Kuusiston piispanlinnan rauniot

Yksi Varsinais-Suomen kiehtovimmista historiallisista kohteista sijaitsee Piikkiönlähden laitamilla, Kaarinan puolella, jossa aikoinaan sijaitsi Kuusiston saari. Nykyään saari on muotounut niemeksi, mutta sen itäosassa maisemaa halllitsevat keskiaikaisen linnan rauniot, ja kivenheiton päässä komeilee lähes kolme vuosisataa elänyt puukartano. Luontokin on saarella monimuotoinen; jylhien kalliolohkareiden uumeniin ja reunamille on pesiytynyt monenlaisia muinaiskasveja ja kauniita jalopuita.

Aavemaiset rauniot muistuttavat ylväästä piispanlinnasta, joka alun perin rakennettiin katolisen kirkon piispojen turvasatamaksi ja asuinsijaksi. Kuusiston saarella tiedetään sijainneen todennäköisesti puinen piispanrakennus jo 1200-luvulla, jolloin linnaa hallitsi ensimmäinen suomalaissyntyinen piispa, Maunu I, mutta kivilinnaa alettiin rakentaa 1300-luvulla. Vuosisata myöhemmin, kun linnaa laajennettiin, alettiin aikaisemmin piispankartanoksi kutsuttua rakennusta kutsua linnaksi. Suurimmillaan kivilinna oli seuraavalla vuosisadalla – piispanlinnan kulta-aika sijoittuukin 1400-luvulta 1500-luvun alkuaikojen tienoille.

Auvoisina aikoina linnanväki ja alustalaiset elelivät aikansa mittapuulla varsin mukavasti ja ylellisesti – jopa privetti löytyi linnasta, tosin ylevä tuotanto valui suoraan pihamaalle. Ikkunoissa oli lasitusta, lämmityksessä käytettiin muun muassa modernia hypokaustijärjestelmää, jonka avulla alimman kerroksen kiviuunissa lämmennyttä ilmaa saatiin johdettua kahteen muuhun kerrokseen asti, ja pihamaalla oli mahdollisesti aikakaudelle harvinainen puutarha. Keskiaikaista arjen luksusta!

Linnan kokoluokasta antaa osviittaa se, että nykyiset rauniot ovat linnan pohjakerrosta, jossa sijaitsivat pääasiassa taloustilat. Asuin- tai juhlakerroksia ei ole valitettavasti meidän aikoihimme jäänyt. Aikoinaan alueella on komeillut päälinna ja kolme päärakennusta ympäröinyttä esilinnaa, jotka oli rakennettu puolustusta varten.

Vuosikymmenten ja -satain kuluessa linna oli merkittävä hengellinen ja myös maallinen paikka, mutta se sai todistaa loistokkaiden aikojen ohella tulipaloja (esimerkiksi novgorogilaiset tekivät tihutöitä vuonna 1318), tanskalaisten valloituksen ja yhteiskunnassa tapahtuvien muutosten aiheuttamaa myllerrystä. Lopulta uskonpuhdistuksen rantauduttua maamme (tai oikeastaan Ruotsin) rajoille saakka oli linna painuva unholaan, sillä Kustaa Vaasa päätti pistää komean rakennuksen matalaksi estääkseen katolilaisuden pesiytymisen Suomeen. Turun linnasta oli tuleva merkittävämpi paikka, mutta katolista linnarakennusta ei ollut syytä säilyttää.

Linna-alue oli aikoinaan oma kylänsä, jossa asui eri säätyihin kuuluvaa väkeä. Oli virkamiehiä, asemiehiä, joiden tehtävä oli puolustaa linnaa, aatelisia ja tietenkin palveluskuntaa. Pelkästään eivät siis piispankaapujen helmat viipottaneet saleissa, vaan linnan kiviseinät voisivat kertoa varmasti monenlaisia tarinoita ihmiskohtaloista.

Linnaraunio sai uinua muutaman vuosisadan ajan melkein rauhassa peittyen vähitellen kasvillisuuden alle, joskin tarinoiden mukaan linnasta repaistuja kiviä on hydötynnetty Piikkiön kirkon ja jopa Turun linnan esilinnan rakennuspuuhissa. Ainakin Ahvenanmaalle Kastelholman kirkon korjaamiseen on kiviä Kuusistosta raahattu. 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä linnaa alettiin pitää enemmän arvossa ja suojeluakin sekä korjausta raunioille kaavailtiin. Korjaus- ja tutkimustyöt ovat jatkuneet meidän aikoihimme asti.

Muistoksi menneistä ajoista ovat muun muassa jääneet mystiset oviaukot ja portaat, jotka joskus kauan sitten ovat johtaneet kenties viehättäviin huoneisiin tai salamyhkäisille käytäville asuinkerroksia kohti. Jää mielikuvituksen varaan, kuinka upeita tiloja linnassa on ollut.

Linnanraunioiden liepeillä on sekä luonnonvaraista että istutettua kasvistoa, ja jopa harvinaisuuksiakin kasvaa. Esimerkiksi ennen muinoin lääkeyrtteinä hyödynnettyjä kasveja, kuten vuohenputkea, palsternakkaa ja mielenkiintoisen kuuloista syyläjuurta löytää raunioiden reunamilta. Isotakiainen, joka on määritelty silmälläpidettäväksi koko maan kattavassa uhanalaisuusluokittelussa, viihtyy alueella.

Vuosisatojen varrella maisema on muokkaantunut varsin paljon. Esimerkiksi merenpinta oli parisen metriä korkeampana nykyiseen verrattuna, ja Kuusisto oli todella saari. Kun linna purettiin, maamaassat alkoivat kohota, mikä myös osaltaan on muovannut ympäristöä. Nykyään linnanrauniot ovat osa 351 hehtaarin suuruista Kuusistonlahden Natura 2000- aluetta.

Raunioiden liepeillä sijaitseva Kuusiston kartano on yksi vanhimmista puisista rakennuksista, joka on säilynyt Suomessa tuhoutumatta. Päärakennus, joka valmistui vuonna 1738, oli aikansa mittapuulla varsin hulppea; kartanoa varten laadittiin Tukholmassa mallipiirustukset, jotka itse kuningas hyväksyi. Rakennus vastasikin aikansa säätyläisasumuksille asetettuja vaatimuksia.

Alun perin kartano oli maatila, jonka ansiosta alue oli pitkälti omavarainen viljan saannin ja karjan suhteen. Itse asiassa piispan haltuun kuuluivat koko Kuusiston saaren talot, joita oli 30, ja näiden lisäksi 12 kylää. 1500- ja 1600- luvuilla kartanon mailla käyskenteli varsin korkea-arvoisia henkilöitä, kuten maaherroja ja hovioikeuden presidenttejä. 1680-luvulla kartanoa ruvettiin käyttämään Ruotsin armeijaan kuuluneen Turun jalkaväkirykmentin komentajan virka-asumuksena, mikä nosti rakennusen arvoa. Nykyään sekä kartano että piispanlinnan rauniot ovat muinaismuistolain suojaamia muinaisjäännöksiä.

Kartanosta pohjoiseen sijaitsee Kappelinmäki, jonka laki tavoittaa jopa 58 metrin korkeuden. Mäen laella on näköalapaikka, josta avautuu kaunis suomalainen metsämaisema. Pohjoisrinteen puolella on linna-alueen hautausmaa, joka tosin vuosisatojen ja -tuhanten vieriessä on jäänyt sammalpeitteen alle. Kappelinmäestä pohjoiseen on komeaa kuusikkoa, mutta etelämmäs suunnatessa maisemaa hallitsevat lehtoisat metsät jalopuineen. Kappelinmäki on luonnonsuojelualuetta.

Linnanraunioiden ja kartanon lisäksi alueella on muutakin koettavaa. Alueella kulkee noin puolentoista kilometrin pituinen luontopolku, ja Kuusiston taidekartanossa järjestetään kesäaikaan näyttelyjä. Kesäisin raunioin liepeillä toimii Kaarinan kesäkioski. Muutaman kilometrin päässä sijaitsee hurmaava Kuusiston puukirkko, joka on rakennettu vuonna 1792.

Kuusistoon pääsee helposti autolla, mutta autottomina luotimme jälleen Föliin. Paraisille menevän bussin (numero 801) kyydissä pääsimme kyllä Kaarinaan asti, tosin bussipysäkiltä kävelyä tuli linnan tuntumaan kuutisen kilometriä yhteen suuntaan – meidän mielestämme se tosin oli vain hyvä juttu. Tosin huomattakoon, että ainakin arkisin voi jatkaa Paraisten bussista pois hyppäämisen jälkeen K2-bussilla, joka vie noin puolentoista kilometrin päähän. Sunnuntaiaikataulujen vuoksi saimme samalla tehtyä mukavan kävelyretken, mutta mikäpäs upeana, aurinkoisena syyspäivänä oli nauttia happirikkaasta ilmasta – sekä jalat että mieli kiittivät hyötyliikunnasta.

Kävimme linnanraunioilla syyskuun lopussa, jolloin aurinko vielä loihti maailmaan vahvat valon ja varjojen kontrastit, mikä sopi aavemaiseen tunnelmaan mainiosti. Raunioiden liepeillä liikuskellessa väkisinkin oli aika häkeltynyt olo, sillä niin vahvasti menneet ajat ja monet tarinat valtasivat mielen. Raunioiden lisäksi koko Kuusisto on todella kaunis, joten jos joku ei ole vielä alueella käynyt, mars matkaan!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.