Viikonloppu Pietarsaaressa

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Turun tutut kadut ja kujat vaihtuivat pariksi päiväksi toisen merikaupungin maisemiin, kun juna vei minut mukanaan noin neljänsadan kilometrin päähän Pietarsaareen. Tämä on siis tarina erään lappilaisen juntin reissusta Perämeren rannikolle.

Tällä kertaa ei tarvinnut tehdä hirveästi matkasuunnitelmia tai pohtia aikatauluja, sillä paremman paikallistietämyksen laivaansa lastannut merimies oli vetovastuussa juntin opastamisessa. Matkaan mahtui opastettuja kävelykierroksia kaupungilla merimiehen tapaan, pyöräilyretkiä Fäbodaan ja Larsmohon, museokiertelyjä, teatteriesitys, murresanojen opettelua, jätskiä ja auringonlaskun ihastelua.

Samalle viikonlopulle ajoittuivat Jaakon päivät, jolloin koko kaupunki kuhisee ja ihmisvilinä on loppumaton. On markkinahuumaa, musiikkia, ruokaa, ihmisiä, Jaron ja TPS:n välinen ikuisuustaisto, teatteria… Sivuhuomautuksena todettakoon, että käsitykseni markkinameiningistä perustuu lähinnä Kittilän markkinoihin. Jos joku on joskus vahingossa eksynyt Kittilään tai jopa Kittilän markkinoille, tietää tasan tarkkaan, mistä puhun. Kittilän markkinoilla on yhtä hauska ja kutkuttavan jännittävä tunnelma kuin ankeuttajien tiimikokouksessa.

Palatkaamme itse asiaan eli Pietarsaareen. Kaupunkiin, jossa on upeita auringonlaskuja, pehmeähiekkaisia rantoja, viehättäviä puutaloja, söpöjä kissoja ja meri. Pietarsaari on aika kaunis kaupunki. Meren tuntumassa auringonlaskut ovat aina taianomaisia, eikä Pietarsaari tuottanut tässä asiassa pettymystä.

Ennen kaikkea Pietarsaari on varsin mielenkiintoinen kulttuurikaupunki – ehkä Merenkurkulta puhaltaa jotain kulttuuriesanssia Pietarsaarta kohti, sillä taide ja kulttuuri ylipäätään ovat kaupungissa monessa muodossa vahvasti läsnä. On näyttelyitä, esityksiä ja musiikkia. Kaiken lisäksi Pietarsaari on kaupunki, jossa on museoita enemmän kuin muissa Suomen kaupungeissa yhteensä.

Viikonlopun aikana totesin, että Pietarsaari on siinä mielessä pohjalainen kaupunki, että kaikki on aika suurta ja kadut ovat valtavan leveitä ja suoria – melkein kuin Nevski Prospektilla olisi kulkenut. Sen sijaan katujen nimiä keksiessään porukka on luottanut selkeään ja suoraviivaiseen toimintaan.

Ja luonnollisesti Pietarsaaressa on yhden sijaan kaksi upeaa kirkkoa. Pedersören kirkon vanhimmat osat ovat peräisin keskiaikaisen kirkon jäänteistä jopa 1400-luvulta, joskin 1700-luvun lopussa kirkko rakennettiin uudelleen ristikirkon muotoon. Toinen kirkko, Pietarsaaren kirkkon, on valmistunut vuonna 1731.

Toki monessa kaupungissa kirkot ovat kauniita (toisin sanoen kaikkialla muualla paitsi Kolarissa, jossa kirkon sijaan kylän liepeille on pystytetty varoituskolmio), mutta Pietarsaaressa koulurakennuksetkin ovat hienompia kuin monessa muussa Suomen kaupungissa. Susirumia kerrostalojakin Pietarsaaressa on, kuten tuppaa jokaisessa kaupungissa olemaan aivan liikaa, mutta kaupungin arkkitehtuuri on silmiä miellyttävää – esimerkkinä mainittakoon Strengbergin tupakkatehdas.

Reissun aikana oivalsin, että Pietarsaari on kiehtova sekoitus kulttuuria, pohjalaisuutta, teollisuutta, merellisyyttä ja rikasta historiaa. Kaupunki on monen ja keskenään erilaisen osasen summa, minkä vuoksi se on ainuntlaatuinen tapaus maamme kaupunkilistalla. Sitä ei voi oikein lokeroida, vaan ymmärtääkseen Pietarsaaren erikoislaatuisuutta täytyy kaupunki kokea itse.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.