Suomen suurin matkablogiyhteisö

Viikonloppu Lontoossa, ensimmäinen päivä

Joulukuinen perjantaiaamu, Suomen itsenäisyyspäivä, koitti harmaana Lontoossa. Välillä ripsotti hitusen vettä, mutta mitä pitemmälle päivä eteni, sitä valoisammaksi maailma muuttui, ja jopa aurinko välillä näyttäytyi pilvisellä taivaalla. Olimme saapuneet edellisenä iltana ja käyneet haahuilemassa jokirannassa sekä ihailemassa Trafalgar Squaren Norjasta lennätettyä joulukuusta, ja olimme jo ehtineet todeta tunnelman olevan kohdillaan Lontoossa.

Aamu alkoi tuhdilla aamiaisella ravintolassa nimeltä Frankie & Benny’s. Niin tuhdilla, että meinasin paisahtaa ja singahtaa ilmaan kuin Harry Potterin Marge-täti konsanaan, tosin sillä erotuksella, että taikuuden sijaan syynä moiseen oli valitettavasti silkka ahneus.

Joka tapauksessa söimme tuhdin aamupalan, ja ankaran syöntiurakan jälkeen alkoi turistina pörrääminen. Aamun ensimmäisenä suoritteena oli Selfridges, joka oli valtava, loputon, päättymätön, massiivinen. Mies oli jostain netin syövereistä bongannut, että Selfridges tarjoaisi maittavaa hehkuviiniä, mutta tällä kertaa sielua lämmittävää juomaa ei löytynyt. Sen sijaan vastassa oli materiaaliähky (vastapainoa mahassa sijaitsevalle ähkylle) – herranjestas, kuinka paljon tavaraa voi yhdessä puljussa olla. Kauppakeskukset eivät ole minun juttuni, mutta Selfridges kaikessa yltäkylläisyydessään ja joulumeiningissään oli mielenkiintoinen kokemus.

Aamun tärkein tuokio oli kävely Hyde Parkissa, joka on Englannin suurin kuninkaallinen puutarha ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä kohtaamispaikka kaupungissa. Aikoinaan Westminster Abbeyn munkkien hallinnassa ollut puisto päätyi kruunun haltuun, kun Tudor-suvun kenties tunnetuin hallitsija, kuningas Henrik VIII nappasi alueen metsästysmaakseen vuonna 1536. Yleisölle puisto avautui jo seuraavalla vuosisadalla. Vuosisatain varrella Hyde Parkissa on riittänyt ohjelmaa kaksintaisteluista konsertteihin ja esimerkiksi vuonna 1851 järjestettyyn Lontoon maailmannäyttelyyn.

Puisto on kokoluokaltaan valtava – reilut 130 hehtaaria – joten aivan joka kolkkaa emme ehtneet koluta. Sisään menimme Westminsterin puolelta Marble Arch -portista, joka rakennettiin vuonna 1833 Buckinghamin palatsin sisäänkäynniksi. Nykyisellä sijainnillaan riemukaari on komeillut maailmannäyttelyn ajoista lähtien. Aivan portin liepeillä sijaitsee legendaarinen Speakers’ Corner, jossa vuodesta 1872 on kuultu merkittäviä puheenvuoroja. Tällä kertaa suurten puheiden sijaan hiljaisuuden täytti lähinnä allekirjoittaneen järjetön pölötys.

Kun kävelimme kohti puiston läntistä puolta, joka yhdistyy Kensingtonin puistoon, meitä kohti kurkotteli puustaan ehkä valtavin orava, jonka koskaan olen nähnyt. Hyde Park on yltiötuttavalliseksi äityvän oravayhteisön lisäksi koiraparatiisi; ympäri puistoa tassutteli toinen toistaan herttaisempia koiria. Ja uljaita hevosia! Hyde Parkissa on näet mahdollista ratsastaa.

(Kuva on huonolaatuinen – pahoittelen – mutten malttanut olla lisäämättä kuvaa itsevarmasta oravasta.)

Emme jatkaneet Kensingtonin palatsin suuntaan, vaan koukkasimme kohti Serpentine-järveä. Tekojärvi rakennettiin 1700-luvulla, ja nimensä se on saanut muodostaan – järvi tekee koukeron kuin käärme. Järveä reunustavat muistomerkit, esimerkiksi prinsessa Dianalle omistetttu muistomerkki. Järveä halkaisevan sillan molemmin puolin on sijoitettu Serpentine Gallery, modernille taiteelle omistetut galleriat. Itsevarman oravapopulaation lisäksi tutustuimme järven rannalla ollessamme ylväisiin joutseniin.

Hyde Park oli hurmaava. Joulukuun alussa vihreää nurmea koristelivat oranssit ja kultaiset vaahteroiden ja jalavien lehdet, joten tasaisen harmaana päivänä maisema oli kaunis.

Oikeasti tärkeintä Hyde Parkin käynnissä oli Winter Wonderland, talven ihmemaa. Tai vielä tarkemmin ilmaistuna hehkuviini. Olen allerginen huvipuistolaitteille, mutta jouluiset kojut, huumaavat jouluherkkujen tuoksut, taustalla raikaavat joululaulut ja ennen kaikkea hehkuviini kohottivat joulutunnelmaa.

Matka jatkui reissun ensimmäiseen museoon: Victoria and Albert Museum oli kohteemme. Ja voi veljet, kuinka hieno museo olikaan! V&A oli ennakkoon yksi paikoista, jonka ehdottomasti halusin nähdä. Vuonna 1852 perustetun museon juuret juontavat Lontoon maailmannäyttelyyn, ja alun perin museon esineistö koostui pikemminkin käyttötaiteesta ja tieteestä – aivan aluksi museo tunnettiin nimellä Museum of Manufactures. Silloisen museonjohtajan, Henry Colen, näkemyksen mukaan museon tarkoitus oli muistuttaa kansalaisia hyvän suunnittelutyön tärkeydestä. Näytille pistettiin krumeluuri- ja koriste-esineitä, joiden ilmaistiin olevan kaikessa epäkäytännöllisyydessään vastenmielisiä siinä missä vastapainoksi esillä oli myös esineistöä, jonka katsottiin edustavan hyvää suunnittelua ja siten olevan tarkoituksenmukaista. Mielenkiintoista on, että aikoinaan museossa oli kaasuvalaistus, jotta työläisetkin pääsisivät sivistymään museoon työpäivän päätteeksi.

Nykyään museon esineistö koostuu yli kahdesta miljoonasta esineestä monelta eri alalta. Esimerkiksi arkkitehtuuri ja sisustus, muoti ja tekstiilit, taide, teatteri, korut ja valokuvaus ovat museon teemoja. Museo on siis läpikattaus kansainväliseen suunnitteluun ja designiin suurin piirtein kaikilta mahdollisilta aloilta.

Erityisen kiehtovia olivat Raphaelin taidonnäytteet (Raphael Cartoons), Tipu’s Tiger, historiallisia vaatteita esittelevä muotinäyttely, Britannia-osiot sekä tietenkin keskiaika ja renessanssi! Olen tainnut mainita jo noin kahdeksansataa kertaa, että minulla on outo fiksaatio renessanssiin. Tai oikeastaan historiaan ylipäätään. Tai oikeastaan vähän kaikkeen.

Kai maailmassa on ihmisiä, jotka 1700-luvun loppupuolen ja 1800-luvun alkuvuosien muotia esittelevässä näyttelyssä ollessaan alkavat hokea seuraavaa lausetta: ”It is a truth universally acknowledged, that a single man in possession of a good fortune, must be in want of a wife”?

Museon nimi muuten on museota suojelleiden kuningatar Victorian ja hänen puolisonsa Albertin kunniaksi. Itse asiassa vuonna 1899 kuningatar Victoria asetti perustuskiven paikoilleen uutta museorakennusta varten, mikä oli jäävä hänen viimeiseksi julkiseksi esiintymisekseen.

Kuten moneen muuhun lontoolaiseen museoon, sisäänpääsymaksua ei peritä, mikä on loistava käytäntö. Sen sijaan narikkamaksu peritään, jos ei halua raahata mukanaan takkia, ja joihinkin näyttelyihin vaaditaan myös maksu. Perjantaisin aukioloajat ovat armollisen myöhäiset, muina päivinä on hyvä varautua siihen, että museon ovet suljetaan jo ennen kello kuutta.

Museo on valtava, ja nähtävää on loputtomasti, joten suosittelen lämpimästi tutustumaan museon näyttelyihin ja esineisiin jo etukäteen museon nettisivujen kautta. Me poimimme listalta olennaisimmat asiat, jotka haluaisimme nähdä, jottei aikaa tuhraantuisi turhaan päättömään harhailuun. Vinkki vitonen: museon kartan voi tulostaa etukäteen, jotta saa käynnistä tehokkaamman.

Koska olimme hyviä turisteja, piipahdimme museon kahvilassa syömässä skonssit ja vähän kakkua. Hyvää oli! Pienen sokerihumalan turvin jaksoimme koukata ihanan John Madejskin puutarhan kautta kohti kyliä. Sisäpiha-alue oli todella kaunis, jopa kevyen tihkusateen aikana.

Totta kai yksi pikainen piipahduksen kohde oli Harrods. Rakennus oli itsessään todella kaunis – en pistäisi lainkaan pahakseni, vaikka lähiruokakauppani olisi täynnä viittauksia muinaiseen Egyptiin!

Iltapäivän hämärä taittui vähitellen illan pimeydeksi, ja jouluvalaistuksessa Lontoon kadut olivat taianomaiset. Matkapäivä Lontoossa päättyi tunnelmallisesti – Oopperan kummitus prameassa, vuonna 1897 rakennetussa Her Majesty’s Theatressa oli unohtumaton, ainutlaatuinen elämys. Andrew Lloyd Webberin loistokasta oopperaa on esitetty jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan, joten teos on Euroopan toiseksi kauimmin esitetty ooppera. Esitys oli visuaalisuudessaan jotain, mitä en ollut aiemmin kokenut. Goottihenkinen ooppera historiallisessa, jännittävässä kaupungissa on kertakaikkisen vaikuttava yhdistelmä.

Ensimmäinen kokonainen päivä Lontoossa ei olisi voinut olla kauniimpi; aurinko ja tihkusade vuorottelivat sääolojen hallitsijoina, mutta Lontoo oli hurmaava. Täynnä historiaa, kauneutta, salaperäisyyttä ja ihanaa joulutunnelmaa.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.