Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kullavuori

Kullanvuori, Kullaavuori tai Kullavuori – eri kartoissa ja lähteissä Ruskon ja Raision rajamaastossa hitusen yli 70 metrin korkeuteen kohoava kalliokukkula on saanut monta eri nimeä. Selkeyden vuoksi käytän tekstissä nimitystä Kullavuori kuvaamaan avarien peltojen ja vehreiden metsiköiden keskellä kohoavaa kalliolakea, joka on sekä Ruskon että Raision korkein kohta. Noin 25 hehtaarin suuruisella kallioalueella jääkauden jäljet ovat nähtävissä maisemassa ja kertovat luonnonvoimien mahdista – itse Kullavuoren korkein laki on mannerjään rouhimaa silokalliota, mutta siirtolohkareet, kivikkoiset muinaisrannat, rotkot ja kalliopinnan uurteet ovat ominaisia alueen maisemalle.

Kullavuori onkin sekä kulttuuri- että maantieteellishistoriallisesti todella kiehtova paikka. Kallion huipusta luoteeseen löytyy noin metrin levyinen ja syvyinen hiidenkirnu, joka on muodostunut jääkaudella mannerjään sulaessa, kun sulamisvesi sai sorvikivet pyörimään kalliota vasten niin, että vähitellen mystisiä aukkoja muodostui maahan. Hiidenkirnu on rauhoitettu ja julistettu luonnonmuistomerkiksi. Toinen mielenkiintoinen maa-aukko löytyy Kullavuoresta länteen päin: Paimenen haudaksi kutsuttu yli kaksi metriä syvä ja reilun metrin pituinen onkalo. Vähän matkan päässä sijaitsee myös Piian hauta. Luonnollisesti aikain saatossa molempiin onkaloihin on liitetty kertomuksia – erään paimenen kerrotaan joskus aikakausia sitten pudonneen hevosineen pohjattomana pidetyn haudan syövereihin pääsemättä koskaan takaisin maan kamaralle. Vain suitset olivat jääneet haudan reunamille muistoksi maan nielaisemasta poloisesta paimenesta. Erään piian sanotaan myös kadonneen maan uumeniin, minkä vuoksi Paimenen haudan liepeillä sijaitsevaa pienempää kuilua kutsutaankin Piian haudaksi.

Pyöräilimme merimiehen kanssa Kullavuorelle eräänä kauniina toukokuisena päivänä. Reissullamme sää oli täydellinen reippailuun; toukokuinen aurinko porotti välillä miellyttävän lämpimästi. Luonnon värikirjo ei vielä toukokuun alussa ollut ehtinyt ryöpsähtää vihreäksi, mutta taivas oli uskomattoman sininen. Välillä tuuli kevyesti, joten kivuttuamme Kullavuoren laelle rakennettuun näköalatorniin luulin hetken aikaa, että torni tärisi kevättuulessa, mutta puntit ne vaan tutisivat.

Tornin juurella on levähdyspaikka, jossa voi pysähtyä ihailemaan komeaa maisemaa. Muutaman sadan metrin päässä kukkulan huipusta on rakennettu myös laavu. Me istahdimme ihan vaan hetkeksi kalliolle nauttimaan hiljaisuudesta – vaikka jonkin verran porukkaa tuli polulla vastaan, ei onneksi ollut ryysistä havaittavissa.

Suklaapala nurinpäin, onni oikein päin – näin menee vanha kolarilainen sananlasku, jonka keksin ihan ite.

Kasvisto on varsin luonnollisesti niukkaa kallioilla, mutta männyt, katajat, kanervat ja varvikot sinnittelevät kallioisessa maailmassa. Myös tiheät sammalpeitteet ja jäkäläkerrokset kaunistavat karua maisemaa. Kallion liepeillä metsiköissä kasvavat paksurunkoiset haavat ja koivut sekä tuuheat kuuset.

Kullavuori on luonnonsuojelualuetta, joten laavulla ja muutoinkin alueella liikuskellessaan olisi syytä kunnioittaa luonnon kauneutta ja poimia raahaamansa roskat ystävällisesti mukaansa. Erityisesti viime aikoina roskan määrä on ollut turhauttavan suuri luonnossa. Jos kuitenkin jotain jaksaa kantaa mukanaan vaikkapa taukopaikalle asti, voi tyhjät kääreet ihan varmasti mahduttaa takaisin reppuun. Kiitos.

Kullavuorta kiertää noin yhdentoista kilometrin pituinen, myötäpäivään kulkeva ympyräreitti Kullaanpolku. Me aloitimme retkemme Raision puolelta Kerttulan liikuntakeskuksesta, mutta aloittaa voi Ruskon hiihtokeskuksen puolelta. Reitti on hyvin opastettu, tosin alueella risteilee esimerkiksi Karevansuolle johdattava polku ja myös valkoisin Kuhankuonon symbolein merkattuja yhteysreittejä. Tarkkana on siis syytä olla, jos nimenomaan Kullaanpolulla haluaa kulkea. Kullaanpolku on merkattu oranssein opastein, joissa on keskellä sininen Kuhankuoon reitistön symboli, ja joissain risteyksissä on pystytettynä Kullaanpolun opaste.

Kerttulan liikuntakeskuksesta lähtiessään ja koko Kullaanpolun läpi kulkiessaan saa mukavan kävelyretken, jonka varrella näkee idyllistä maalaismaisemaa ja kivoja metsiköitä. Välillä reitin reunalla mutkittelee Raisionjoki, ja polku kulkee myös Haunisten altaan liepeillä. On kuitenkin huomattava, että suuri osa matkasta kuljetaan joko asfaltti- tai soratietä pitkin. On hienoa, että Ruskon ja Raision seudulle on luotu niinkin pitkä lenkkireitti, mutta luontopoluksi en Kullaanpolkua todellakaan kehuisi, sillä reitin alkupuolella Raisiossa polku kulkee aivan ABC-huoltoaseman ja eläinten hautausmaan vieressä. Asfalttitietä pääsee kulkemaan tarpeeksi muuallakin, joten Kullaanpolku ei nouse suosikkireittieni listalle edes lenkkipolkuna.

Vaikken Kullaanpolulle oodeja aio kirjoittaa, Kullavuori sen sijaan on kiva ja kaunis kallioalue, jossa on aina yhtä mukava käydä. Edellisestä piipahduksesta Kullavuoren laella oli kulunut jo sen verran aikaa, että olikin jo syytä käydä katselemassa näköalatornista avautuvaa kaunista maisemaa, kuunnella lintujen ääniä metsiköissä ja aistimassa jääkauden vahvoja voimia. Jos Kullavuori ei ole vielä tuttu, on se ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.