Patikoin Kolarista Kittilään.
No ei vaiskaan, kävelin kyllä Kolarin kuntaan kuuluvasta Äkäslompolon kylästä Kittilän puolella sijaitsevan Pyhäjärven rantamille, muttei nyt ihan tolkuttoman pitkästä reissusta ollut kyse. Koska mukavuudenhalu ja helpolla pääseminen olivat matkavarusteinani, seurasin suht uskollisesti Äkäslompolosta Pyhäjärvelle kulkevaa, mainiosti opastettua retkeilyreittiä sen kummemmin omia reittejä keksimättä. Kilometrejä tuli kaiken kaikkiaan kolmisenkymmentä, ja aikaa meni kuutisen tuntia – kumpuilevassa maastossa en olisi nopeammin taivaltanut.
Pyhäjärvi on syvänsininen, erittäin kirkasvetinen järvi, jonka pinta-ala on 90 hehtaaria, ja syvimmillään järven vedet ulottuvat yli 30 metriin.
Järvessä viihtyvät monenlaiset kalat, esimerkiksi taimen, ahven, hauki ja siika, sekä Ahti hoveineen. Järvi onkin kalastajien ja pilkkijöiden suosima kohde. Kalastusaikeita varten tarvitaan kalastuslupa, jonka saa hankittua Metsähallitukselta, jos Ahti ei ole maisemissa.
Pyhäjärven sijainti on siinä mielessä mainio, että sinne johdattavat niin hiihto- kuin kesäreitit. Kesäreitti on tarkoitettu sekä maastopyöräilijöille että patikoijille. Järveltä voi lähteä kiertämään vaikkapa Aakenustunturia, joka kohoaa aivan järven tuntumasta. Järveä kiertää polku, jonka pohjoispuolella on venelossi joen ylitystä varten. Jos patikointi ei houkuttele, auton voi jättää järven parkkipaikka-alueelle, johon Kittilän kirkonkylältä on vajaat kolmekymmentä kilometriä.
Järven itärannalla on autiotupa, ja pannukahvien keittämistä helpottavat useat kodat ja laavut. Laavun sijaan meikäläinen istahti rantakivelle, mussutti tyytyväisenä eväitään ja katseli tuntureita. Äiti oli leiponut taivaallisen hyviä juustosarvia (pasteijamaisia herkkuleipomuksia), jotka raittiissa ilmassa maistuivat erityisen hyviltä.
Pyhäjärvelle patikoidessani unohdin lähes tyystin ottaa kuvia. Keskityin hetkeen, ja soli rentouttavaa se. Kuva- tai kalasaaliin sijaan mukaani tarttuikin aimo annos rentoa fiilistä.
Järvelle samoillessani totesin, ettei reitti ole kokonaisuudessaan kovinkaan hankalakulkuinen, mutta paikoitellen on korkeuseroja, etenkin Äkäslompolon puolella, ja mutkittelevalla polulla on mukavan juurakkoista. Koska edeltävinä päivinä oli ollut jonkin verran sadetta ilmassa, polku oli muutamassa kohdassa muuttunut puuroksi.
Reitillä kuljetaan kosteiden lehtojen läpi, pitkospuiden avulla soiden yli, purojen virtausten vierellä ja poronpapanoita ja papanoiden luojia väistellen. Reitti mutkittelee Pyhä- ja Lainiotunturin välissä, joten paikoitellen on aika mielipuolisen kaunista, sillä tunturit ovat maailmankaikkeuden parhaimpia keksintöjä.
Rakastan patikoida ja vaellella pitkin mettiä ja tuntureita yksin, omine ajatuksineni. Seurani ei ehkä aina ole parasta mahdollista – kuulisittepa välillä keskustelut, joita käyn itseni kanssa (onneksi ette kuule) – mutta kuinka tärkeää onkaan olla ihan itekseen ja antaa aisteille ravintoa. Pysähtyä ihailemaan puiden tanssia tuulessa, seurata eläinkunnan edesottamuksia, kuunnella porojen naksuvaa askellusta sekä antaa näkökentän täyttyä luonnon kauneudesta.
Reissuani kuvastaa hyvin kliseinen ilmaisu matkan tärkeydestä päämäärän sijaan. Pyhäjärvi on nätti järvi tuntureiden varpaiden juurella, mutta parasta antia oli itse patikoiminen. Ennen kaikkea luonto ja tietty rauha, jonka patikoidessa tavoittaa.