Suomen suurin matkablogiyhteisö

Ensimmäinen kuukausi koiranpennun kanssa

Arwen Hundén, villi ja vapaa walesinspringerspanieli, on ollut luonamme reilun kuukauden. Olen edelleen elossa, vaikkakin fyysisesti täynnä arpia. Seuraavaksi ajattelin kirjoittaa sekalaista tajunnanvirtaa siitä, millainen ensimmäinen kuukausi yhdessä koiranpennun kanssa on ollut.

Ensimmäiset viikot koiranomistajana ovat muodostaneet suhteellisen intensiivisen ajanjakson elämästäni. Työpäivien päätteeksi kotona on ollut vastassa innokas pentupullero, jonka kanssa illat ovat täyttyneet uuden oppimisesta, leikkimisestä, naskalihampaiden välttelystä ja kaikenlaisiin uusiin, jännittäviin asioihin tutustumisista. Kuinka mahtavaa onkaan tarkastella maailmaa pennun silmin ja saada muistutus siitä, että yks kaks puista varisevat lehdet ovat kiehtovia ja että kanervamättäissä on ihanan pehmeä ja turvallinen olo.

Arwen tuli meille kahdeksan viikon ikäisenä pullerona, ja jo ensimmäisestä illasta lähtien tuli aika lailla selväksi, että olemme saaneet erittäin energisen lisän seurueeseemme. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen kuukausi on ollut kokemuksena todella opettava, jopa vähän melkoista vuoristorataa. Olen niin pitkään kaivannut oman koiran saapumista elämääni, että välillä onnellisuuden tunne tuntuu nipsaisevan mahan pohjasta, kun pitelen vilperttiä sylissäni. Toisaalta pentuvaiheeseen kuuluvat iltahepulit ja puruhulluus sekä pikkuneidin järkähtämätön itsevarmuus ovat aiheuttaneet vähän harmaita hiuksia. Pentuvaihe on yhtä aikaa järjettömän ihanaa mutta myös ihan hanurista.

Mutta kun spanielin sielukkaat silmät katsovat ihmiseen päin ja unisen pennun tuoksu täyttää nenäontelon, kaikki purutuska ja pentuhulluus helpottavat (ainakin hetkeksi), ja tulee taas muistaneeksi, miksi koira talossa on ihana juttu.

Neitikoiramme on täynnä tulta, tappuraa ja tarmoa. Pentu tuntuu suhtautuvan lähes tulkoon ihan kaikkeen ja kaikkiin positiivisesti ja uteliaasti. Ensimmäisen parin viikon aikana liian likeltä kurvaavat bussit ja autot tuntuivat hetken ajan vähän oudoksuttavan koirapilttiä, mutta muutoin Arwen tuntuu olevan hyvin rohkea, itsevarma, avoin, utelias ja innokas kohtaamaan uutta – ennen kaikkea suunsa kautta, kuten pennun kuuluukin. Varpaat, kädet ja housujen lahkeet ovat suuressa suosiossa, samoin esimerkiksi ruokapöydän jalat. Naskalihampaat pureutuvat hyvin tiukasti ihoon, mikä ei ihan lempikokemusteni listalle yllä. Olen saattanut joinain hetkinä haaveilla kutsuvani Cruella De Vilin kylään, niin järjettömältä jatkuva hampaiden upottaminen ihmislihaan välillä tuntuu.

Puruinto ei ole kuukauden jälkeen kadonnut kokonaan, vaikka hitusen itsehillinnän alkeita on jo alkanut kehittyä pennun ajatuksissa, vaan hampaiden teroittaminen ihmislihaan on noin kolmen kuukauden ikäisen pennun mielestä hurjan kivaa. Etenkin pentuhepulin astuessa iltaisin kuvioihin on riskinä saada jalkoihinsa taiteilija Arwenin hammaskuvioita. Pentuhepuli sijoittuu meillä ennen kaikkea iltoihin, ja siihen sisältyy lelujen riuhtomista ja pahvilaatikoiden repimistä, kömpelöitä juoksukohtauksia, ei niin hellää näykkäilyä ja yleensäkin sanoinkuvaamattoman pöljää sekoilua.

Viikko viikolta pentu kasvaa hämmentävän nopeaa tahtia – vastahan me kävimme katsomassa pientä perunan näköistä myttyä kasvattajalla, mutta mistä ihmeestä neiti on kasvattanut niin pitkät raajat, aivan yhtäkkiä? Honkkelivaiheessa pitkien raajojen hallinta ei ole oikein kohdillaan, joten välillä ei voi muuta kuin nauraa pentupalluraisen touhottaessa kömpelösti menemään. (Kirjoitushetkellä sulavaliikkeinen leidi sihtasi pikku pyllynsä nätisti suoraan vesikippoonsa, ja seurauksena oli melkoinen tulva.)

Raajojen venahtamisen ohella pentu omaksuu uusia taitoja ja imee tietoa tehokkaammin kuin yksikään imuteholtaan vertaansa vailla oleva talouspaperi. Arwen tykkää erilaisten käskyjen opettelusta, tosin idioottivarmoja eivät luoksetulo tai jäniksen papanoiden jättämiskehotukset ole aivan vielä. Uusia taitoja olemme harjoitelleet niin pentukoulussa kuin pentutreffeillä, ja molemmista kuvioista pentu tykkää erittäin paljon.

Minun mielestäni meidän rekkumme on luonnollisesti maailman suloisin ja ihanin, mutta on ollut hämmentävää huomata, kuinka paljon positiivsta huomiota koiramme on saanut osakseen. Jokaisella pissatus- ja tutkimusretkellä tulee enemmän tai vähemmän uteliaita ihmisiä rapsuttamaan pientä pentumassua, joten on ollut todella hienoa, että koira on sosiaalistumiskaudellaan saanut näin paljon miellyttäviä ihmiskokemuksia. Näin pennun kanssa esimerkiksi hihnakäyttäytymistä harjoitellessa olisin kuitenkin hyvin kiitollinen, jos vaikkapa pentuun ihastuneet muistaisivat ensin kysäistä, onko varmasti ok lähestyä koiraa. Onneksi iso osa ihmisistä tuntuu hoksaavan, että on kohteliasta varmistaa taluttajalta, onko sopiva hetki koiran rapsutukselle.

On tullut kuitenkin sellaistakin käynyt, että ihminen kipittää sen kummemmin mitään kyselemättä paijaamaan vierasta koiraa ja ottaa jopa lapsensa tai oman koiransa mukaan ihmettelemään ja paijaamaan pientä olentoa pohtimatta, miten pentu mahtaa suhtautua vieraisiin ihmisiin ja hälinään. Söpö koira saattaa kuitenkin maailman uutuuksiin tutustuessaan hämmentyä ja säikähtää ylenpalttista riehumista ja kiljumista ympärillään tai ihan uusia tilanteita.

Koiranpentu on tuonut todella paljon iloa meidän talouteemme, mutta jos pentukuume jyllää, suosittelen lämpimästi harkitsemaan vielä kahdesti ja mieluusti kolmestikin pennun hankintaa. Pentu tarvitsee aikaa, huomiota, rakkautta ja touhua. Rahaakin myös koiran kanssa elämiseen menee jo ihan ruoan, eläinlääärikulujen, vakuutusten ja varusteiden myötä. Koira kaipaa laumaansa ja yhteistä tekemistä, joten on hyvä pohtia, riittääkö työpäivän päätteeksi vielä voimia koiran lenkittämiseen ja virikkeistämiseen. Entäpä onko koiralle aikaa vielä esimerkiksi koronatilanteen helpottaessa? Koira ei ole lelu tai lääke tylsistymiseen, vaan koiran kanssa arjen jakaminen sisältää hauskojen hetkien lisäksi vastuunottoa ja velvollisuuksia. Kannattaakin lukea mahdollisimman paljon tietoa koiran kanssa elämisestä ja pennun kasvatuksesta sekä tutustua huolellisesti rotukuvauksiin koirakuumeen noustessa fataaleihin lukemiin.

Tykkään melkein kaikista maailman koirista ja kiinnyn karvapörriäisiin todella helposti. Minulla on ollut aikojen saatossa kunnia toimia hoitokoirien hoitajana ja osa-aikaisesti sijaiskoirailijana, ja kaikkia elämäni koiria on hirmuinen ikävä, vaikka ne olisivat siirtyneet vehreämmille niityille jo hyvä tovi sitten. Mutta jotain jännää tapahtuu aivoissa, kun puhutaan ihka omasta koirasta. Siltä tuntuu, nyt kun Arwen Hundén on tassahdellut elämääni.

Kesti päälle kolmekymmentä vuotta, että minulla on koiranpentu. Olen onnellinen. Vähän väsynyt, mutta ihan hemmetin onnellinen.

Previous Post

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.