Suomen suurin matkablogiyhteisö

Herajärven kierros Kolin kansallispuistossa

Tämän postauksen aiheena on ”Lapinjuntti eli sinne ja takaisin”, sillä minä lähdin merimiehen kanssa Pohjois-Karjalaan ja vaihdoin juoksukalsarit vaellushousuihin.

Me nimittäin kävimme Kolin kansallispuistossa ja tarkemmin sanottuna patikoimme Herajärven kierroksella. Herajärven kierros on siinä mielessä mielenkiintoinen, että se koostuu kahdesta eri rengasreitistä, jotka kiertävät kirkasvetistä Herajärveä; lyhyempi pohjoispään renkula on noin 35 kilometrin mittainen, ja halutessaan vaellusta voi pidentää käymällä eteläpään reitin, jolloin kokonaispituudeksi tulee 61 kilometriä. Lyhyemmän reitin pituus vaihtelee eri lähteiden mukaan kolmestakymmenestä neljäänkymmeneen kilometriin, mutta luontokeskuksesta saadun tiedon perusteella 35 kilometriä olisi oikea määrä. Me laskimme, että talsimme kutakuinkin 40 kilometriä retkellämme ja aikaa meni 37 tuntia – telttaöitä tuli kaksi.

Me päädyimme lyhyempään reittiin aikataulujen vuoksi. Kelloon tuijottaminen ei sinänsä kuuluisi toki kesäloman viettoon, mutta meidän reissuamme määrittivät juna-aikataulut. Lähdimme maanantaina aamupäivästä junan mukana Turusta Pasilan kautta Joensuuhun, jonne saavuimme illan tullen. Joensuusta matka taittui Kolin luontokeskus Ukkoon kimppataksilla, jonka olimme tilanneet edellispäivänä hakemaan meidät Joensuun rautatieasemalta (kirjoitushetkellä yhdeltä henkilöltä Joensuun rautatieasemalta luontokeskukseen matka maksoi 32 euroa), mutta halutessaan kimppataksin voi myös tilata muihinkin alueen kohtiin, esimerkiksi parkkipaikka-alueille. Takaisin lähdimme keskiviikkona aamusella.

Olimme ennakkoon tutkineet, että vedenottopaikkoja olisi naftisti, joten täytimme luontokeskuksessa vesipullomme ja läksimme matkaan. Heti reitin alkuvaiheilla oli henkeäsalpaavan kaunista – ei ole lainkaan mikään suurempi ihmetyksen aihe, että Ukko-Kolilta avautuvaa näkymää sinisenä välkehtivälle Pielisjärvelle pidetään kansallismaisemana. Siinäpä me Eero Järnefeltin ja muiden kansallistaiteilijoidemme jalanjäljissä seurasimme, kuinka kaksoissateenkaari hehkui taivaanrannassa Pielisen suuntaan, ja kuuntelimme, kuinka jossain järven toisella puolella ukkonen jyrisi. 347 metrin korkeuteen kohoavalle Ukko-Kolille johdattavat portaat, mutta myös liikuntarajoitteiset pääsevät luontokeskuksen P2-parkkipaikalta kulkevalla hissillä nauttimaan luonnon upeudesta.

Ukkonen yhä vain ärähteli taustalla, kun jatkoimme Akka-Kolia kohti. Aurinko leikitteli pilvien kanssa loihtien tummia sävyjä ja vahvoja kontrasteja. Akka-Koli on korkeimmillaan 339 metriä, ja kallion laelta avautui upea metsänäkymä, jota peittivät muhkeat valkoiset pilvet.

Paha-Koli, joka on Akka-Kolia muutaman metrin verran matalampi, on mielestäni reitin yksi kauneimmista kohdista. Seurassakaan ei ollut moittimista.

Paha-Kolilta eteenpäin jatkettaessa polku sivusi Käräjäkallioiksi nimettyä kalliotasannetta, jossa sanotaan ammoisina aikoina pidetyn heimokäräjiä, ja tästä puolestaan alamäkeä pitkin matka taittui kohti ahomiljöötä. Herajärven kierroksen voi kulkea myötä- tai vastapäivään. Me valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon eli aloitimme kulkemalla reitin läntistä puolta, mikä jälkikäteen todettuna oli onnistunut ratkaisu. Sanoisin, että läntinen puoli on huomattavasti vaikeakulkuisempi ja nousupitoisempi kuin itäinen osio, ja itse tykkään aloittaa haastavammalla osiolla ja himmailla loppua kohti.

Jo ensimmäisten parin patikointitunnin perusteella tuumasin, että Herajärven kierrokselle mahtuu hyvin vivahteikas ja runsas luonnonkirjo. Kuljimme saniaislehtojen ja koivikkojen läpi, ja vastaan tuli suoalueita, joilla kukkivat maariankämmekät ja niittyvillat. Maistoin kesän ensimmäisen hillan juurikin Herajärven reitin varrella.

Ensimmäinen etappimme oli Ryläys, suht jyrkkärinteinen vaara, jonne pystytimme telttamme illan jo hiipiessä näyttämölle; vaaran laelle saavuttuamme päivänvalo oli hiipumassa ja aurinko laskeutui vaarojen taakse. Yöllä satoi urakalla, joten seuraavana aamuna aamukaste kimalteli mustikanvarvuissa timanttien lailla.

Ryläyksen näköalapaikalta kansallispuiston metsäinen vaaramaisema pääsee oikeuksiinsa, ja Pielinenkin pilkistää puiden lomasta. On huomattava, että vaaran laella on kota ja kuivakäymälä, mutta vesipistettä sen sijaan ei ole.

Ryläyksen laelta lyhyen kävelymatkan päässä on näköalatorni ja kiviputous, mutta oli yön aikana oli satanut sen verran vettä, että jätimme putoukselle möyrimisen tällä kertaa välistä. Ikosenvaaran kiikkumiselta ei sen sijaan voinut välttyä, mutta kaunis maisema oli kaiken puuskuttamisen väärti. Samaa sanoisin Sammakkovaarasta, jonne kavutessani taisin muodostaa hikikarpaloista muodostuvan puron (olkaa hyvät tästä tiedosta) ja jonka laella reiteni olivat erittäin suivaantuneet toiminnastani. Nousujen ja paikoitellen varsin jyrkkien laskujen dialogia jatkui noin reitin puoliväliin asti eli Sikolahden vedenylityspaikan tietämille. Vaikka väittäisin olevani tottunut kumpuilevaan maastoon ja juurakkoisiin polkuihin tuntureiden kasvattina, välillä jyrkkiä rinteitä ylös ja alas rinkka selässä talsiessani meinasi iskeä elämäntuska. Satunnaiset sadekuurot olivat paikoitellen tehneet poluista mutavelliä, joten tarkkana oli oltava etenkin alaspäin möngerrettäessä.

Kiviniemen matkailukeskuksen tietämillä hengähdimme hetken ja nautimme kauniista järvimaisemasta – kuksatauko tuli todella tarpeeseen! Pieni nykäys Kiviniemestä, Sikosalmen kohdalla, Herajärveä kiertävät eripituiset reitit erkanevat toisistaan. Koska me valitsimme lyhkäisemmän reitin, ylitimme Sikosalmen vetolautan avulla. Aurinko paistoi, ja meikäläisellä oli hauskaa vaijeria vedellessä, mutta hullun huvit ja niin edelleen.

Ylityskohdan jälkeen reitin itäisellä puolella juurakkoiset ja kiviset metsäpolut vaihtuivat mielestäni jopa merkittävästi kevyemmiksi, ja muutamassa kohdassa polut vaihtuivat metsäteiksi. Ylityskohdalta Lakkalaan päin kuljettaessa matka taittui jouhevasti kevyesti kumpuilevassa maastossa, eikä jyrkkiä nousuja juurikaan ollut matkan varrella.

Orivillan herttaisen kävelysillan jälkeen maasto on mänty- ja sekametsävoittoista, kunnes Törisevän suoniitty katkaisee hetkeksi mäntyjen vahvan kannan.

Maisema muuttui kangasmetsästä paikoitellen lehtoisammaksi ja vehreämmäksi. Pitkälammen tulistelupaikalle saavuttuamme lammen pinta oli kaunis, peilityyni.

Patikointimme aikana ilmanalat vaihtelivat. Ukkosta ei alkutaipaleen jälkeen ollut havaittavissa, mutta välillä taivas täyttyi muhkeiden pilvien armeijasta. Hetkittäin tihkutteli ja sadekuurojakin ilmaantui, mutta suurimmaksi osaksi ilma oli juuri täydellinen patikointiin – oli sopivan lämmintä, ei läkähdyttävän tukalaa, eikä sateen ripsotus toisaalta ihan kaatosateeksi äitynyt.

Upeat pilvimuodostelmat purjehtivat taivaalla, kun kipusimme Jauholanvaaralle. Pitkulanmuotoinen Herajärvi lepäsi tyynenä, ja vastarannalla näkyivät edellispäivän vaarat, joilla olin vuodattanut noin puolet kehoni nestevarastosta ja aiheuttanut reisilleni hetkellistä mielipahaa. Vain pieni nykäys Jauholanvaarojen maisemista erkaantuu polku kohti mielenkiintoista nähtävyyttä eli Pirunkirkkoa, joka on rakoluola.

Havukankorven tulistelu- ja teltta-alueella oli sen verran lämmintä, että koin hetken sulavani kostean metsikön uumenissa. Teltta-alueesta jatkettaessa eteenpäin maasto alkoi muuttua nousupainotteiseksi, joten upeita näköalapaikkoja oli siellä täällä. 307 metrin korkuisen Mäkrävaaran laella maisema oli kuin suoraan postikortista tai taideteoksesta – ei ihme, että Eero Järnefelt innostui itse asiassa loihtimaan teoksensa ”Syysmaisema Pielisjärveltä” Mäkrävaaran laelle kavuttuaan. Kaunista oli myös Pikku-Mäkrän laella, josta alla oleva kuva on napsittu.

Mäkrävaaralta pudottauduimme kohti Purolan-ja Mäkränahoja, joiden tuntumasta oli enää jäljellä loppunousu takaisin kohti luontokeskusta, josta kimppataksi tulisi koukkaamaan meidät muutamaa tuntia myöhemmin. Oli taivaallinen tunne, kun kuljimme Ukko-Kolille vielä viimeisen kerran ihailemaan kirkkaassa auringonvalossa syvänsinisenä hohtavaa Pielistä. Parin päivän patikointi Herajärven kierroksella oli ollut vaihteleva, monipuolinen ja näköalapaikkojen täyteinen.

Vaelluksemme jälkeen yksi ensimmäisistä ajatuksistani taisi olla, että kierros oli erinomaisesti opastettu. Meillä oli sekä paperikartta että Karttapaikka merimiehen käden ulottuvilla, mutta harvoin niitä joutui käyttämään. Siniset palluraiset puissa ja kalliopinnoissa sekä selkeät opastekyltit ohjasivat kulkuamme, ja muutenkin hyvin talsittuja polkuja oli helppo seurata.

Komeat näköalat vaativat nousuja, joten reitin varrella on korkeuseroja. Koska haastaviakin nousuja ja laskuja on, jonkinlaista pohjakuntoa olisi hyvä olla Herajärvenkierrosta patikoivalla, varsinkin jos kuljettaa mukanaan rinkkaa ja telttakamppeita.

Herajärven kierros etenkin läntisellä puoliskolla pitää sisällään raskaita nousuja ja vastapainoksi erittäinkin jyrkkiä laskuja, joissa keskittyminen on ihan hyvä varuste, joten on syytä varata mukaansa riittävästi vettä. Kirjoitushetkellä juomakelpoista vettä, jota ei tarvitse erikseen keittää, saa ainakin luontokeskuksen ja Kiviniemen vedenottopisteistä, mutta muutoin vettä on saatavilla aika niukasti. Esimerkiksi pikkulähteitä on muutamassa paikassa, mutta tällä hetkellä suositeltavaa on keittää vesi ennen kuin sitä alkaa juoda. Suosittelen varautumaan siis riittävällä vesimäärällä, sillä jano iskee vaelluksella.

Etenkin Ukko-Kolilla riittää tungosta ympäri vuoden. Saavuimme perille illalla, mutta ajankohdasta huolimatta vaaran laella oli porukkaa selfieitä ottamassa. Vinkki vitosena sanoisin, että pelkästään Ukko-Kolilla selfien ottaminen ei anna kattavaa kuvaa kansallispuiston monipuolisuudesta, vaan kannattaa rohkeasti lähteä tutkimaan aluetta. Kolin kansallispuistossa on eri mittaisia, hienoja reittejä, joten jokainen voi löytää itselleen sopivan ja kuntoaan vastaavan reitin. Vaikka Ukko-Kolilta avautuvat maisemat ovat utopistisen kauniit, luonnon runsaus ja rikkaus tulevat paremmin esiin patikoidessa pitemmälle.

Tässä postauksessa olen riipaissut vain murto-osan Herajärven kierrokselle mahtuvista elementeistä. Herajärven kierrokselle lähtevän kannattaa ehdottomasti lukea mainio reittikuvaus täältä sekä luontoon.fi -sivustolta. Myös Kolin omat sivut ovat kattavat. Muutenkin mitä tahansa vaellusretkeä suunnittelevan olisi hyvä tutustua alueeseen mahdollisimman hyvin etukäteen luotettavia lähteitä tutkimalla ja selvittää ainakin vedenotto- ja telttapaikkojen sijainnit sekä alueen mahdolliset korkeuserot.

Loppuajatuksena Herajärven kierroksesta oli se, että meillä jäi paljon näkemättä – esimerkiksi Ukko-Kolin luolat ja Ryläyksen kiviputous – mutta toisaalta uskoisin, että koimme sen, mitä halusimmekin vaelluksemme aikana kokea, nimittäin kansallismaiseman ja luonnon suuruuden. Luontoäiti on loihtinut Pohjois-Karjalaan erittäin vaihtelevaa maisemaa, jota yksittäinen reissuselostus tai kuva ei pysty vangitsemaan. Koli täytyy kokea itse. Mukaan vaan kartta, vettä, suklaata, hyvät kengät ja aimo annos seikkailumieltä!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply Koli - poikkesimme siellä mekin, Ukko-Kolilla - Meriharakka.net 22.10.2020 at 09:16

    […] -blogissa patikoidaan Herajärven 35 kilometrin kierrosta useamman päivän ajan ja yövytään sen varrella pari yötä […]

    • Reply Maarit 22.10.2020 at 16:16

      Kiva reitti Herajärven kierros on, ja mukavaa, että aikaa oli useampi päivä retkeilyyn. Voin vaan kuvitella, kuinka kaunista reitillä on ollut syksyllä!

  • Reply Kolin kansallispuisto - Huippujen kierros - Kohteena maailma 25.10.2020 at 23:48

    […] Herajärven kierros by Jokivarresta […]

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.