Viikonloppu Pietarissa, toinen päivä

Toinen päivä Pietarissa alkoi aurinkoisena ja varsin lämpimänä. Edellispäivän harmaudesta ei ollut tietoakaan, vaan auringonvalon suoma hehku sai pastellisävyiset rakennukset näyttivät satukirjojen maailmasta napatuilta. Aamuvalossa kaupunkia koristama kulta hohti kirkkaasti. Kesäkuun ensimmäisenä lauantaina Pietari näytti kertakaikkisesti lumoavalta.

Päivän ensimmäinen tutkimuskohde oli Eremitaasi, museoiden ruhtinatar. Kuinka olinkaan odottanut museoon tutustumista!

Ja voi taivas varjele.

Jo Eremitaasin pihapiiri eli Unescon maailmanperintölistalle kuuluva Palatsiaukio Aleksanterin pylväineen oli näyttävämpi kuin olisin uskaltanut ajatellakaan, ja pääesikunnan rakennuksen holvikaaren kohdalla totesin, että mahtipontisuuden esitys olisi alkava. Eremitaasi näytti jo kaukaa katsottuna ehkä suureellisimmalta ihmiskäden tuottamalta rakennukselta, jonka olin koskaan nähnyt.

Eremitaasin rakennukset ovat itsessään jo nähtävyyksiä. Eremitaasin kokonaisuuuteen kuuluvat rakennukset valmistuivat aikavälillä 1754–1851, ja ne edustavat eri arkkitehtuurisia tyylejä barokista uusklassismiin. Yhtä hienoimmista ja mahtipontisimmista rakennuksista päällä maan, barokkityylistä Talvipalatsia, rakennettiin vuosina 1754-1762 Pietari Suuren Elisabet-tytärtä varten, ja se toimi aikoinaan tsaariperheen asuinpaikkana ja myös edustustilana. Nykyisin Talvipalatsi toimii museona, johon sijoitettu näyttelyesineistö on vuosisatojen varrella paisahtanut lähes järjettömäksi: taide-esineitä on jopa käsittämättömät kolmisen miljoonaa. Koko Eremitaasin läpikotaisin tutkimiseen saisikin varattua karkeasti arvioituna koko ihmiselämän ja ehkä myös lohkareen ikuisuutta.

Viikonloppumatkan aikana olisi mahdotonta tutustua kaikkiin Eremitaasin taide-esineisiin. Ajankäytön maksimoimiseksi museon nettisivuilla voi luoda itselleen kartan, johon voi merkata kiinnostavimmat kohteet. Mekin listasimme jo hyvissä ajoin kiehtovimmat salit ja yksittäiset esineet – muutoin olisi hyvin todennäköisesti voinut käydä niin, että kulttuurihörhöt olisivat jämähtäneet Eremitaasin sokkeloihin luurankovaiheeseen asti. Toinen huomionarvoionen seikka on, että museossa on jatkuva turistien tulva, joten kannattaa hankkia pääsylippu jo ennakkoon museon nettisivuilta. Lippujonot saattavat nimittäin paisahtaa varsin pitkiksi. Yhden päivän nettilippu maksaa noin kuutisentoista euroa, mikä äkkiseltään saattaa tuntua korkeahkolta verrattuna muihin pietarilaismuseoihin, mutta lippu maksaa itsensä takaisin noin kolmessa sekunnissa, kun museotilaan on saapunut – niin kaunista Eremitaasissa on.

Olin pohtinut etukäteen, että haluaisin nähdä erityisesti Egpyti-osion, italialaista ja alankomaalaista taidetta sekä Jordanin portaat. Jostain syystä olen kehittänyt omituisen fiksaation renessanssiin, joten olin onneni kukkuloilla päästessäni näkemään Michelangelon Kumartuvan pojan aivan lähietäisyydeltä. Muutenkin renessanssiajan helmien näkeminen paikan päällä oli upea kokemus! Myös 1600-luvun alankomaalainen taide vahvoine teemoineen ja runsaine symboleineen on kutkuttanut vähän aina mielikuvitustani, joten melkein nipistin itseäni todistaakseni olevani hereillä, kun kuljimme upeille teoksille omistetuissa saleissa. Leonardo da Vincin Madonna Litta lienee yksi suosituimmista teoksista, ainakin teoksen eteen kertyneestä tungoksesta päätellen.

Muutaman tunnin aikana kykyni muodostaa edes joissain määrin järjellisiä lauseita katosi jonnekin mykistävien patsaiden jalkoihin tai vahvojen maalausten kehysten alle. Herranjestas, Michelangelo! Rubens! Rafaelin Loggia! Ja kaikki upeat portaikot! Eremitaasin tutkailun aikana löysin itsestäni kielenkäytön äkillisen heikentymisen ohella muitakin huolestuttavia piirteitä: minusta tuli portaikkomaanikko.

Eremitaasissa vierähti kahdella turistilla tovi, ja tovista osa kului suu auki ihmetellessämme palatsirakennusta itseään, joka oli kuorrutettu kultaan ja krumeluuriin. Mutta toki huusholliin kuuluu sijoittaa erillinen, roomalaiselle patsastaiteelle varattu tilansa. Ja kattokruunuille. Ja antiikin Kreikan kulhoille ja vaaseille. Ja jokaisella meistä tulisi olla Rafaelin, Rubensin ja Rembrandtin teoksia niille varatuissa saleissa. Ja on ihan säädyllistä, että isä rakennuttaa tyttärensä tai mies vaimonsa kunniaksi palatsin. Nimimerkillä ”Omaa palatsia odotellessa, vm.’87”.

Ehdimme vierailumme aikana nähdä paljon koreutta, mutta yksi olennainen asia jäi uupumaan: Eremitaasin kissahuone olisi ollut korkealla listalla. Valitettavasti kissojen tilat eivät olleet yleisön nähtävinä reissumme ajankohtana. Miettikää – museo, jossa kissoille on varattu oma asuintila. Se on suorastaan maujesteetillista.

Eremitaasin jälkeen silmissämme välkkyi kultaa ja hempeitä pastellisävyjä, mestaritaiteilijoiden suorituksia ja pompöösiä krumeluuria. Päivän yltäkylläisyysannos ei suinkaan ollut kuitenkaan vielä siinä, vaan kullankiilto silmissämme ei olisi haihtuva aivan heti; seuraavaksi hyppäsimme kantosiipialuksen kyytiin ja lähdimme paatin kyydissä kohti Pietarhovin palatsia.

Suosittelen ehdottomasti jonkinlaista risteilyä Pietarissa matkustaville, esimerkiksi juurikin Pietarhovin suuntaan. Pietarhovin palatsi sijaitsee noin kolmenkymmenen kilometrin päässä ydinkeskustasta, mutta aluksen kyydissä matka taittuu noin puolessa tunnissa. Perillä vastassa on luonnollisesti kultaa mutta myös vehreyttä, yltäkylläisyyttä ja runsautta. Jos Eremitaasi oli mahtipontinen ja pompöösi, ei Pietarhovikaan ihan pikkuriikkinen sommarstuga ole.

Kuljimme kapean kanaalin reunustamaa kävelykujaa pitkin kohti tsaariperheen kesäasuntoa, joka 1700-luvun alkuvuosikymmenistä lähtien on valvonut Suomenlahtea. Massiiviset, porrastetut suihkulähteet pauhasivat ja turistit riensivät ympäriinsä kamerat tallentaakseen tuokionsa Pietarhovissa kuvamuotoon.

Sinistä taustaa vasten puhtaanvalkea ja hempeän keltainen, barokkityylin ja klassismin aikakausien rajamailla rakenettu Pietarhovi näytti upealta. Palatsirakennusta reunustavat vihreinä hehkuvat puutarhat, jotka jakaantuvat ylempään ja alempaan osioon. Puistoalue melkein tuhoutui perusteellisesti toisen maailmansodan aikaan, ja korjaustyöt ovat yhä käynnissä.

On mainittava, että Pietarhovin alueella sijaitseviin museoihin tutustuakseen täytyy hankkia liput erikseen. Totesimme, että päätön haahuilu alapuutarhassa ja palatsin liepeillä olisi kauniina kesäpäivänä houkuttelevin tapa tutustua Pietarhovin alueeseen. Varmasti museorakennuksissa olisi ollut mielenkiintoista esineistöä ja hulppeita saleja, mutta auringon paistaessa puutarhassa fiilistely oli itse asiassa oikein hyvä idea. Lippu alapuistoon maksoi muutaman euron, ja kantosiipialuksella suhailu oli parisenkymmentä euroa yhteen suuntaan.

”Vain Pietarissa”, totesimme, kun näimme kuuluisan shakkilaudan muotoisen suihkulähteen.

Pietarhovista palasimme keskustaan jatkamaan iltaa tanssitaiteen merkeissä. Olimme jo reissua suunnitellessamme pohtineet, että ehta venäläinen balettiesitys olisi koettavien asioiden listalla, kun matkustaisimme Pietariin. Onneksi saimme liput hankittua, sillä elämys oli unohtumaton. Upeat puitteet, vähän samppanjaa (joka on petollisen edullista Pietarissa) ja taidokasta tanssia loistavassa seurassa. Sanoisin, että olen pöljempiäkin lauantai-iltoja elämäni aikana viettänyt.

Teatterirakennuskin oli hurmaava. Anitškovin palatsialue, jossa balettiesitys järjestettiin, koostuu useammasta rakennuksesta, joista ehkä viehättävin rakennettiin 1700-luvun puolivälissä Anitškovin sillan tuntumaan. Alun perin rakennus oli barokkityylinen, mutta vain muutama vuosikymmen valmistumisensa jälkeen rakennusta muokattiin voimakkaasti uusklassiseen suuntaan. Palatsissa asuivat vuorollaan keisarinnojen Elisabet ja Katariina Suuren suosikit. Myöhemmissä vaiheissa palatsi toimi tsaariperheen Pietarin kotina ja vallankumouksen jälkeen Leningradin kaupungin museona, mutta neuvostovallan aikana palatsi oli pioneeriliikkeen käytössä.

Balettiesitys pidettiin alueen uudemmassa osassa, tarkalleen sanottuna Carnival-salissa. Kaunis oli tämäkin tila.

Vaikuttavan balettiesityksen päätyttyä vatsat vaativat ruokaa, ja onneksi suht myöhään lauantai-iltana monen ravintolan ovet olivat vielä auki. Kävimme hurmaavassa georgialaisessa ravintolassa. Pietari tuntuu olevan kaukasialaisen keittiön keskittymä ravintoloiden määrästä päätellen, ja ainakin ravintola, jossa kävimme, oli ihastuttava! Erityispisteet ravintolalle on annettava georgialaisesta viinistä, mutta ruokakin oli pitkän päivän päätteeksi taivaallista ja herkullisen mausteista.

Lienee sanomattakin selvää, että aterian päätteeksi hotellille haahuili kaksi uupunutta mutta onnellista turistia. Eremitaasi, Pietarhovi, paattiretki, balettiesitys ja herkullinen illallinen tekivät toisesta matkapäivästämme unohtumattoman.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply jossu 12.6.2019 at 14:21

    Ihanat kuvat. Pietarin arkkitehtuuri näyttää tosi kauniilta.

    • Reply Maarit 13.6.2019 at 08:16

      Kiitos! 🙂 Täytyy sanoa, että Pietari löi ällikällä – olin ennen reissua ajatellut, että Pietari olisi kaunis kaupunki, mutta paikan päällä se olikin jotain vielä enemmän. Uusklassismi on nätti arkkitehtuurinen tyylisuunta, ja Pietarissa uusklassistisia rakennuksia riittää.

  • Reply Jorma J Tontti 13.6.2019 at 08:28

    Pietari on mahtava paikka ja niin venäläinen, niin venäläinen. Todellakin itsekin ihailin siellä juuri mahtipontisia ja kuuluisia rakennuksia, joista Helsinkikin on saanut paljon vaikutteita.

    • Reply Maarit 13.6.2019 at 13:50

      Kyllä, Pietari on todella viehättävä kaupunki, jonka jokainen katu kuiskii arvokasta historiaa.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.