Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kuusiston piispanlinna kullan kajossa

Alkukesän vehreys, kultainen valo ja keskiaikaisen linnan rauniot – siinä on erinomainen yhdistelmä.

Oli kaunis, kesäinen ja lämmin alkukesän ilta, kun pyöräilimme Kaarinassa sijaitsevaa Kuusiston saarta kohti. Keskiaikaisen piispanlinnan rauniot näyttivät lumoavilta ilta-auringossa. Mereltä päin puhalsi kevyt ja lempeä tuuli, jonka voimasta linnaa ympäröivät puut keinuivat pehmeästi, aivan kuin luontoäiti olisi rauhallisesti tuudittanut niitä kohti unta.

Rauniolinna on mielestäni yksi upeimmista historiallisista kohteista Turun ja sen lähikuntien alueella, ja tarkemmin linnan historiasta ja alueen luonnosta olen kirjoittanut syksyllä. Syyskuussa vahvat kontrastit saivat rauniolinnan näyttämään salaperäiseltä ja aavemaiselta siinä missä kesän värikirjossa linnan alue on kuin suoraan satukirjasta. Tai jostain höpöromaanista, jossa valkoiseen yömekkoon pukeutunut neito pakenee henkihieverissä raunion kätköissä lymyileviä mörköjä… eeih, tämä(kin) postaus lähtee sivuraiteille. Kuten Harry Potter -maailmassa sanottaisiin, ”unhoituta”,ja siirryttäköön itse aiheeseen.

Olin toteamassa, että eri vuodenaikoina kohteet ovat tunnelmaltaan hyvinkin erilaisia, ja tästä Kuusiston piispanlinnan alue toimii mainiona esimerkkinä. Kaunis historiallinen paikka on kaunis milloin tahansa – lumihippusten kieppuessa kivipintaa vasten, ruskan loistossa ja kesäillan hempeässä valossa.

Piispanlinnan historia ulottuu keskiajalle, jolloin Suomen katolisen kirkon piispat asuivat Kuusiston saarella. Alun perin saarella sijaitsi puinen rakennus, joka korvattiin 1300-luvulla kivisellä kartanolla. Vuosisatojen aikana kartanoa kunnostettiin ja laajennettiin, ja 1400-luvun puolivälissä alettiin puhua jo linnasta. 1500-luvun kaksi ensimmäistä vuosikymmentä olivat linnan historian kannalta melkoista vuoristorataa; vuosisadan alkuvuosina linna oli laajimmillaan, mutta toisaalta vuonna 1528 Kustaa Vaasan määräyksestä linna sai purkutuomion. Kuusiston linna, hengellisen ja maallisen vallan kehto, unohtui ja katosi valtapelistä.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka ylväs linna on loistoaikoinaan ollut. Toisaalta osittain kasvillisuuden valtaama rauniolinna on aavemaisella tavalla todella hieno ilmestys. Rauniolinnan aluetta on tutkittu jo 1800-luvun viimeisiltä vuosikymmeniltä lähtien, ja korjaustoimenpiteet linnan kunnostamiseksi aloitettiin vuonna 1891. Kunnostustoimet jatkuvat yhä.

Kesän ensihetkillä kasvillisuus jo kukoisti, ja maisema oli rehevä ja yltäkylläinen. Ihmisen vaikutus alueen kasvillisuuteen näkyy siinä, että linnanraunion liepeillä kasvaa esimerkiksi aikoinaan lääkekasveina käytettyjä kasveja, ja otollisessa ympäristössä kasvaa myös lehtokasveja. Mielenkiintoista on, että raunioista on jopa löydetty keskiajalta peräisin olevia siemenjäänteitä.

Kesäillassa käärmeitä ei (onneksi) luikerrellut auringon paisteessa, mutta lintujen siritystä, sirkutusta, laulua ja huhuilua kuului joka puolella. Linnan maisemissa voi kuulla satakielen ja vaikkapa luhtakerttusen laulantaa. Voisi kuvitella, että ruovikossa olisi tähän aikaan vuodesta vilkasta menoa.

Rauniolinna on jo itsessään toki lumoava paikka, mutta myös pyöräilymatka Turun suunnalta Kuusiston saarelle on kiva elämys. Matkamme taittui Pyhän Katariinan tieltä Paraistentielle, tästä koukkasimme Saaristotielle, ja lopulta Linnarauniontie johdatti meidät raunioille. Pyöräillessämme rauniolinnaa kohti näimme pilkahduksen merestä, idyllistä peltomaisemaa, valtavasti perhosia, muutaman iltalenkillä tassuttelevan koiran ja jonkin verran mäkiä – sanoisin, että pyöräilyn kannalta matka taittui oikein jouhevasti, eikä raskaita mäkiä pahemmin tullut vastaan matkan varrella. Ja vaikka olisikin, Kuusiston piispanlinnan rauniot ovat eittämättä puuskutuksen ja hikipisaroiden arvoinen kohde.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply M. T. Ainasoja 14.6.2020 at 23:38

    Niin kauniita kuvia! <3

    Hehe, pyöräilin tuonne kerran silloisesta kodistani Piikkiöstä ja vetäisin heti alkumatkasta Kuusiston sillan jälkeen Saaristotien ekan pidemmän mäen ylös aivan täysiä, minkä jälkeen koko loppu matka kohteelle ja takaisin sattui reisiin, enkä seuraavana päivänä meinannut pystyä kävelemään. Oli kyllä sen arvoinen reissu joka tapauksessa! 😀

    • Reply Maarit 15.6.2020 at 22:37

      Oi, kiitos! <3 Rauniolinna on vaan kertakaikkisen kaunis paikka, etenkin illan tullen. Myös aamusta. Ja päivisin. Ihan aina.

      Iteltään luulot pois ottaminen heti alkumatkasta on aina yhtä erinomainen, suorastaan klassinen tapa hoitaa pyöräilykuviot, ja mainitsemasi mäki pistää kieltämättä mukavasti puuskututtamaan. 😀 Mie tykkään jollain sairaalla tavalla mäkisistä maastoista, ja esimerkiksi juoksulenkit kumpuilevassa maastossa voittaa tasaiset lenkkireitit mennen tullen. Noh, kaipa siihen lapinjuntti on tottunut, ja toisaalta on mahtava tunne, kun reidet hapottaen kiikkuu mäkinyppylän päälle ja lihakset pääsee kunnolla hommiin. 🙂

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.