Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kellostapulin kurusta Pirunkuruun ja Kukakselle

Olen välillä vähän random-ihminen. Yleensä tykkään suunnitella mahdollisimman paljon etukäteen, mitä milloinkin teen, mutta on muutama asia, joissa toimin ihan miten sattuu. Esimerkiksi leipoessani saatan silmäillä jotain ohjetta, mutta päädyn lisäämän mausteita oman mieleni mukaisesti. Ruokaa laittaessani lautaselle päätyy hyvinkin usein lähinnä seuraamuksia kokeilunhalusta järjestelmällisen reseptiseurannan sijaan. Ennen kaikkea taipumukseni sattumanvaraisuuteen iskee Äkäslompoloon päästyäni. Saatan tutkailla karttaa, mutta hupsista rallakkaa, päädyn täysin mielijohteitteni vietävänä ihan minne sattuu.

Uudessa vaelluskohteessa lasken ennakkoon, kuinka monta kilometriä kutakuinkin on edessä ja millaisia korkeuseroja on jo ihan sen vuoksi, että osaan ottaa tarpeeksi vettä ja evästä reppuuni. Kun vaellan ja patikoin kotikulmillani, filosofiani on, että asioilla on hyvä olla jonkinlainen runko taustalla, jotta voi toimia mielivaltaisesti. Ja niin minusta ottaa leväperäinen puoleni vallan (leveäperäisyyttäkin löytyy, mutta se on asia erikseen).

Mutta takaisin Äkäslompoloon, jossa vietin kesälomalla noin viikon. Ensimmäisenä ehjänä lomapäivänä kylillä ollessani kuulin tuntureitten kutsuvan, mutten oikein osannut päättää, mihin suuntaan haluaisin sihdata. Kellostapulin kurussa piipahtaminen käväisi ensimmäisenä mielessäni, joten aloitin reissuni sieltä.

Siitä se ajatus sitten lähti, ja ajatuskaavio eteni kutakuinkin seuraavasti: Kellostapulia mukaileva kuru. Pirunkuru. Kesänki. Kukas.

Ja näille maille läksin.

Taivaalla oli sadetta enteileviä pilviä, mutta harmaudesta huolimatta ei alkanut edes tihkuttaa. Kellostapulin kuru oli upea näky harmaana päivänä; kivilohkareet, joiden lomassa mutkittelee kapea kinttupolku, näyttivät upeilta uhkaavan tummaa taivasta vasten. Vähän kaipasin pitkospuita, jotka vielä viime vuonna kiemurtelivat kurussa, mutta vakuuttava näky silti kuru oli. Koska nykyään maastopyörillä kulkeminen on sallittua kurussa sorapolun valmistumisen myötä, välillä meni vähän väistelyksi.

Kun siirryin metsäpolun puolelle, vastaan tuli sääskiä ja mäkäriä paossa oleva porotokka, johon kuului yksi suivakkovassu.

Taivalsin kohti Pirunkurua, jossa oli yllättävän paljon väkeä – vaikka nyt kesällä on vissiin koko Suomi havahtunut siihen, että kotimaassa matkailu onkin ihan jees, en ollut varautunut niin moneen kurunkävijään. Olen tottunut kulkemaan kurussa aivan yksin. Joka tapauksessa Pirunkuru on yksi kauneimmista paikoista Äkäslompolon suunnalla ja se on mielestäni yksi hauskimmista reiteistä kotikunnassani. Viime vuonna kirjoitin sekalaista tajunnanvirtaa Pirunkurusta, ja tekstin voi lukea täältä.

Kurussa oli siis yhtä hyvä olla kuin ennenkin. Vähän meinasi hengästyttää Kesängin huippua lähestyessäni, mutta vitsit, että Pirunkuru on mahtava paikka!

Pirunkurusta jatkoin Tahkokurun kautta Kukastunturille. Maisemat olivat upeat, ilma oli raikas ja endorfiinit virtasivat kehossani. Muita patikoijia ei näkynyt tunturin laella, mutta pyöräilijöitä kulki tasaisesti. Reittiä ei vielä tällöin ollut suljettu – kesäkaudella 2020 Äkäslomopolon puolella kunnostetaan reittejä, joten on hyvä tarkistaa, onko patikkareitti auki vai suljettu.

Kukakselta matka jatkui mettien ja teiden kautta kohti äitini keittiötä, jossa valmistuivat sopivasti ähkyn ainekset. Reipas kävelyretki kuru- ja tunturimaisemissa yhdistettynä hyvään ruokaan on mielestäni suhteellisen hyvä tapa viettää lomapäivää.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply M. T. Ainasoja 7.8.2020 at 15:27

    Mahtavan kauniita kuvia – ja tuttuja maisemia! Olen käynyt joskus Kukastunturilla. Maisemat ovat hyvin mieleenpainuneet ja tunnistettavat.

    • Reply Maarit 7.8.2020 at 17:48

      Jokainen tunturi on oma ainutlaatunen maailmansa, ja Kukas on kiva. Tai mikä tunturi ei olis kiva. 😀

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.