Kirjasuositus: 39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista

Kirjanurkkauksesta päivää!

Mennään suoraan asiaan: Veli-Pekka Toropaisen kokoama teos 39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista on todella mielenkiintoinen opus. Kuten nimestä voi päätellä, teoksessa kuvataan melkein neljänkymmenen turkulaisnaisen elämänvaiheita aikakaudella, jolloin nainen oli holhouksen alainen ja miehelle alisteinen. Siinä missä miehen tehtävä oli edustaa perhettään ja sukuaan julkisuudessa, naisen paikka oli kotona. Naisen tuli huolehtia jälkikasvusta ja kodista. Naimattoman naisen asioista päätti isä tai sukulainen, ja naisen avioiduttua holhousvalta siirtyi aviopuolisolle. Jumalallinen järjestys vallitsi – mies oli kristinuskon mukaisesti perheen elättäjä ja valtias, naisen ympäristö oli kotitalous.

Nimitykset vaimo, leski ja äiti viittaavat minun kohdallani perhesuhteisiini ja kyseisessä oikeusjutussa käsiteltyihin henkilökohtaisiin tai perheeni perintö- ja talousasioihin. Porvarisnaisen arvokkain asema oli omistettu vaimolle ja äidille, joka huolehti perheensä taloudesta ja lastensa kasvattamisesta kunnon kansalaisiksi. Kauppias Trällin leskenä taas vastasin kuolinpesään liittyvistä asioista ja asessori Jakob Larssonin leskenä tämän omaisuuteen liittyvistä seikoista.

Malin Träll, kauppiastalon emäntä, sivu 98

Täysin yksioikoisia ja mustavalkoisia sukupuoliroolit yhteiskunnallisessa toiminnassa eivät toki olleet: 1600-luvun Turussa naisten ääni ei ollut aivan täysin tukahdettu.

Naisen oikeudet olivat varsin rajalliset miesten vastaaviin verrattuna, mutta tietyissä tilanteissa naisillakin oli mahdollisuus itsenäisempään elämiseen. Leskeytyminen saattoi antaa naiselle mahdollisuuden päättää omaisuudestaan tai vaikkapa harjoittaa ammattia, kunhan miesvaltuutettu oli mukana.

En jatkanut mieheni kultasepänverstaan toimintaa tämän vuonna 1640 tapahtuneen kuoleman jälkeen. Minulla oli oikeus pitää verstasta leskenä lyhyen aikaa mestarikisällini hoitaessa itse tuotannon, mutta minun olisi tullut avioitua uudelleen hänen tai jonkun muun mestariksi pyrkivän miehen kanssa. En halunnut tehdä niin, vaan lopetin toiminnan ja keskityin saatavieni perimiseen sekä maatilojeni hoitamiseen.

(Anna Gustafsdotter, rälssinainen ja käsityöläisleski, sivu 135)

Mielenkiintoisessa teoksessa on hyödynnetty lähteinä Turun kaupungin oikeuslähteitä eli oikeustapauksia, jotka on tallennettu kirjalliseen muotoon. Näin ollen henkilöt eivät ole fiktiivisiä, vaan he ovat oikeasti kulkeneet pitkin Turun toreja ja katuja vuosisatoja sitten. Kirjassa kuvataan eri yhteiskuntaluokkaan kuuluvien naisten elämää aatelistosta ja porvaristosta yhteiskunnan kenties halveksituimman ammatinharjoittajan, pyövelin, vaimoon. Tarinoista välittyy kuva siitä, millaista naisten arki on ollut vuosisatoja sitten, olipa sitten kyseessä piika tai piispatar.

Yleensä pyöveliksi otetaan rikoksen tehnyt mies, mutta mieheni oli kunniallinen, vaikka olikin pyövelin poika. Virkaansa hän joutui siis minun takiani. Hänen ihoonsa poltettiin minun tekojeni vuoksi pyövelin merkki.

Brita Klemetsdotter, pyövelin vaimo, sivu 157

Historiankirjat kautta aikain ovat kertoneet vahvoista miehistä siinä missä naisten kohtalot on sivuutettu, vaikka yhtä lailla naiset ovat vaikuttaneet yhteiskuntaan. Toropaisen teosta lukiessa turkulaisnaisista jää vahva kuva. Kirja kuvaa naisia, jotka eivät patriarkaalisen yhteiskunnan luomista rajoitteista huolimatta tyytyneet kohtaloonsa, vaan aktiivisesti ja peräänantamattomasti penäsivät oikeuksiaan.

Kirja on yhtä aikaa historiallinen ja informatiivinen mutta myös viihdyttävä katsaus naisten arkeen 1600-luvun Turussa. Koska teoksessa on hyödynnetty oikeustapauksia 1600-luvulla hetkittäin jopa sanasta sanaan, kieli on hurmaavan vanhahtavaa, mikä lisää omalta osaltaan tunnetta autenttisuudesta. Arvostan, että kunkin naisen tarina kerrotaan minä-muodossa, mikä saa henkilöt tuntumaan läheisemmiltä ja tarinat elämäkerrallisilta.

Seurasin avioliitossani Jumalan luomaa järjestystä, jossa mieheni oli perheen pää ja hänellä oli ehdoton valta kodin seinien sisällä. Hän hallitsi, ohjasi ja kuritti meitä muita taloutensa jäseniä. Minun tuli olla vaatimaton, hiljainen ja nöyrä sekä käytöksessä että puheissani ja vaatetuksessani. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, ettei minulta olisi odotettu lasteni kasvattamista ja palveluskuntani komentamista. Jokapäiväisessä taloudenhoidossani sain sentään tehdä itsenäisiä päätöksiä.

Katarina Wernle, kodin valo, sivu 54)

Kirja sopii niin historianörtin kuin historiaan vähemmän perehtyneen kirjahyllyyn – naisen aseman ymmärtämisen lisäksi teos antaa kuvan siitä, millaista elämä ja arki olivat 1600-luvulla. Jotkin käydyt oikeustaistot tuntuvat nykypäivään verrattuna jokseenkin kummallisilta, jopa huvittavilta (etenkin piispattaren touhut), mutta luultavasti neljänsadan vuoden päästä, jos planeettaamme on enää tuolloin olemassa, tulevaisuuden sukupolevat suhtautuvat nykyihmisen toimiin yhtä lailla oudoksuen.

Suosittelen ehdottomasti kirjaan tutustumista, joten ainakin Turun linnasta voi käydä hankkimassa teoksen itselleen. Mikä parasta, kirjan voi lukea uudelleen ja uudelleen, vuodesta toiseen, ja jokaisella lukukerralla saa tarinoista uusia ajatuksia.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.