Suomen suurin matkablogiyhteisö

Pohtionvuori ja Huttalan linnavuori Piikkiössä

Maailmassa on olemassa kivoja paikkoja, joissa on mukava piipahtaa. Sitten on olemassa luontokohteita, joissa aika tuntuu pysähtyvän hetkeksi ja joiden taianomaisuutta eivät adjektiivit riitä kuvaamaan.

Sellaisia ovat Pohtionvuori ja Huttalan linnavuoren alue Piikkiössä. Linnavuoria on Suomessa monia, mutta Huttalan metsikköinen kukkula on erityisen kiehtova paikka. Huttalan linnavuorella vehreän maiseman uumenista kohoavat komeat kallioseinämät ja veistokselliset siirtolohkareet, jotka ovat muotoutuneet muinaismeren voimasta. Menneiden sukupolvien tarinat tuntuvat kiinnittyneen kiviseinämiin yhtä tiukasti kuin syvänvihreät sammalverhot.

Ihminen on vaikuttanut alueella jo varhain arkeologisten tutkimusten perusteella. Ihmisasutusta linnavuorella on tutkimusten mukaan ollut jo esiroomalaiselta ajalla (eli rautakauden alkupuolella, noin 500 eaa. -0). Kukkulan huipulta löytyy kaksi rautakautista uhrikuoppaa. Puolustuslinnana Huttalan linnavuori toimi rautakauden loppuaikoina eli 1000-ja 1100-luvuilla. Linnavuoren äkkijyrkät kallioseinämät onkin kuin luotu puolustustoimiin. Jos sattuu olemaan vähän turhan vilkkaalla mielikuvituksella varustettu historianörtti, voi melkein sielunsa silmin nähdä, kuinka alueen asukkaat ovat parhaansa mukaan paenneet vihollisia jykevän kallion suojaan ja sytytelleet vartiotulia.

Kallioisella kukkulalla on rautakauden loppukaudelle ajoitetun rakennuksen perusteet sekä ruumiskalmisto, jossa on 24 hautaa. Historiasta kiinnostuneille linnavuoren lähialue on muutenkin herkullinen; Heernummen tietämillä pronssikautisia hautaröykkiöitä on luontopolkujen varrella melkeinpä joka suunnassa.

Pronssiaikaisista haudoista merkittävä on esimerkiksi Yli-Katarin hautaröykkiö. Aikoinaan oli tapana, että kunnianarvoisat henkilöt haudattiin mahdollisimman kauniille näköalapaikoille vesistön tuntumaan, eikä Yli-Katarin maisemissa ole mitään valittamista. Pronssikaudella merenpinta on ollut nykyistä tasoa huomattavasti korkeampi, joten viimeinen leposija on aikoinaan valittu varsin komealle paikalle. Ei sillä, etteikö nytkin korkeiden mäntyjen syleilyssä olisi kaunista.

Ehkäpä yksi ylväimmistä koskaan näkemistäni hautaröykkiöistä sijaitsee Pohtionvuoren huipulla, johon rakennetulla hautarakennelmalla on korkeutta puolisentoista metriä, ja halkaisijaltaan se on 13 metriä. Jäkäläisen maaston hellässä huomassa korkealle kurottava hautaröykkiö on haikealla tavalla kaunis näky.

Komean Pohtionvuoren huippu kohoaa kaiken kaikkiaan 79 metriä merenpinnasta, joten massiivisten mäntyjen lomasta avautuvat kauniit maisemat kohti Piikkilönlahtea. Pohtionvuori on kuntaliitoksen myötä Kaarinan korkein kohta.

Maisema Pohtionvuoren ja Huttalan linnavuoren tuntumassa on todella vaihtelevaa. On röpelöistä graniittia ja muinaismeren aaltojen siloittamaa rantakalliota. On tiheää kuusikkoa ja unelmanpehmeää sammalta, hoikkia mäntyjä ja siroja koivuja. Kanervat koristavat karua kalliomaisemaa, ja juolukanvarvut koreilevat puolestaan polkujen varsilla. Kesäisin voi ihailla keto-orvokkien loistoa, ja tuuheat katajat värittävät maisemaa ympäri vuoden.

Alueen eläinasukkaista kuulimme lähinnä lintujen kujerrusta, mutta yksi rohkea leppäkerttu uskaltautui tutkimaan evästauolle istahtaneita ihmisiä. Niin minäkin ruukaan tehdä, jos lähistöllä on tarjolla pähkinäsuklaata. Änkeän apajille.

Linnavuoren erinomaisesti valkoisin opastein merkattu reitti on noin neljän kilometrin pituinen. Historiallisia kohteita kohti löytää seuraamalla hannunvaakunoilla merkattuja polkuja. Sanoisin, että kallioisessa maastossa tottuneelle linnavuoren ja Pohtionvuoren alue on mainio kohde pikkupatikoinnille, mutta liikuntarajoitteisille paikka ei sovellu. On hyvä huomata, että paikoitellen polut kiemurtelevat mäkisessä maastossa, joten aloittelevan liikkujan on hyvä muistaa kulkea rauhallisesti. Pohtionvuoren likellä on laavu, jossa on tulentekomahdollisuus sekä huussi. Lumisena talvena alueella kulkee neljän ja puolen kilometrin pituinen hiihtoreitti.

Mystinen alue sijaitsee Turun keskustasta laskettuna noin kuudentoista kilometrin päässä, ja Piikkiön keskustasta on metsikkön matkaa parin kilometrin verran. Maaliskuun viimeisenä lauantaina aurinko porotti niin kutsuvasti, että merimies ja minä päätimme lähteä kevään ensimmäiselle pyöräretkelle, ja totesimme pyörän olevan oikein näppärä kulkuväline Pohtionvuorelle suunnatessa – Turusta päin tultaessa poljetaan 110-tietä, jolta käännytään Toivonlinnantietä kohti. Vasemmalla puolella tietä näkyy Linnavuori-kyltti, ja tästä jatketaan hiekkatietä niin kauan, että näkee toisen Linnavuori-opasteen. Pyörän voi jättää kyltin liepeille ja lähteä kohti luontopolkua, jotka alkavat heti. Ihan hyvä ja sopivan hapottava päivälenkki tulee pyöräiltäessä (tällaiset terveiset lähettävät reiteni).

Omalla autolla saavuttaessa käännytään 110-tieltä ennen Ohikulkutien liittymää Lystiläntielle, josta puolestaan ajetaan kohti Kehityksen kerhotaloa. Tästä löytyy parkkimahdollisuus ja reittikartta polkujen tarkistamista varten.

Jos kallioinen maisema, vehreät taikametsät, muinaishistoriallisuus ja uskomattoman kaunis luonto puhuttelevat, Pohtionvuori ja Huttalan linnavuori ovat ehdottomasti tutkimisen arvoisia. Jotkut paikat jättävät voimakkaan jäljen jonnekin sydämen sopukkaan, ja tällaisiksi havaitsin Pohtionvuoren ja Huttalan linnavuoren.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply M. T. Ainasoja 5.4.2020 at 14:52

    Todella vaikuttavia paikkoja, toden totta! Asuin joskus ihan lähellä ja hengailin tuolla usein. Nyt en ole muutamaan vuoteen käynyt. Ihanaa nähdä kuvia vanhoista samoilumaisemista. Pitäisi kyllä taas pistäytyä.

    Kehityksen kerhotalon risteyksen kohdalla 110-tien varressa on myös bussipysäkki, jossa ainakin ennen aikaan pysähtyivät Paimioon päin menevät bussit, mutta en tiedä, pääseekö Huttalan linnavuoren lähelle nykyäänkin vielä bussilla.

    • Reply Maarit 5.4.2020 at 19:57

      Oi kyllä, Huttalan linnavuori ja Pohtionvuori ovat kumpainenkin ihan omaa luokkaansa luonnon monipuolisuuden, upean maiseman ja historian saralla, joten mielellään tuolla pistäytyy useampaankin otteeseen.

      Muistaakseni kolmisen kilometrin päähän alueesta pääsee bussilla, ainakin normaalioloissa. Tämän lähemmäksi ei taida vuoria päästä, jos nyt oikein muistan (en löisi päätäni silti pantiksi).

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.