Suomen suurin matkablogiyhteisö

Koli kahdessa päivässä

Me kävimme Kolilla.

Patikoimme kaiken kaikkiaan nelisenkymmentä kilometriä 37 tunnissa, joten saavuttuamme takaisin Turun kamaralle reidet voivottelivat suureellisesti ankaraa kohtaloaan ja hartiat sanoutuivat irti kaikista mahdollisista yhteistyösopimuksistamme, joita vuosien varrella olen yrittänyt niiden kanssa luoda. Telttavarusteet ja rinkat toivat vähän lisähaastetta mäkisessä maastossa taapertamiseen.

Mutta kaikki hikipisarat, jotka vuodatimme Herajärven kierroksen vaaroilla ylös ja alas kiikkuessamme, ja rinkasta painuneet jäljet olkapäillä olivat ihan kaiken väärti.

Sitä sanotaan, että sateenkaaren toisessa päässä häämöttää aarre. Saapumispäivänämme Pielisellä komeili kaksoissateenkaari, joten jo ensi alkuun tuumasimme, että luonto on melkoinen aarre. Sama se kullalle, auringonvalo on sitä arvokkaampi. Vähät timanteista, välkehtivä vesistön pinta on merkittävämpi. Kuka piittaa safiireista, sininen järvi on loistokkaampi.

Parin päivän vaelluksen perusteella Herajärven kierroksella on ruhtinaallisesti kauniita näköalapaikkoja, eikä ole ihme, että Kolin kansallispuiston luontoa tituleerataan kansallismaisemaksi. Ukko-Koli on toki ehkä tunnetuin näköalapaikka, mutta nostaisin itse kenties sykähdyttävimmiksi paikoiksi Paha-Kolin, Akka-Kolin ja Mäkrävaaran. Myös auringon laskiessa Ryläyksen tietämillä oli kovin kaunista, enkä vähättelisi Jauholanvaaran tarjoamaa mahdollisuutta ihastella Herajärveä koko komeudessaan.

Herajärven kierroksella näkyminä oli vehreitä ahoja, jotka aikoinaan ovat toimineet torppien piha-alueina, koivikkoja ja korkeita mäntyjä. Oli kangasmetsää, röpelöisiä ja jäämassojen silottamia kallioita ja järvi-idylliä. Oli saniaislehtoja, pikkupuroja, korpialueita ja pitkospuita. Oli siirtolohkareita, luolia ja notkoja. Herajärven kierros on kuin koko Suomi miniatyyrikoossa.

Reitin varrella löytyi ainakin yksi kypsäksi ehtinyt hilla, ja mustikat olivat vähän kiikun kaakun, olisivatko ne vielä raakoja. Suklaasta puheen ollen retkivarusteisiini kuului olennaisesti pähkinäsuklaa, jota ilman ei voi lähteä vaeltamaan yhtään mihinkään.

Kuinka taivaallista olikaan kuunnella, kuinka ensimmäisenä telttayönä kunnon vesisade ropisi teltan kattoa vasten.

Lisää tarinaa vaelluksestamme on tulossa vielä yhden tolkuttoman pitkän postauksen verran, mutta todettakoon jo nyt, että oli kiva reissu.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.