Suomen suurin matkablogiyhteisö

Sauhuvuori

Yhtenä sunnuntaina ukkosti, kun olimme juomassa aamukahvia. Niinpä kiskaisimme lenkkikamppeet päälle ja lähdimme ulos, sillä näin toimii tietenkin logiikka. Jottei nyt jo ihan aloituslauseen perusteella menisi melodramatiikan puolelle, vettä ei satanut, tuuli ei tuntunut luissa ja ytimissä, ja ukkosen jyrähtelyt jäivät lopulta muutamaan ärtyneeseen ynähdykseen. Räntäkuurokin kesti vain hetken, kun seikkailimme Kaarinan metsissä – kevät on ollut suht ailahtelevainen tänä vuonna, ja harvassa ovat ulkoilukerrat, jolloin räntäkuuro ei olisi päässyt yllättämään. Näin toukokuun loppupuolella räntäkuurot lienevät onneksi jo historiaa.

Kaarinan puolella sijaitseva Sauhuvuori on kaunis kallioalue, jonne pääsee seuraamalla sinisin opastein merkattua Pyhän Katariinan polut -reitistöä. Korkeutta kallioalueella on noin viisikymmentä metriä, ja kallion korkeimmalla kohdalla sijaitsee pronssikautinen hautaröykkiö. Ihan alkuperäisasussaan röykkiö ei ole, vaan sen pohja on ennallistettu vuonna 1985 tehtyjen tutkimus- ja raivausurakoiden yhteydessä.

Lakialueella ollessamme ukkonen jyrähteli hetken ja taivaankansi muurautui hetkeksi tummien ukkospilvien taakse. Oli jopa jokseenkin taianomainen tunnelma luonnonvoimien jyllätessä niinkin historiallisella paikalla.

Sauhuvuoren arvellaan toimineen ammoisina aikoina vartiotulivuorena, tosin tästä en ole löytänyt vedenpitävää faktaa internetin syövereistä. Nimen perusteella näin voisi päätellä asianlaidan olleen, ja kalliolaen päälle kiivettyäni aloin pohtia, että hyvinkin vartiovuoresta voisi olla kyse. Nykymaailmassa näkyvyyttä on aina Turun keskusta-alueelle asti, ja tuomiokirkon torni erottuu kalliolle.

Vehreät havumetsät, joita kuorruttavat pehmeät varpusmättäät, ovat todella kauniit, ja niitä on runsaasti – varpumäärän perusteella mustikkaa taitaa olla tänä vuonna Sauhuvuoren tietämillä tulossa. Siirtolohkareita ja kallioista pintaa peittävät unelmanpehmeät jäkälät. Havumetsien mättäillä takuuvarmasti tanssahtelee keijuja ja haltioita illan alkaessa hämärtää, olen tästä täysin varma.

Siellä täällä polun vieressä on havaittavissa niin uurteisia kuin vastavuoroisesti sileitä kalliopintoja sekä siirtolohkareita ja halkeamia muistoina jääkaudesta. Etenkin Sauhuvuoren ja Vaarniemen välinen polkuosuus on mukavan kumpuilevaa, ja polku mutkittelee matalahkojen kalliokohoumien kautta. On huomattava, että etenkin pohjoisrinne on suht jyrkkä. Polku kulkee suurimman osan ajasta metsikössä, mutta hiekkateitäkin kuljetaan pienet pätkät.

Sauhuvuorelle pääsee pyörällä, bussilla, autolla tai jalkapatikalla – me kuljimme Katariinanlaakson kautta Rauvolanlahdelle, siitä Vaarniemeen ja Pyhän Katariinan polut -reitistön kautta kalliolle. Pyörällä tai autolla liikkuvat voivat jättää autonsa esimerkiksi Rauvolanlahden tuntumaan vanhan jätevesipuhdistamon parkkipaikalle.

Sauhuvuoresta löytyy yllättävän vähän kirjallista mainintaa, mutta Museoviraston sivuilta alueesta saa hitusen tietoa. Sauhuvuori on todella kaunis ja kiehtova paikka, joten suosittelen tutustumaan metsikköiseen kukkulaan!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.