Cascais ja luola manalaan

Ihmiset menevät yleensä rannalle auringon paistaessa. Noh, sitten olemme me – merimies ja minä – ja me menemme rannalle sateisena ja varsin harmaana päivänä. Ja ranta tarkoittaa luonnollisesti pehmeän hiekan sijaan jykeviä rantakallioita, karua maisemaa, vinhasti viheltävää tuulta ja Atlantin sineä.

Neljäs eli viimeinen matkapäivämme Lissabonissa alkoi sateisena. Kolmen varsin intensiivisen päivän (kävelykilometrejä tuli jokaiselle päivälle viidestätoista kahteenkymmeneen) jälkeen oli vuorossa letkeä ja rento päivä rantakaupunki Cascaisissa – tarkoituksemme oli kävellä rennosti paikasta toiseen ja nauttia meren läheisyydestä sekä upeasta luonnosta. Oli sunnuntai, ja lentomme kotia kohti lähtisi samana iltana, joten leppoisa päiväretki Atlantin liepeille oli hyvä idea.

Cascais on niin kutsutulla Portugalin Rivieralla sijaitseva pieni kunta, joka aikoinaan asuivat kalastajat. 1800-luvun loppuvaiheissa kuningasperhe valitsi kylän vuosittaiseksi lomapaikakseen, ja vähitellen alueesta muodostui suosittu kohde, jossa eritoten aateliset aikoinaan viihtyivät. Nykyisin Cascaisin suunnilla asuu parisensataa tuhatta henkilöä, ja alue on yksi Portugalin vauraimmista.

Cascaisisin historia ulottuu lomailijoiden aikakautta rutkasti kauemmas. Cascaisissa lienee ollut asutustua jo paleoliittisella kaudella, ja alueella ovat vuorollaan käyneet piipahtamassa niin roomalaiset kuin muslimit. Nimi Cascais juontunee keskiajalle ja viitannee simpukankuoriin – meren antimet muodostivat jo satoja vuosia sitten Cascaisin tärkeimmän elinkeinon.

Cascais sijaitsee vain noin 40 minuutin junamatkan päässä Lissabonista, joten Lissaboniin reissaaville Cascais on mainio päiväretken kohde. Lissabonin asemalta Cais do Sodre kulkee suora junayhteys Cascaisiin, ja koska juna puksuttaa aivan rannikon tuntumassa, näkymät matkan varrella ovat huikean kauniit. Jos lataa käyttöönsä Viva Viagem -kortin, junamatka maksaa vain muutaman euron, joten matkustaminen ei pahemmin verota kukkaroa, vaan pienellä hinnalla pääsee näkemään erilaisen puolen Portugalista.

Kun juna oli saapunut perille, suuntasimme kohti Boca do Infernoa, joka tarkoittaa suoraan käännettynä ”Helvetin suuta”. Pari kilometriä Cascaisista pohjoiseen sijaitseva hautavajoama näytti hitusen harmaana ja tuulisena päivänä todellakin jonnekin manalan perukoille johtavalta suuaukolta. Oli jokseenkin epätodellinen olo nähdä ja kuunnella, kuinka Atlantin mahtipontiset, turkoosin siniset aallot iskevät rajusti luolansuuta vasten synnyttäen valtavia vaahtomassoja. Siinäpä oli yhdellä turistilla ihmettelemistä, kun Atlantti jylisi ja puhisi.

Jo itsessään luolamainen muodostelma on vakuuttava, mutta oman mystisen lisänsä tunnelmaan luo se, että Aleister Crowley lavasti kuolemansa vuonna 1930 juuri Boca do Infernon tuntumassa.

Boca do Infernoa ihmetellessä vierähti tovi, mutta aikamme ihmeteltyämme kuljimme rannikkotietä pitkin kohti keskusta-aluetta. Matkan varrella maisema oli epätodellisen kaunis! Atlantin valtameri hehkui turkoosina, siniset sadepilvet peittivät taivaankannen ja kasvillisuus oli karun kaunista. Ajoittainen tihkusade ei haitannut yhtään, pikemminkin päinvastoin. Minun mielestäni sadepäivät ovat ihania, varsinkin kauniissa Cascaisissa.

Cascaisin keskusta on pienehkö mutta viehättävä. Vanhoissa kalastajamökeissä on nykyään putiikkeja ja ravintoloita, ja kaupungissa on upeita 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa rakennettuja palatsimaisia kartanoita, joista esimerkkinä mainittakoon hurmaava Casa de Santa Maria. Kaunista rakennusta vastapäätä sijaitsee satumaiselta näyttävä majakka, jossa nykyään toimii museo. Vaikka museoita olisi Cascaisissa riittänyt, halusimme tällä kertaa kävellä pitkin kaupunkia ja erityisesti nauttia meren muovaamasta rannikkomaisemasta.

Myös vuonna 1902 kesämökiksi rakennettu Castro Guimaraes -museo, joka on mielenkiintoinen yhdistelmä muun muassa uusgotiikkaa, portugalilaista manueelista tyyliä sekä maurilaista arkkitehtuuria, on todella pirteä tuttavuus, jos nyt rakennuksesta voi moista adjektiivia käyttää. Melkoinen arkkitehtuurinen sekametelisoppa se ainakin on, mutta kaunis sellainen!

Söimme ehkä reissumme herkullisimman lounaan ravintolassa nimeltä 5 Sentidos, joskin ruoka oli maittavaa jokaisessa käymässämme ravintolassa. Raikasta kalaa, herkullisia oliiveja ja puhtaita makuja – ja ah, vihreä viini!

Sen verran pitää olla turisti, että rantakaupungissa ollessaan pitää käydä uittamassa varpaitaan meressä. Niinpä ennen paluujunaan hyppäämistä hengähdimme hetken rannalla. Iltapäivää kohti taivas oli alkanut kirkastua ja aurigon säteet alkoivat puhkoa pilvipeitettä. Oli miellyttävän lämmintä ja kaunista. Koska kaupungin liepeillä on lukuisia pikkuruisia hiekkarantoja, etenkin lämpiminä ja aurinkoisina päivinä alueella on kuhinaa, mutta vähemmän kirkkaana päivänä oli miellyttävän rauhallista.

Cascais on varsin nätti kaupunki, jossa viihtyvät niin auringonpalvojat kuin luontoihmiset. Lisäksi runsas museoiden joukko ja ihastuttava arkkitehtuuri ovat historiasta kiinnostuneiden mieleen. Kaikkein vaikuttavimmiksi nähtävyyksiksi määrittelisin kultaisten rantojen ja romanttisten kartanoiden sijaan kuitenkin Boca do Infernon ja jylhän rannikon.

Kokonaisuutena Cascais on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kaupunki, jossa voisi helposti viihtyä pitempäänkin kuin päiväretken verran.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.