Suomen suurin matkablogiyhteisö

Nautelankoski syyskuussa

Ah, syksy!

Syyskuun viimeisenä sunnuntaina lämpöasteet kohosivat parinkymmenen hujakoille, ja me lähdimme pyörillä kohti Nautelankoskea. Syyspäivä ei olisi enää kauniimpi voinut olla – pyöräillessä ei edes vastatuulta ollut ihan mahdottomasti havaittavissa. Matkan varrella havaitsimme useamman hevosen paistattelevan päivää kotipihoillaan syyspäivän lämmöstä nauttien, ja välillä sieraimiin ylsi huumaava lannan tuoksu. Se oli piristävää se.

Perille saavuttuamme kävimme ensin Nautelankoski-säätiön ylläpitämässä Nautelankosken museossa. Museokokonaisuuteen kuuluvat vuonna 2000 rakennettu Lauri Nautelan museo sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset eli sauna, aitta ja vesimylly sekä myllärintupa, jossa toimii Liedon kotiseutumuseo. Rakennus on vuonna 1992 siirretty kohtaan, jossa myllärintupa sijaitsi aikoinaan; rakennus on alun perin Hakulan kylästä siirretty Jonkarin väentupa, paritupa, jonka vanhin osa on peräisin 1700-luvulta.

Museossa on esimerkiksi mielenkiintoinen näyttely ”Kivikauden pyyntimiehen jäljellä”, joka kuvaa nimensä mukaisesti kivikautista elämänmuotoa esimerkiksi Kukkarkosken muinaiselta asuinpaikalta tehtyjen löydösten muodossa. Lisäksi museosta löytyvät Aurajoki-dioraama ja Lauri Nautelan ihailtavan kattava kirjakokoelma. Museossa on myös on sota-aikojen puhdetyöesineistä koostuva näyttely. Museon päärakennus on avoinna yleisölle vuoden 2021 toukokuuhun asti sunnuntaisin klo 12-15 siinä missä kesäisin museossa pääsee käymään päivittäin. Museoon on vapaa pääsy, ja jos pikkuhiuka yllättää, museorakennuksessa on pieni kahvio ja museopuoti, jossa voi käydä esimerkiksi hipelöimässä alueen historiasta ja luonnosta kertovia kirjoja.

Museokäynnin jälkeen oli luontopolun aika – olen kirjoittanut tarkemmin alueen luonnosta ja historiasta (luontopolusta ja koskesta ) maaliskuussa. Koski ei ihan kuohunut yhtä villisti kuin maaliskuussa, vaan kuivakkaa meininkiä oli havaittavissa poikkeuksellisen lämpimänä syyspäivänä. Kuljimme luontopolun myötäpäivään päin eli suuntasimme sillalta kohti merkattua aarnipolkua, jossa kesän vehreys oli saamassa kullan ja punan vivahteita. Aurinko paistoi ja loi vahvoja kontrasteja, ja joki oli kauniin tyyni.

Polkua varrellle on pystytetty opastauluja kertomaan alueen historiasta ja syntyvaiheista, kasvillisuudesta ja eläimistä, jotka viihtyvät kosken tuntumassa. Nautelankoskella pysähtyviä tai asuvia lintuja pääsee tutkailemaan lintutornista, joka kohoaa joen itäisellä puolella, aivan alajuoksun tuntumassa.

Joen voi ylittää alajuoksulla omalla vastuulla, sillä varsinaista siltaa ei ole luontopolkua yhdistämässä. Sen verran vähäsateista on viime aikoina ollut, että kivet olivat selvästi näkyvissä syyskuun lopussa, eivätkä ne tuntuneet kovinkaan liukkailta. Jopa kaltaiseni koordinaatiokyvytön ja erittäin kömpelö ihmisyksilö selvisi ehjin nahoin ja pulahtamatta jokeen.

On huomattava, että Nautelankosken rantalehdot ovat luonnonsuojelualueiksi määriteltyjä, joten alueella ei saa esimerkiksi sytyttää nuotioita, marjastaa tai sienestää tai ulkoiluttaa lemmikkejä. Tosin ei kai näin kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ja luonnoltaan rikkaassa miljöössä ei oikein muuta ehdi tehdä kuin keskittyä ihailemaan kauneutta? Niin, ja syömään suklaata, koska semmosta sattuu.

Ikiaikaisuuden ja historian huminan voi aistia varsinkin itäisellä rannalla. Maisema on toki muuttunut roimasti tuhansien vuosien takaisista ajoista, jolloin alueelle muuttivat ensimmäiset asukkaat, mutta muinainen historia on jäänyt massiivisten puiden juuriin, syvälle maan uumeniin.

Yksi alueen nykyisistä asukkaista, pieni leppäkerttu, olisi vissiin halunnut lähteä merimiehen mukaan.

Tulipahan taas todettua, että Nautelankoski on verraton päiväretken kohde. Bussilla pääsee aivan Nautelankosken tuntumaan, mutta pyöräreissu koskimaisemiin on erityisen mukava tapa viettää vapaapäivää, ja matka taittuu suhteellisen tasaista tietä pitkin idyllisessä maisemassa. Me pyöräilimme Vanhaa Tampereentietä pitkin ja käännyimme tästä Nautelankoskentielle – kaiken kaikkiaan noin 45 kilometriä taisi tulla pyöräilyä. Luontopolku itsessään on noin parin kilometrin pituinen, joten pyöräillen saa happea ja liikunnan riemua päivään.

Museosta, alueen historiasta ja luonnosta sekä luontopolusta saa kattavasti lisätietoa Liedon museon sivuilta.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.