Oli kiva viikonloppu. Siihen sisältyi naurua, historiaa, kummitustarinoita ja ystävyyttä. Kävin Raahessa, jalossa Perämeren kaupungissa, jossa en ollut käynyt pitkään aikaan. Junan kyydissä siirsin maallisen tomumajani kohti pohjoista merikaupunkia.
Lähdin siis perjantaina Raaheen ja tulin sunnuntaina takaisin Turunmaalle. Viikonlopun aikana ehdimme majoituspalvelun eli ystäväni kanssa tehdä ja nähdä vaikka mitä. Viikonloppu alkoi Pelle Miljoonan keikalla perjantaina, jatkui museoihin tutustumisella ja auringonlaskuilla päättyen lopulta haikeisiin heipatteluihin ja junassa suklaan mussuttamiseen.
Lauantain aloitimme Pakkahuoneen museossa, joka on sijoitettu vuonna 1848 rakennettuun tulli-ja pakkahuoneeseen. Museon, joka on yhä pitkälti alkuperäisasussaan, kokoelma koostuu pääosin lahjoitetuista esineistä. Painopiste museossa on kaupungin merihistoriassa, sillä onhan Raahen merkitys merenkulussa suuri – esimerkiksi merimiesten reissuilta Raaheen asti päätyneitä nonenlaisia esineitä koruista ja astioista luihin ja täytettyihin eläimiin on framilla. Myös paikallinen käsityöosaaminen näkyy museossa. Raahe on aikoinaan ollut sangen vauras kaupunki silkin määrästä päätellen. Museossa on myös komeita puuveistoksia, jotka ovat peräisin Raahen ensimmäisestä kirkosta 1600-luvulta.
Museon esineistö on hyvällä tavalla sillisalaatti, ja kuinka hienoa onkaan, että museo itse asiassa toimii arvokkaassa vanhassa rakennuksessa. Museo on ympäri vuoden avoinna, ja lauantaisin kokoelmiin pääsee tutustumaan ilmaiseksi. Myös jonkin verran tuotteita on myynnissä.
Kävimme välillä kahvitauolla ihanassa Langin Kauppahuoneen kahvilassa, joka löytyy aivan Wanhan Raahen Pekkatorin sydämestä. Pekkatori on jo itsessään nähtävyys – se on parhaiten säilynyt puukaupungin torialue Suomessa – mutta kahvila oli historianörtin näkövinkkelistä kiehtova. Kuinka hurmaava voikaan kahvila olla! Tarjottavat olivat herkulliset, kahvi hyvää, ja joulukin oli jo saanut tulla tupaan. Historia tuntui vahvasti olevan läsnä kahvilarakennuksessa, jossa 1800-luvun alkuvuosikymmeniltä vuoteen 1934 asti käytiin kauppaa. Kahvilan sisusutus heijastelee 1800-luvun eri vuosikymmeniä, ja leipomusten reseptit noudattavat vuoden 1870 Langin purjelaivan rahtikirjaa. Langin Kauppahuoneessa on majoitusmahdollisuus ja rakennuksen historiaan sopivia tuotteita, kuten teetä, kahvia, saippuaa ja käsityötä. Ehdottomasti seuraavallakin visiitillä on käytävä Langin Kauppahuoneella kaffella, terveisiä vaan majoituspalvelulle.
Päivän toinen museo oli Kruununmakasiini, joka alun perin valmistui vuonna 1852 viljavarastoksi, jollaisena se toimi vuoteen 1912 asti. Kruununmakasiini toimi Raahen sotilaspiirin päävarastona muutaman vuosikymmenenen ajan, kunnes kaupunki alkoi vuokrata sitä kylmävarastoksi. Vuonna 2001 kaupunki otti makasiinin haltuunsa valtiolta. Museona rakennus avattiin vuonna 2012.
Museo raottaa alueen historiaa esihistoriallisista ajoista keskiajalle, suurvalta-ajasta lopulta teolliseen nykypäivään asti. Museo on kaiken kaikkiaan toteutettu oivaltavasti ja interaktiivisesti, minkä vuoksi se sopii mainiosti lapsivieraillekin. Esimerkiksi Kettukankaan kivikautisesta kylästä väsätty pienoismalli on mielenkiintoinen. Todennäköisesti museon tunnetuin asukas on Wanha Herra, maailman vanhin sukelluspuku, joka on peräisin 1700-luvulta. Vasikannahkainen sukelluspuku näyttää vähän Mr Hankeyltä, mutta se on itse asiassa ollut sukellukseen soveltuva; Wanhasta Herrasta laadittu Nuori Herra on täysin samanlainen versio alkuperäisestä herrasta, ja kokeilujen mukaan se on todella sukelluskelpoinen.
Kruununmakasiinin äyttelyä kehitetään jatkuvasti, joten poikkean seuraavalla Raahen-reissulla museossa uudestaankin. Pakkahuoneen museon tavoin Kruununmakasiiniin voi tutustua vuoden ympäri. Suosittelen!
Ilta jatkui meren läheisyydessä ja kummitustarinoita kuunnellen. Raahe on vissiin särkyneiden sydänten valtakunta päätellen siitä, että rakkaudessa kovaonnisia sieluja on jäänyt vaeltamaan. Soveliuksen talossa talon aikoinaan omistanut Johan sytyttää kynttilöitä serkulleen, jonka kanssa hän olisi tahtonut avioliiton satamaan siihen lupaa kuitenkaan saamatta. Vastapuolella toisiaan asuvilla serkuksilla oli tapana sytyttää ikkunaan kynttilät, ja Johanin sanotaan jatkaneen perinnettä kuolemansa jälkeen. Ja merimieheen perheensä toiveiden vastaisesti rakastunut Gunilla katselee ikkunasta haikeana kaukaisuuteen. Gunilla on vissiin puheista päätellen vähän ärhäkämpi neito.
Oli kiva käydä pitkästä aikaa Raahessa. En ollut muistanut, kuinka kaunis kaupunki onkaan – erityisesti Wanha Raahe värikkäine, herttaisine puutaloineen ja meren syliin laskeutuva aurinko jäivät mieleeni reissulta. Vanhan Raahen hurmaavat puutalot näyttivät sieviltä puhtaanvalkoista lunta vasten – talvi oli saapunut Raaheen kreivin aikaan (hihii, kreivin aikaan). Tosin parasta oli ehdottomasti seura; maha on vieläkin vähän kipeänä nauramisesta.
Onni koostuu monesta asiasta, mutta yhden onnen elementeistä muodostavat ystävät.