Se tunne, kun tietää olevansa kotona. Että jalat ovat asettuneet sinne, missä juuret ovat.
Vaikka Turku on ihana asuinkaupunki, juureni ovat tiukasti jossain pohjoisen graniitin uumenissa. Kun Suomen läpi matkaava yöjuna on viimein saapunut pohjoisimpaan pisteeseensä Kolariin, tunnen olevani kotona. Siellä, missä läheiseni ovat. Siellä, missä tunturit kutittelevat taivasta.
Kesäloman viimeiset päivät kuluivatkin kotikunnan polkuja talsiessa. Juoksin pitkin mettiä, vaelsin tunturipoluilla ja möngin kivikoissa. Kuuntelin kosken jylinää ja vaivaiskoivujen vapinaa. Höpisin poroille, juoksin melkein kyyn päälle ja bongasin minkin tai jonkin muun vikkelästi veteen pulahtaneen otuksen. Ihastelin kuukkeleita ja totesin olevani epäonnistunut perhoslajien muistamisessa.
Ennen töihin paluuta teki hyvää olla siellä, missä sielu ja mieli saavat rentoutua ja keho pääsee liikkumaan luontaisella tavalla.
Kotini ja juureni, ne ovat edelleenkin Kolarissa. Olen siitä mahdottoman ylpeä.