Viikonloppu Lontoossa, toinen päivä

Lauantaina ohjelmassa oli lisää museoelämyksiä, kävelykilometrejä, hehkuviiniä ja kaupustelua.

Jälleen kerran vähän ylimitoitetun aamiaisen jälkeen lähdimme tutustumaan Lontoon ihmeellisyyksien tarjontaan, joten saimme kerrytettyä elämyspankkiin roppakaupalla muistoja. Kaiken kauneuden ja jännittävien juttujen äärellä oli pöllämystynt olo – siis minä meistä kahdesta reissaajasta olin pöllämystynyt, mies kykeni olemaan normaali. Niin, noh, miten nyt normaalius oikeastaan määritelläänkään. En taida lähteä meidän kummankaan kohdalla keulimaan sillä, että normaaliuslukemat olisivat erityisen korkealla tasolla.

Kävimme pienissä putiikeissa, kuljimme Chintatownin punaisten lyhtyjen alla ja nautimme kaupungin sykkeestä ja säpinästä lauantaiaamuna. Lontoo tarjoaa hulppeat puitteet shoppailuun, joten minäkin ostin kaikkea kivaa – teetä, suklaata, teetä, suklaata ja teetä. Ja jokamaunrakeita tuliaisiksi (tosin pilkka osui omaan nilkaan, ja jouduin itse syömään oksennus- ja korvavaikkukarkkeja, hyh hyh).

Löysimme kivoja kirjapuoteja, joissa oli myynnissä vanhoja, kauniita teoksia. Lontoossa pyöri Harry Potter and the Cursed Child -teatteriesitys, jota emme käyneet katsomassa, mutta sattumalta bongaamassamme Harry Potter -krääsäkaupassa oli käytävä ihan sisällä asti. Selvisin ostamatta esimerkiksi taikasauvaa, vaikka jossain alitajuntani sopukassa hetken aikaa saatoin kuvitella olevani matkalla Tylypahkaan. Tosin näin olen tehnytkin – joskus opiskeluaikoinani näin unta, jossa selostin isälleni porojen ruokinnan (meitsi on porotilalta kotoisin) lomassa, kuinka olen saanut Tylypahkasta vahvistuksen, että pääsisin suorittamaan V.I.P.-tutkinnon. Se oli elämäni onnellisin yö.

Kaiken kaupustelun ja kävelyn aikana tuli jano, joten kävimme hörppimässä hehkuviiniä viehättävässä pubissa nimeltä The Spice of Life. Pubin naistenvessassa oli ehkä hienoin näkemäni laattalattia. Joulukuusi oli myös upea.

Yksi matkamme kohokohdista oli eittämättä vierailu yhdessä maailman suurimmista museoissa, British Museumissa. Pyhä sylvi, kuinka valtava kokonaisuus museo olikaan! Jo itsessään museorakenns on taideteos – 1800-luvun puolivälissä valmistunut museo edustaa uuskreikkalaista tyyliä. Kattava esineistö koostuu yli kahdeksasta miljoonasta esineestä, jotka ovat peräisin ihmiskunnan muinaisista ajoista moderniin maailmaan ja kertovat tarinoita ihmiskunnan historiasta, taiteesta ja kulttuureista. Museon alkutaival ulottuu 1700-luvun puoliväliin, jolloin suurimmaksi osaksi Sir Hans Sloanen esinekokoelmaan pohjaava museo perustettiin.

Koska kyseessä olemme me, olimme jo etukäteen kartoittaneet, mitä haluaisimme nähdä, sillä kaikkea valtavassa museossa ei ehdi yhden päivän aikana tutkia. Muinaisen Egyptin osio oli ehdottomasti listan kärkipäässä, mutta The King’s Library eli kuningas Yrjö III:n kirjastoon pohjautuva tila oli upea. Muutenkin muinaisista ajoista kertovat näyttelyt olivat mielenkiintoisia, ja mikä parasta, British Museum etenee todella loogisesti. Minä, joka voisin helposti eksyä Turun Hansassa tai ihan kotonakin matkalla sohvalta vessaan, olin välillä ihan oikeassa todellisuudessa ja oikeassa paikassa mukana.

Ennen museoon pääsyä jokaiselle vierailijalle tehdään turvatarkastus, joten ruuhkatuntien ajan saattaa joutua vähän aikaa jonottamaan. Sisäänpääsy on kuitenkin maksuton.

Iltapäivä alkoi hämärtyä, kun selvisimme museon porteista ulos. Lähdimme kulkemaan kohti Thames-jokivartta ja The Toweria, jonne tällä kertaa emme menneet sisälle asti – täytyy seuraavallekin kerralle jättää jotain odotettavaa. Matkan varrella vastaan tuli roomalaisajoilta peräisin oleva muurinpätkä, joka iltahämärässä oli mystinen. Oli melkoinen kontrasti katsella muinaista muuria, jonka taustalla häämötti keskiaikainen The Tower ja moderni kaupunkimaisema.

Lontoon Tower on todella kaunis; linnan rakennuspuuhat määräsi käyntiin Vilhelm Valloittaja 1100-luvulla, ja se on vuosisatojen aikana muun muassa ollut kuninkaallisten asumus, linnoitus, vankila ja asevarasto. 1500-luvulle asti kuninkaalliset viihtyivät The Towerissa, mutta Westmnister syrjäytti lopulta keskiaikaisen linnan asuinsijana. Linnaa ei kuitenkaan jätetty tyhjänpantiksi, vaan sitä käytettiin vankilana aina 1800-luvulle asti. The Toweriin liittyy mielenkiintoinen legenda; jos linnassa asuvat mustat korpit joskus lentävät linnasta pois, on Lontoo ja koko Englanti tuhoutuva.

Thames-joen ylittävä Tower Bridge on lumoava, etenkin iltavalaistuksessa. Vuonna 1894 valmistunut silta on ajalleen epätyypillisesti ja varsin modernisti rakennettu teräksestä, mutta ulkomuodoltaan se solahtaa nätisti Towerin maailmaan – keskaikaiseen asuun on tosin sillan valmistumisen ajankohdan kunniaksi siroteltu uusgoottisia elementtejä. Sillan nostomekaniikka on yhä alkuperäisessä kunnossa, joten pisteet taidokkaasta työstä.

Thames-joen toisella puolella oli ilmassa joulun taikaa; joulumarkkinat olivat vallanneet joen reunustan. Kävelimme jonkin aikaa kojuihin kurkkien, söimme hyvät burgerit (sanoisinko, ettei maisema olisi voinut enää parantua) ja hörpimme vähän hehkuviiniä. Huomaatteko, mikä on matkan kantava teema?

Koukkasimme takaisin joen toiselle puolelle (minusta tuntuu, että lontoolaiset sanoisivat täl pual jokke) jatkamaan turistikierrostamme. Olimme molemmat ennakkoon ajatelleet, että haluaisimme nähdä rauniokirkon nimeltään St. Dunstan in the East. Valitettavasti illan pimeydessä näpsäistyt suttuiset kuvat eivät millään muotoa anna oikeutta kirkon salaperäiselle kauneudelle.

Kirkon historia on jokseenkin karu; 1100-luvulta asti samalla paikalla on sijainnut kirkkorakennus, mutta vuosisatojen varrella rakennukset ovat toinen toisensa jälkeen vaurioituneet tai jopa hävityksen hästinki on ollut kirkon kohtalo. Esimerkiksi kirkko tuhoutui Lontoon suuressa palossa 1600-luvulla mutta korjattiin entistä ehommaksi, kunnes 1800-luvulla kirkko rakennettiin sen huonokuntoisuuden vuoksi jälleen kerran uudestaan. Kirkko kuitenkin kärsi mittavista vahingoista toisen maailmansodan aikana. 1960-luvulla päätettiin, ettei kirkkoa kunnostettaisi, vaan se jätettäisiin rauniokirkoksi.

Matka jatkui kohti vuosina 1675-1710 rakennettua St. Paulin katedraalia, anglikaanista kirkkoa, joka toimii nykyään Lontoon piispanistuimena ja jossa on muun muassa pidetty Winston Churchillin hautajaiset. Kirkko sijaitsee Lontoon korkeimmalla kohdalla, ja nykyisen kirkkorakennuksen paikalla on sijainnut kirkko jo 600-luvulla, mutta puinen rakennus ei selvinnyt luonnollisestikaan tuhoutumatta. Seuraavalla Lontoon-reissulla on ehdottomasti päästävä käymään upeassa kirkossa sisällä asti, mutta olen sangen tyytyväinen, että näimme kirkon edes ulkoa päin; englantilaista barokkia edustava kirkkorakennus näytti satumaiselta iltavalaistuksessa ja joulukuusen koristamana. Vaikka toisen maailmansodan aikana katedraali kärsi tuhoista, on se kunnostettu ja varsin loistokkaassa kunnossa.

Tottahan toki ehta turisti käy Buckinghamin palatsin tietämillä. Kuninkaallinen perhe on pitänyt palatsia kotinaan kuningatar Victorian ajoista lähtien, tosin palatsin rakennutti 1600-luvulla itselleen silloinen Buckinghamin herttua John Sheffield. Kruunun haltuun palatsi päätyi, kun kuningas Yrjö III hankki sen vaimolleen kodiksi, jossa perheen lapset saisivat varttua. Palatsin julkisivu on peräisin vuodelta 1847, jolloin Victoria ja Albert alkoivat asua palatsissa.

En ihmettele yhtään, että kuninkaallinen perhe on valinnut juuri Buckinghamin palatsin kodikseen. Onhan se komea rakennus!

Palatsista on vain kivenheitto yhteen upeimmista katedraaleista päällä maan, Westminster Abbeyhyn. 900-luvulla Westminsterin alueella on ollut benediktiiniläismunkkien yhteisö. 1000-luvulta lähtien on alueella ollut kirkko, jossa on muun muassa kruunattu hallitsijat, mutta nykyisen upean kirkkorakennuksen alkuvaiheet juontavat jo vuoteen 1245. Tällöin kuningas Henrik III totesi, että uusi komea kirkko olisi rakennettava, ja niin alkoi 1500-luvulle asti kestänyt rakennusurakka. Katedraali on goottilaistyylinen, joten mahtipontisuus vyöryy päälle, kun rakennuksen liepeillä kulkee.

Katedraalissa on juhlittu kuninkaallisia häitä ja kruunajaisia sekä haudattu merkkihenkilöitä kruunupäistä kirjallisuuden henkilöihin – esimerkiksi Charles Dickens on haudattu niin kutsuttuun runoilijoiden nurkkaukseen (Poets’ Corner).

Goottilaistyyli puhuttelee sieluani. Mutta katsokaa nyt, kuinka kaunis pohjoispääty onkaan! Westminster Abbeyn juurella oli vähän hiljainen olo.

Ja seuraavaksi turistit kävivät katsomassa parlamenttitaloa ja Big Beniä, joka oli tiukasti paketoitu kunnostuksen ajaksi (on arvioitu, että ehostustyö olisi valmis vuonna 2020). Legendaarinen kellotorni on valmistunut vuonna 1856, ja se kurottaa jopa 96 metrin korkeuteen. Parlamenttitalo oli kaunis iltavalaistuksessa, ja luonnollisesti jouluvalot saivat alueen näyttämään entistä viehättävämmältä.

Kello alkoi olla jo sen verran paljon, että turistit suuntasivat kohti hotellia. Oli harvinaisen ihana tunne kiskaista nilkkurit pois koivista ja lämpimän suihkun jälkeen sukeltaa pehmeään petiin. Päivän aikana kilometrejä kertyi 23, joten jalat olivat vähän väsyneet, mutta uni maittoi, sillä sielu oli saanut yllin kyllin ravintoa ja kulttuurinjano oli tyydytetty.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.