruoka maistui. Varasimme myös jouluksi junaliput kotikonnuillemme, joten toivottavasti vallitseva maailmantilanne antaa mahdollisuuden siihen, että pääsemme käymään tuntureilla ja Pohjanmaan lakeuksilla joulun tullen.

Minun lokakuuni ei järisyttänyt universumia millään lailla, mutta itselleni kuukauden ajanjaksolla riitti pieniä mukavia juttuja.

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply M. T. Ainasoja 4.11.2020 at 14:43

    Olipa taas mukavaa luettavaa kauniine kuvineen! Ihana pentu!

    • Reply Maarit 4.11.2020 at 17:32

      Kiitos, ihana kuulla! On tuo karvareuhka aika kiva yksilö. 😁

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.