Suomen suurin matkablogiyhteisö

Toukokuun parhaat

Oi, ihana toukokuu! Yksi mielestäni kauneimmista, ihanimmista, raikkaimmista ja lempeimmistä kuukausista tuli, säihkyi ja lopulta lähti. Kevätseuranta oli avainasemassa arkipäivän tasolla, sillä toukokuussa luonto ryöpsähtää vehreään loistoonsa ja horisontti täyttyy kukkaloistosta. On lintujen laulutuokioita, värejä, kultaista valoa ja sopivasti lämpöä – kevään kirkkauden vaihtuessa kesää kohti luonto on upea.

Toukokuu sujuikin pitkälti ulkona. Vietin kesälomastani viikon toukokuun puolella, ja loman aikana tuli koluttua tuttuja ja vähemmän tuttuja polkuja, kulutettua lenkkareita ja näytettyä juoksukalsareille erilaisia reittejä. Hiki virtasi, ja vastavuoroisesti ruokalautaselle eksyi hyvää ruokaa. Loma on aina erittäin miellyttävä ilmiö.

Parasta ovat seikkailut lähimaastoissa. Koska meillä ei ole autoa lainkaan (eikä sellaista toivon mukaan ole tulossa), ja muutenkin mielestäni näinä aikoina on hyvä suosia nimenomaan lähinähtävyyksiä, retkikohteemme määräytyvät sen mukaan, että pyörällä tai jalkaisin pääsee päivämatkan päähän. Pyöräillen kävimme hakemassa porkkanakakkupalat Ruissalosta ja toisella reissulla lässyttämässä lampaille. Pyörällä pääsimme Kullavuorelle, Littoistenjärvelle ja Parmaharjulle. Sauhuvuori oli myös kiva paikka. Suosittelenkin rohkeasti jättämään auton kotipihaan ja lähtemään pyöräretkelle – lopulta kauas ei tarvitse lähteä kokeakseen jotain hienoa!

Paras oman elämänsä arkelologi -hetki tapahtui Katariinanlaakson tuntumassa sijaitsevassa Laukkavuoressa. Löysimme pitkällisen etsinnän jälkeen hienot kalliohakkaukset, jotka ajoittuvat 1800-ja 1900-luvuille, ja samaan syssyyn valtavia valko- ja sinivuokkoja. Kevään ensimmäiset keto-orvokit ja jalokiurunkannukset kukoistivat Katariinanlaakson puolella.

Yksi kauneimmista illoista vietettiin Kuusiston piispanlinnan raunioilla. Mystiset rauniot köllöttelivät kauniisti kultaisessa, pehmeässä valossa.

Parasta on auringon valo. Toukokuun alkupuolella oli vielä räntakuuroja, aivot lamaannuttavaa vastatuulta ja tihkusadetta, mutta kuun loppupuolella Turussa saatiin nauttia lämpimistä ja aurinkoisista ilmoista. Se vaan, että sivuoireena auringon ja ulkoilun yhdistelmästä on kohdallani yleensä kiusallinen ilmiö, jonka olen nimennyt junttibrunaksi. Aurinko tarttuu vähän pöljiin paikkoihin – ihan vaan vinkiksi, että älkää kuorustako pitkähihaista puseroa, vaan suosiolla laittakaa t-paita päälle.

Parasta oli se, että luontoon hakeutumisen lisäksi oli aikaa katsoa elokuvia ja dokumentteja, joista etenkin historiapainotteiset ovat minusta mielenkiintoisimpia. Dan Brownin kirjoista tehdyt elokuvat, joita katsoimme Netflixistä, ovat aina rentouttavia. Myös lukemiselle oli aikaa, mikä on fantastista.

Parasta on sukututkimus. Merimies on itse asiassa sukututkija, ja hänen ansiokkaan selvitystyönsä perusteella meikäläisen juuret ovat Kolarin maisemien lisäksi vielä vähän pohjoisempana ja myös Kittilässä (tämä aiheutti hetkellisen identiteettikriisin, sillä Kittilä, plääh) – kaiken huipuksi turkulaiskytköksiäkin on. Tämä on suorastaan hämmentävä käänne, sillä olen tähän asti olettanut sukuni juurteni löytyvän syvältä pohjoisen tuntureilta ja vastavuoroisesti mutkittelevan vahvasti Keski-Suomen suuntaan, joten yllätysesi-isien löytäminen asuinkaupungistani oli hauska sattuma. Ei siis ihme, että olen päätynyt Turkuun.

Paras juoksulenkki oli sellainen, että luulin juosseeni viisi kilometriä mutta pituus olikin vajaa seitsemän kilometriä. Ihmettelin vähän, miten olin onnistunut kuhnaamaan lenkkipolulla luvattoman kauan. Minulla on vähän ongelmavatsa, joka ei aina suostu juoksemaan kanssani (kuten Christina Aguilera aikoinaan lauloi, ”uu-u-uu-u-uu, my body’s saying let’s go, but my tummy is saying NOOO”), joten yllätysonnistumiset antavat uskoa siihen, että pienistä mahauhitteluista huolimatta juoksu on mukavaa puuhaa.

Paras ateria oli kotikeittiössä, jossa merimies kunnostautui maittavien aterioiden loihtijana. Kreolilainen kalacurry, kasvis-halloumipata sekä moni muu saavat vieläkin kuolaerityksen nolottaviin lukemiin, sillä hyvää oli. Ja korealainen lihawok vei kielen, järjen ja sydämenkin mennessään. Ja mies aloitti myös grillikauden. Örgh.

Oli myös juhlallinen hetki käydä hakemassa porkkanakakkumuffinssi Café Artin ikkunakahvilasta.

Sellainen oli toukokuu. Se tuli, säihkyi ja lopulta lähti antaakseen tilaa kesän saapumiselle.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.