Liedon Vanhalinnan linnavuori

Aurajoen ja Härkätien välissä Liedon puolella kohoaa jyrkkäreunainen kukkula, Vanhalinnan linnavuori, jonka lähes viivoittimen suorat seinämät ovat noin viidenkymmenenviiden metrin korkuiset merenpinnasta laskettuna. Vaikka kauempaa katsottuna kukkula näyttää vähän pulskalta, mahallaan pötköttelevältä mäyräkoiralta, on linnavuori historiallisesti ja kulttuurillisesti varsin merkittävä kokonaisuus. Museovirasto on määritellyt paikan valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi, ja Euroopan neuvosto on luokitellut linnavuoren alueen ainoana suomalaisena miljöönä yhdeksi viidestäkymmenestä tärkeästä viikinkiaikaisesta kohteesta.

Vielä kivikauden aikoihin Vanhalinna oli pieni laki keskellä aavaa merta, mutta pronssikauden päätösvaiheissa alue kiinnittyi mantereeseen. Ammoisina aikoina se toimi tukikohteena hylkeenpyytäjille, ja myöhemmin vaikeasti valloitettava linnavuori toimi seudun hallinnollisena ja puolustuksellisena ytimenä, jonka tarkoitus oli suojata väkeä vihollisia vastaan. Kukkulan suojiin myös vetäydyttiin uhkatilanteiden yllättäessä.

Liedon linnavuori on Suomen mittapuulla tarkimmin tutkittu ja löydöiltään runsain linnavuori – kukkulan laelta on löydetty jopa kivikaudelta (2000-1300 ennen ajanlaskumme alkua) peräisin olevaa esineistöä. Ensimmäiset varsinaiset merkit pysyvästä asutuksesta ovat pronssikaudelta, joka Suomessa kattoi aikavälin 900-500 ennen ajanlaskumme alkua. Vanhalinnan tuntumasta Aittamäen kukkulalta on löydetty esimerkiksi polttokenttäkalmisto, joka on peräisin viikinkiajoilta. Rautakaudella, noin vuoden 500 paikkeilla (ajanlaskumme alun jälkeen), linnavuorta hyödynnettiin linnoituksena.

Vilkkain asutuksen ja kiinteän puolustuksellisen varustuksen aika ajoittui 1000-luvun loppuvaiheisiin. Linnoituksena linnavuorta hyödynnettiin 1360-luvulle saakka, jolloin linnavuoren käyttö puolustuskeskuksena hylättiin – vuonna 1323 solmitun Pähkinäsaaren rauhan myötä ei Ruotsin ja Novgorodin jälkeen ollut sotatila käynnissä, minkä vuoksi mäkilinnoja ei enää tarvittu. Myös meren kohoaminen, Halisten kosken muotoutuminen ja Turun kaupungin kehittyminen vähensivät osaltaan Vanhalinnan vaikutusta. Keskiajalla ei kovinkaan moni linnavuori enää puolustuskäytössä ollut, joten Liedon kukkula on arvokas poikkeus maamme historian kulussa.

Kukkulaa kiertävät useat polut: Arkeologiapolku, Historiapolku ja Ystävänpolku valaisevat historian aikakausien tapahtumia. Kukkulan laki puolestaan on varsin oivallista seutua lintujen tarkkailuun, sillä monenlaiset linnut viihtyvät kukkulan liepeillä koko lailla vuoden ympäri. Keväisin luontoretkeilijä saattaa nähdä kurkiparven tai vaikkapa laulujoutsenten lentävän yli kukkulan, ja syksyllä voi alueella havaita eri hanhilajeja ja jopa petolintuja muuttomatkoillaan. Satuimme itse asiassa lokakuisella linnavuorireissullamme todistamaan villisti kaakattavan hanhiparven, joka muuttomatkallaan liihotti menemään tarkassa v-muodostelmassa.

Vanhalinnan linnavuorella on runsas kasvisto – jopa yli 300 erilaista kasvilajia viihtyy kalliokedoilla tai rinteen metsiköissä. Kalliokukkulan huipulla kasvisto on luonnollisesti vähäistä, mutta rinteet ovat todella runsaat. Alueella on havaittu muinaistulokkaita eli arkeofyyttejä, jotka ovat ihmisen mukana tulleita tai ihmisen raivaustöiden seurauksena kasvupaikkoja itselleen vallanneita hyötykasveja – arkeofyyttien avulla voi päätellä varhaisten asuinsijojen sijainnit. Arkeofyyttejä ovat muun muassa sikoangervo ja nurmilaukka. Kasveista mainitsemisen arvoinen on myös kaunis keltavuokko, joka viihtyy alueella.

Jos linnavuorta kohti suuntaa Härkätien kautta, tien varrella kannattaa pitää silmällä pientä opaskylttiä, jossa lukee Kuninkaan lähde. Kyltti ohjaa pienen lähteen äärelle, jossa Kustaa Vaasan sanotaan juottaneen hevosiaan Suomessa tarkastusmatkalla ollessaan. Kustaan aikoihin Vanhalinnan pellot, pitäjät ja rakennukset kuuluivat vielä Ruotsin kruunulle, mutta aikojen saatossa hallinta siirtyi yksityisomistukseen ja lopulta Turun yliopistolle.

Itse asiassa Härkätien historia ulottuu jopa viikinkiajoille asti, jolloin alueella harjoitettiin kaupankäyntiä. Keskiajalla Härkätie oli Suuren Rantatien ohella maamme merkittävin väylä. Nykyään Härkätie on on yksi Liikenneviraston museoteiksi luettelemista tienpätkistä.

Linnavuorella luonto on kaunis ympäri vuoden; tämän postauksen kuvat on napattu lokakuussa, jolloin pyöräilimme kevyessä vesisateessa – harmaanakin päivänä historiallisesti arvokas kohde oli upea. Loppukestästä muuten linnavuorella sytytetään muinaistulet, mikä sopii todella hyvin historiallisen alueen tunnelmaan.

Samalla reissulla kannattaa ehdottomasti varata aikaa museokäynnille. Linnavuoren juurella on Vanhalinnan upea kartano, jossa toimii todella mielenkiintoinen kotimuseo. Pihapiirin rakennuksiin on koottu mainioita näyttelyitä sekä kiva pieni museopuoti, ja kesäisin alueella toimii kesäkahvila.

Tiivistetysti todettuna Liedon Vanhalinnan muinainen linnavuori on varsin mielenkiintoinen kohde niin lintujen bongailun, luonnon runsauden kuin historian kannalta.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply M. T. Ainasoja 12.11.2019 at 11:33

    Hei, en ollutkaan törmännyt vielä uuteen blogiisi! Luin joskus sitä edellistä. Onpa mukavaa huomata, että bloggaat taas. Tekstisi ovat mainiota luettavaa.

    • Reply Maarit 12.11.2019 at 14:45

      Oi, kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa! 🙂 Uusi blogi, ei ehkä kovinkaan uusia kujeita – pitkälti samoja aiheita tässäkin blogissa nähtävästi tulee pyöriteltyä. Sinun blogisi on omalla lukulistalla, mutta olen maailman surkein kommentoija (häpeänpuna kohoaa allekirjoittaneen poskille).

      • Reply M. T. Ainasoja 12.11.2019 at 23:35

        Hehei, en minäkään mikään kommentoimisen mestari ole. Pääasia, että lukee ja viihtyy tekstin parissa. Ei siitä tarvitse aina meteliä pitää. 😀

        • Reply Maarit 21.11.2019 at 08:47

          Juuri näin! 😀

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.