Suomen suurin matkablogiyhteisö

Seili

Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää, lukee helvetin porttien yläpuolella Danten Jumalallisessa näytelmässä. Samat sanat totesi myös Sakari Topelius Seilin saaresta. Saaresta, jonne tuomituilla ei ollut toivoa päästä elävinä pois. Saaresta, johon on tallentunut vuosisatojen ajalta murheellisia tarinoita ja monenlaisia ihmiskohtaloita. Saaresta, joka lopulta tarjosi viimeisen leposijan niin monelle sielulle ja ”toivottomaksi” määritellylle ihmiselle.

Seili on kuitenkin niin paljon muutakin kuin pelkkää toiveunta mustanpuhuva historianjakso; sisäsaaristoon kuuluva pieni saari on rikas, runsas, värikäs ja viehättävä luonnoltaan. Eittämättä saaren hstoria on äärimmäisen kiinnostava ja pitkälle ulottuva, joten kesäkuisena sunnuntaina, kun M/S Norrskär kulki kohti pientä saarta, kannella saattoi istua yksi erittäin yli-innokas historianörtti merimies rinnallaan. Olin käynyt edellisen kerran Seilissä pieni iäisyys sitten, joten oli aikakin käydä satumaisen kauniilla saarella uudemman kerran.

160 hehtaarin suuruisella saaren pohjois-koillisessa on jäkälän ja kanervikon kuorruttamaa kallioista maastoa, jossa kasvavat sinnikkäät männyt, kuuset ja kanervat, siinä missä eteläinen puoli on rehevän lehtoista. Jopa pähkinäpensaita viihtyy maastossa. Saaren keskiosalle ominaista on uhanalaiseksi määritelty perinnemaisema, joka muodostuu vehreistä niityistä ja kalliokedoista. Saarella on harjoitettu maanviljelystä ja laidunnettu vuosisatojen ajan, ja on arveltu, että saari on ollut jopa lähes tulkoon puuton 1600-luvulta 1900-luvulle. Sittemmin saari on alkanut uudelleen metsittyä, minkä hidastamiseksi kesäaikaan raivaustöissä pakertavat lehmät ja lampaat. Saarella pesii kalasääksipari, ja vaarallisen koukuttavan sääksikameran kautta voi tarkkailla sääksiperheen arjen pyörittämistä. Myös esimerkiksi vesisiipat ja pohjanlepakko asuvat saarella. Perhosista mainittakoon lanttu- ja kaaliperhonen, neitoperhonen sekä upea amiraaliperhonen.

Pienestä koostaan huolimatta saaren luonto on siis varsin monipuolinen ja kulttuurihistoriallisesti arvokas, joten suuri osa saaresta kuuluu Natura 2000 -suojelualueverkostoon. Seilin halki kulkee noin kilometrin mittainen polku, jonka varrella historia, saarelle tyypilliset kasvit ja taustalla häämöttävä merimaisema luovat hienot puitteet vaikkapa sunnuntairetkelle. Polun varrelle on pystytetty kylttejä, jotka kertovat niin saaren historiasta, eläimistöstä kuin kasveista. Maisemointityössä uurastavien eläinten, harvinaisten kasvien ja pesivien lintujen kannalta on tärkeää, että liikkumista polun ulkopuolella vältetään. Me kuljimme hetkeksi kallioiseen metsään pohjoisosassa, mutta liikuimme todella varovaisesti, jottemme häiriköisi jossain metsän uumenissa mahdollisesti märehtiviä lampaita, joita ei tosin näkynyt mailla eikä halmeilla. Lehmät eivät olleet vielä ehtineet saapua kesäkotiinsa.

Seilin saari on kohonnut merestä viimeisen jääkauden aikana. Ihmisen vaikutus ulottuu muinaisiin aikoihin – huomioitavaa on, että saarelta on löydetty jopa rautakautinen kalmisto ja kuppikiviä. Seilin nimi on mukautunut suomenkieliseen asuunsa ruotsalaisesta nimestä Själö, joka viittaa hylkeisiin, sillä saarella on harjoitettu hylkeenpyyntiä. Myös arkeofyytit eli ihmisten mukana ammoisina aikoina kulkeutuneet kasvit, kuten pölkkyruoho, jänönapila ja käärmeenlaukka, viittaavat varhaiseen asutukseen. Pysyvää asutusta saarella on ollut tiettävästi keskiajalla, jolloin saaren asukkaat harjoittivat maanviljelystä ja kalastusta. Saarella sijaitsevan Fogdebyn eli Voudinkylän vaiheiden tiedetään ulottuvan jo 1500-luvulle asti.

1600-luvulle tultaessa lepra eli spitaalitauti levisi Pohjolassa, minkä vuoksi vuonna 1619 Kustaa II Aadolfin määräyksestä Seiliin ruvettiin rakentamaan kruunun ylläpitämää sairaalaa sairastuneiden eristämiseksi muusta väestöstä. Neljä vuotta myöhemmin saarelle päätyivät eristyksiin spitaaliset sekä Turun Pyhän Hengen huoneen eli vaivaistupien asukkaat, joita olivat heikkomielisinä pidetyt henkilöt, köyhät ja vaivaiset sekä liikuntakyvyttömät, sokeat ja kuurot. Kerrallaan potilaita mahtui sairaala-alueelle noin kolmestakymmenestä kuuteenkymmeneen henkilöä, mutta leprapotilaiden määrä vuosisatain aikana on tiettävästi ollut jopa 663. Seiliin päätyessään ei enää päässyt pois. Sairaaksi määritelty henkilö joutui matkaamaan saareen mukanaan 20 taalaria ja lautoja arkkutarvikkeiksi. Saarella hoidoksi riitti se, että potilas sai vaatteet ylleen, muonaa ja viinaa. Jos Seiliin ken joutuu, hän Seiliin myös jää.

1620-luvulla Seilissä oli neljä asuintupaa, kirkko, saunarakennus ja leivintupa. Näihin aikoihin Seili oli jakaantunut kahteen saareen; pääsaarella elelivät hospitaalin henkilökunta ja spitaalia sairastamattomat potilaat siinä missä pienemmälle saarelle sijoitettiin leprapotilaat. Maan kohotessa saaret yhdistyivät jo seuraavalla vuosisadalla.

Saarelle joutui muuan Olof Norman, joka sai lähtöpassit kotimaastaan Ruotsista levittäessään luterilaisen kirkon vastaisia oppeja. Pietismi oli alkanut levitä Pohjoismaissa, ja vaarallisten aatosten ei uskottu leviävän ainakaan Normanin kautta, jos hänet karkotettaisiin syrjäiseen saareen vailla mahdollisuutta päästä pois. 1800-luvun alkupuolelta on kirjallisia mainintoja Normanin niitystä saaren kirkkorakennuksen liepeiltä.

Lepra alkoi 1700-luvulla kadota maastamme, mutta hospitaalitoiminta jatkui Seilin saarella yhä, ja uusi päärakennus siirrettiin pääsaaren puolelle 1800-luvun alkuvuosina. Spitaalisten sijaan saarelle alettiin sijoittaa mielisairaiksi määriteltyjä ihmisiä, eritoten kroonisia naispotilaita koko Etelä-Suomen alueelta. Isonvihan aikoihin venäläiset ryöstivät Seilin ja saaren kirkko kärsi niin mittavia tuhoja, että se purettiin. Uusi hirsikirkko, joka on säilynyt meidän aikoihimme, valmistui vuonna 1734. Spitaalisille ja hospitaalipotilaita varten kirkkoon rakennettiin aidalla muusta kirkosta erotettu tila. Nykyään kirkkotietä reunustavat vehreät puut, jotka kätkevät kirkon takapihalle jäävän hautausmaan.

Kaiken kaikkiaan kolmen vuosisadan ajan Seilin saari oli paikka, jonne vaivaiset ja sairaat kuljetettiin eristyksiin, mutta vuonna 1962 sairaalatoiminta lakkautettiin saarelta kokonaan. Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos otti sairaalarakennukset käyttöönsä aloittaen toimintansa saarella pari vuotta sairaalan lakkauttamispäätöksen jälkeen. Nykyään sairaala-alue on määritelty valtakunnallisesti merkittäviksi rakennetuiksi kulttuuriympäristöiksi.

Nykyään Seilin saarella on mahdollista päästä käymään sairaalan päärakennuksessa sisällä asti – yleisölle on nähtävillä potilashuone niiltä ajoilta, kun sairaala toimi mielisairaalana. Saarella on myös mahdollista osallistua opastetulle kävelylle, jota suosittelen lämpimästi – opas kertoi ammattitaitoisesti ja innostavalla otteella saaren saloista. Suosittelen myös pistäytymään saaren ravintolassa kalasopalla. Saarella on mahdollista myös majoittua. Lisää tietoa löytyy Visit Seilin sivuilta.

Turusta Läntiseltä Pitkältäkadulta lähti M/S Norrskärr kohti Seiliä kesäkuisena sunnuntaina. Vajaa kaksi tuntia kestänyt laivamatka taittui aurinkoisena, lämpimänä päivänä nopeasti, eikä aikaakaan, kun yhteysalus jo pysähtyi Seilin satamassa ja jätti uteliaat turistit kyydistään pois. Meno-paluumatka maksoi yhdeltä henkilöltä 36 euroa, ja maissa ehtii olla nelisen tuntia. Hyvin ehtii siis osallistua opastetulle kierrokselle, ja aikaa jää myös omatoimitutkintaan.

Seili on ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.