Jos maailmassa on sopukka, joka pitäisi nimetä valkovuokkojen valtakunnaksi, on Kaarinan Rauhalinnan lehtometsä varteenotettava ehdokas kisaan. Toki Kolarissa varttuneena en ole ihan mahdottoman monena keväänä tottunut näkemään sini- ja valkovuokkoja – kevätkukintaa ei hankien keskellä ole havaittavissa – mutta valkovuokkojen määrä Rauhalinnassa on mielestäni vakuuttava.
Rauhalinnan lehtometsä on moutoutunut noin neljänkymmenen metrin korkuisen kallion lounais- ja eteläosiin. Maakunnallisesti arvokkaaksi määritellyssä metsässä läpi mutkittelee luontopolku, jonka varrella valtavan paksut ja korkeat jalopuut kumartelevat polun ylle. Kuusistonsalmi kehystää aluetta.
Lehtometsä on alun perin koostunut Varsinais-Suomelle tyypillisestä jalopuulehdosta. Kun Rauhalinnan upea, empiretyylinen kartano rakennettiin 1840-luvulla, metsikkö muovautui osaksi kartanon puistoaluetta. Rauhalinnnan kartanon tarina alkaa varsinaisesti siitä, kun kuvernööri Johan von Essen yhdisti alueen talonpoikaistilojen tiluksia kartanoksi. Pehmeänkeltainen kartano on toiminut muun muassa Armfeltin aatelissuvun omaisuutta aina 1950-luvulle saakka, minkä jälkeen Lounais-Suomen Keinosiemennysyhdistys otti alueen haltuunsa. Vuonna 2011 kartano siirtyi Kaarinan kaupungin omistukseen, ja vuodesta 2018 se on ollut yksityisomisteinen.
Aikakaudelle tyypillisesti kartanon puistoon istutettiin suomalaisittain harvinaisia puita ja kasveja, kuten douglaskuusi, jättituija, makedonianmänty ja punatammi. Jylhiä pyökkejäkin kasvaa metsikössä. Myös ennen muinoin manner-Suomessa viihtynyt mutta ajan saatossa kadonnut vehreä marjakuusi on istutettu paluumuuttajaksi metsään. Kartanon loistoaikojen jälkeen metsikkö on saanut muotoutua luonnontilaisempaan suuntaan.
Valkovuokkojen lisäksi sini- ja harvinaisia keltavuokkoja pilkistää siellä täällä jalopuiden lomasta. Lisäksi muun muassa kevätesikoita ja käenrieskoja esiintyy alueella, ja lehtoa länsisuunnassa mukailevan Ladjakoskenojan puron varrella löytää rentukoita. Syksyn tullen monenlaiset sienilajit pulpahtavat esiin maasta, ja runsautensa vuoksi sienistö on määritelty valtakunnallisesti arvokkaaksi.
Seitsemän hehtaarin suuruinen suojelualuevaraus kattaa lehtoalueen ja lisäksi pohjoispuolen metsäisen rinteen ja metsän keskellä kohoavat kalliolaet, joilla kasvisto on luonnollisesti karua; sammalmättäät, kanervat ja männyt kasvavat sinnikkäästi muhkeiden kalliolohkareiden lomasta.
Rauhalinnan alue ei ole pinta-alaltaan hurjan suuri – se kattaa nelisen hehtaarin kokoisen alueen – mutta lintujen määrä on alueella suuri. Esimerkiksi satakieli, kultarinta ja moni kerttunen viihtyvät metsässä, ja jopa lehtopöllöjä on todettu liikkuvan Rauhalinnassa.
Ladjakoskenojan padon kohdille on aikojen saatossa muodostunut lampi ja sen viereen pienempi lampare, jossa asuu sammakkoja, rupikonnia sekä suojeltuja karppi- ja särkikaloihin kuuluvia allikkosalakoita, jotka Turun suunnalla ovat suhteellisen uusia asukkaita. Sudenkorentojakin Rauhalinnassa on, ja luonnollisesti eri perhoslajit ja luteet pitävät majaansa lehtometsän helmassa tai puron tuntumassa. Ladjaskoskenoja on siinä mielessä harvinaisuus, että monen puron mutkat on aikojen saatossa suoristettu Suomessa, mutta Ladjakoskenoja sen sijaan virtaa omia reittejään.
Rauhalinnan voi tavoittaa kahdesta suunnasta; pohjoisesta päin kahden vesistöalueen keskeltä tai eteläpuolelta kapeahkolle tielle, joka johdattaa kartanon suuntaan. Turun puolelta pyöräily sujuu helposti pyöräillen, ja bussit kuljettavat muutaman kilometrin päähän. Autolla liikkuvat voivat tulla esimerkiksi Iso-Rauhalinnantietä pitkin, ja auton voi pysäköidä vanhan eläinjalostamon pihalle.
Samalla reissulla kannattaa poiketa myös ihastelemassa Koriston tilan kolmea aittaa. Punaiset hirsiaitat ovat peräisin vuodelta 1782 ja rapattu aitta puolestaan vuodelta 1851. Viereisessä puurakennuksessa on ollut talli, joka osittain on jopa 1700-luvulta peräisin, mutta nykyään rakennus on kotiseutuyhdistys Kaarina-Seuran hallussa. Keskiajalla Koriston kylässä oli kaksi taloa, joista toinen kuului Naantalin luostarille. Toisen talon omistajia on pystytty selvittämään aina vuoteen 1546 asti.
Rauhalinna on sangen mielenkiintoinen retkikohde. Kaunista alueella on eritoten valkovuokkojen aikaan, mutta kesällä lehtoinen metsikkö on todellinen vehreyden tyyssija. Syksyllä lehtometsä muuttuu sieniparatiisiksi, ja pakkastalvena valkovuokot vaihtuvat timanttihipuilta näyttäväksi lumipeitteeksi.