Muinaisjäännösretkellä Maskussa

Kuinka kaksi historianörttiä viettää sateista lauantaita? Noh, osallistuu tietenkin muinaisjäännösretkelle, joka suuntautuu Maskuun.

Turun museokeskus järjesti lokakuun puolivälin paikkeilla reissun Maskuun, jonka aikana tutustuttiin monenlaisiin muinaisjäännekohteisiin oppaana toimineen arkeologi Nora Kivisalon johdolla.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Maskun keskiaikainen kivikirkko. Kuinka kaunis voikaan kirkkorakennus olla! Johannes Kastajalle ja Pyhälle Ursulalle pyhitetty kirkko on rakennettu 1490-ja 1510-lukujen välillä. Kaunista kivikirkkoa on aikoinaan edeltänyt puinen kirkkorakennus samalla paikalla. Tien toisella puolella on komea kellotapuli, jonka alaosa on peräisin keskiajalta. Kirkon liepeillä sijaitsevalla hautausmaalla viimeisen leposijan on saanut muun muassa kirkkoherra Hemminki Maskulainen, joka kokosi vuonna 1601 toisen suomalaisen virsikirjan. Hemmingin sanatuotannosta on jäänyt käyttöön sanoja, jotka vielä nykyään ovat arkipäiväisessä käytössä, kuten elämänilo.

Kirkon sisätiloissa huomio kiinnittyy näyttäviin punaisiin ja sinisiin seinäkoristeluihin, jotka ovat peräisin 1600-luvulta. Keskiaikaisesta esineistöstä mainittakoon kalkkikivinen kastemalja, sleesialainen alttarikaappi ja upea triumfikrusifiksi. Saarnastuoli sen sijaan edustaa barokkityyliä, joten voisi todeta, että kirkkon eräänlainen aikakausien kokoelma.

Maskun kirkko ja pappila muodostavat yhden vanhimmista seurakunnista Turun seudun rannikolla. Alueen historia kurkottaa kauas ammoisiin aikoihin; aivan kivenheiton päässä kirkosta sijaitsee Humikkalan kalmisto, joka on peräisin ristiretkiajalta eli aikakaudelta, joka ulottui 1000-luvun alkupuolelta 1100-luvun puoliväliin. Haudoissa yhdistyvät ainakin joissain määrin varhaisempien hautausperinteet kristilliseen käytäntöön. Haudoista on muun muassa löydetty esineitä, jotka on laitettu vainajien mukaan matkalle tuonelaan, esimerkiksi osa miesvainajista on varustettu matkalle tuonpuoleiseen miekoilla. Kristilliseen hautausperinteeseen viittaa se, että osa vainajista on haudattu itä-länsi -suuntaisesti. Hautoja on löydetty 56 – alueelta on löydetty sekä miesten että naisten ja myös lasten hautoja. Hautalöytöjen perusteella on onnistuttu rekonstruoimaan Maskun muinaispuvuksi kutsuttu sinikeltainen naisen puku. Lisää tietoa Humikkalan kalmistosta saa täältä.

Matka jatkui kohti Kajamovuoren muinaislinnaa, puolustusvallia, joka monta aikakautta sitten suojasi alueen asukkaita vihollisia vastaan. Linnavuorilla myös aikoinaan sytytettiin merkkitulia varoitukseksi ilmoittamaan lähestyvästä uhkasta. Kajamovuoren alueella ei ole tehty arkeologisia kaivauksia, mutta se on rauhoitettu ja määritelty muinaismuistoalueeksi, ja Museovirasto on tutkinut aluetta 1960-luvulta lähtien. Hoitokohteeksi se määriteltiin vuonna 1998. Meidän aikoihimme linnavuoresta on jäänyt muistoksi vain viitisenkymmentä metriä pitkä ja reilu kolme metriä korkea osio kivivallista, joka sittemmin on aikojen saatossa sammaloitunut. Tunnelma on kuitenkin vangitseva ja salaperäinen – jo rautakaudesta asti kukkulalla on ollut toimintaa.

Ajatus muinaisesta puolustusrakenteesta on kiehtova, mutta metsäalue itsessäänkin on todella upea. Noin kuudenkymmenen metrin korkeuteen kohoava kukkula on loivarinteinen eteläpuolella, muutoin sen reunamat ovat jyrkät. Ryhmälle oli löydetty varsin mukava polku, jota seuratessa kukkulan laelle kipuamisessa ei ollut sen kummemmin vaivaa. Avautuvat maisemat olivat todella kauniit varsinkin ruskan aikaan – satunnainen tihkuttelu ei haitannut, ja lopulta aurinkokin ilmestyi taivaalle.

Seuraava kohteemme oli Hallusvuori, jossa sijaitsee kaksi muinaismuistolain nojalla suojelluiksi määriteltyä hautaröykkiötä. Haudat on ajoitettu pronssikautisiksi eli aikakaudelle 1700-500 eaa. Pronssikaudella vainajat poltettiin roviolla ja tuhkat haudattiin mahdollimman lähelle aurinkoa ja taivasta – niin korkeille paikoille kuin suinkin mahdollista – aikakaudella vallinneen auringonpalvontakultin hengessä. Jonkin verran vainajien mukaan matkalle tuonpuoleiseen laitettiin mukaan pienesineitä, kuten koruja. Pronssiesineistö sen sijaan pidettiin elävien maailmassa, jotta arvokasta materiaalia voitaisiin hyödyntää arjessa.

Toisen hautaröykkiön keskellä kasvaa vanha mänty, johon on kaiverrettu askelmia, ja aivan röykkiökukkulan alarinteessä sijaitsee sittemmin kuivunut lähde, jolla uskottiin olevan parantavia voimia. Toki parannusta saadakseen apua hakevan oli muistettava antaa lähteelle pieni lahjus, vaikkapa koru. Lähteen maagisista voimista en lähde heittämään veikkauksia, mutta voin varmuudella todeta, että metsä siirtolohkareineen ja pikkuruisine luolineen on oivallinen retkikohde. Tietoa Hallusvuoresta poimin Louhi Ry:n blogista.

Päivän viimeinen kohde oli Stenbergan eli Teinperin linna. Noin kymmenen metriä korkean kallion päällä on keskiajalla komeillut kuninkaankartano, jota on hyödynnetty linnoituksena. Alueelta on myös löydetty jäänteitä rakennuksesta historiallisilta ajoilta. Sinällään ei ole mikään ihme, että kalliota on hyödynnetty puolustuslinnana – vaikkei kukkula kovinkaan korkeaksi maan pinnalta kohoa, äkkijyrkät reunat eivät tee valloitusyrityksiä helpoiksi.

Vanhin kirjallinen maininta kuninkaankartanosta on vuodelta 1389, tosin Stenbergasta ei ole mitenkään mahtipontisen paljon jäänyt jälkipolville tietoa. Historiankirjoihin on jäänyt merkintöjä siitä, että alueelle oli tarkoitus rakennuttaa 1400-luvulla birgittalaisluostari. Rakennustoimet ehdittiin käynnistää, tosin luostaria ei koskaan Stenbergaan tullut, ja lopulta reformaation myötä kruunu otti alueen haltuunsa.

Stenbergan alue on todella kaunis; Maskunjoki virtaa aivan kallion tuntumassa ja viehättävät rakennukset luovat idyllisen maiseman. Arvostettavaa on, että aluetta raivataan ja siitä huolehditaan.

Yhteenvetona sanottakoon, että oli hyvä reissu. Historiaopin lisäksi saimme aimo annoksen kaunista luontoa. Matka maksoi yhdeltä henkilöltä 35 euroa, ja bussikuljetuksen lisäksi matkaan sisältyi mainio opastus ja myös lounas. Sanoisin, että matka oli hintansa väärti ja enemmänkin!

Aina ei tarvitse lähteä maailman ääriin oppiakseen uutta, vaan jo pienen matkan päässä kotiovelta vastaan tulee mahdollisuuksia.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.